Valtavirtaa vastaan paikallisesti

Valtavirtaa vastaan 

paikallisesti

Teksti: Rieti Jauhiainen Kuva: Esa Simanainen
Yli satavuotias Tuusniemen Osuuspankki aikoo pitää yllä niin palveluperinteitään kuin Kuopion kahta palvelukonttoria.

Pankki liittyi vastikään OP Ryhmään ja sen itsenäisyys ja konttoriverkosto säilyvät ennallaan. Kilpailijoiden karsiessa kivijalkakonttoreitaan, pankki remontoi Niiralan toimipaikkansa, eikä Petoseltakaan olla lähdössä minnekään. Tutut toimihenkilöt ovat edelleen tavattavissa.

- Palveluiden saavutettavuus on pankkimme toiminnassa tärkeässä roolissa ja tästä olemme saaneet myös kiitosta, kertoo toimitusjohtaja Esa Simanainen.

- Digitalisaatio etenee vauhdilla ja ihmisten tarpeet ovat sen mukana muuttuneet, joten toimivat sähköiset palvelukanavat ovat välttämättömyys. Edelleen eteen tulee kuitenkin konttorissa käyntiä vaativia tilanteita.

- Muiden ryhmien tarjonta on keskittynyt torin ympärille, joten Niiralan ja Petosen palvelukonttorit ovat omilla suunnillaan paremmin tavoitettavissa. Remonttiratkaisut ovat harkittuja satsauksia tulevaisuuteen ja kaksi konttoria mahdollistaa myös henkilöstön käytön joustavasti molemmissa, Simanainen perustelee.

Pankilla on lisäksi konttorit myös Tuusniemellä sekä Juankoskella ja Simanaisen mukaan kasvua haetaan Kuopion seudulla hyvässä yhteistyössä Pohjois-Savon Osuuspankin kanssa. 

- Näemme toisemme yhteisen alueellisen palvelutarjonnan täydentäjinä.

- OP Ryhmän jäsenenä meillä on tarjota koko ryhmittymän rahoitusrepertuaari, joten yritysasiakkaatkin ovat tervetulleita, toivottaa Simanainen.

 

OP
Osuuspankki
Tuusniemi

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva