RIISA - Ortodoksinen kirkkomuseo

RIISA – Suomen ortodoksinen kirkkomuseo on kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä kokonaisuus keskellä Kuopiota. Se avaa kävijälleen kokemuksen vuosituhantisesta bysanttilaisesta perinteestä ja elävästä ortodoksisesta kirkosta. RIISAn katse on huomisen museossa ja juuret karjalais-ortodoksisessa kulttuuriperinnössä.

Pyhyyden tarina kulkee RIISAssa monin aistein koskettavana kokonaisuutena ajan ja historian hetkissä bysanttilaisuudesta tähän päivään. Arjen uskonnollisuuteen liittyvät esineet ovat ortodoksisessa kirkossa kauniita ja koristeellisia. Museon nimi, RIISA, viittaa ikonien metalliseen, usein korukivin ja helmin somistettuun kuoreen. Näyttelyn ikonit ja riisat kimaltelevatkin kilpaa upeine koristuksineen.

Riisa on perinteistä museokokemusta rikkaampi. Tunnelma muodostuu valaistuksen, äänen, tuoksujen ja visuaalisten asetelmien sekä esineiden kokonaisuudesta. Näytillä on arjen ja juhlan uskonnollista esineistöä kuten keisarillisia lahjoja, tekstiilejä, koruja, kirjoja, ikoneita ja maalauksia. Elämystä täydentää huolella suunniteltu äänimaailma ja valaistus. Kokemus alkaa jo ulko-ovelta, jonka kultainen riisa johdattaa kävijän näyttelyyn.

Vuonna 2015 täydellisen uudistuksen kokenut RIISA on entistä paremmin saavutettavissa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Museon tunnelmaan voi virittäytyä internetsivujen, sosiaalisen median ja museosta lainattavien sadutussalkkujen sanojen, kuvien ja äänien kautta.  RIISAan saavutaan läheltä ja kaukaa. Vastaavia kokonaisuuksia löytyy ainoastaan idästä Venäjältä ja etelästä Kreikasta saakka.  RIISA on lähestyttävä ja kiinnostava elämys kaikista uskontokunnista tuleville ja kaikenikäisille kävijöille.

Kirkkomuseon tehtävänä on tallentaa, säilyttää, tutkia ja pitää näytteillä Suomen ortodoksisen kirkon historiaan liittyvää ainutlaatuista kulttuuriperintöä sekä hyödyntää sitä kasvatus- ja opetustarkoituksiin. Uskonnollisen perinteen ohella museo tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman erilaisiin käsityöperinteisiin, kuten kankaankirjontaan, korunvalmistukseen, ikonimaalaukseen ja metallinvaluun.

RIISAn vaihtuvassa näyttelytila Ravennassa vierailee kiinnostavia teos- ja esinekokonaisuuksia Suomesta ja maailmalta. Rakennuksessa on myös arkkipiispan kotikirkko, jossa toimitetaan jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia. Kirkko on avoinna kaikille museossa kävijöille. Monitoimitila Mosaiikki on jatkumo RIISAn näyttelykokemukselle. Mosaiikin ovet ovat auki tekemiselle, kokemiselle ja havainnoimiselle - yksin tai yhdessä.

 Museokauppa Pikku-Bysantti RIISAn alakerrassa palvelee museon aukioloaikoina. Myymälän valikoimiin kuuluu ortodoksista kirjallisuutta, lahjaesineitä, koruja, herkkutuotteita ja ortodoksiseen arkeen sekä juhlaan kuuluvia esineitä, kuten ikoneita, pääsiäismunia ja rukousnauhoja.

 

Yhteystiedot: Karjalankatu 1
70110 Kuopio
+358-206100266
Aukioloajat:
Liike on suljettu
Ma: Suljettu
Ti - La: 12:00-16:00
Su: Suljettu