Työhyvinvointia
vuorovaikutus_

koulutuksella

Teksti: Ulriikka Myöhänen Kuva: Zcoo.com.cn
Työyhteisöjen vuorovaikutusosaaminen on tärkeä osa työpaikkojen hyvinvointia. Koulutuksien avulla kehitetään viestintätaitoja ja lisätään työmotivaatiota.

"Vuorovaikutuskoulutuksen ajatuksena on kouluttaa kohtaamaan vuorovaikutuksellisesti erilaisia ihmisiä. Koulutuksissa
nostetaan esille muun muassa viestiminen kohderyhmän mukaisesti, erilaiset vuorovaikutustyylit, statukset ja sanaton
viestintä. Joskus sanallisen ja sanattoman viestinnän välillä on ristiriitoja, Tiina Naumanen Viestintäkoulutus Draivista kertoo.

Koulutusten osallistujakunta vaihtelee Naumasen mukaan laidasta laitaan. Vuorovaikutustaitojen merkitys on nykyisin aiempaa enemmän tapetilla, ja koulutuksiin osallistuvat niin esimiehet kuin työntekijätkin sekä suurista että pienistä yrityksistä. Eniten palveluja käyttävät kuitenkin naisvaltaiset työyhteisöt.

Tavoitteena on avoin
keskustelu.

KOULUTUSTEN SISÄLTÖ  riippuu pitkälti työyhteisöstä ja sen tarpeista. Naumanen käyttää koulutuksissaan toiminnallisia menetelmiä, erityisesti draaman keinoja, mutta niihin sisältyvät myös luentotietoiskut. Konkreettisuus ja käytännönläheisyys ovat kuitenkin ensisijaisia opetuksen muotoja.

- Toiminnalliset harjoitteet ja ryhmän tarpeiden mukainen koulutuksen rakenne auttavat työporukkaa ymmärtämään vuorovaikutustilanteita ja työyhteisön toimintaa. Harjoituksessa lavastetaan tilanne ja henkilöille jaetaan roolit, joiden mukaan he käyttäytyvät. Jälkikäteen tilannetta analysoidaan ryhmässä. Lisäksi keskustellaan siitä, millaiset vuorovaikutustaidot omalla työyhteisöllä on, Eija Antikainen Tahto Ky:stä puolestaan kuvailee.

Suhtautuminen koulutuksiin vaihtelee. Sekä Antikainen että Naumanen kertovat, että yleisesti ottaen tilaisuudet otetaan positiivisesti vastaan, ja tavoitteena on avoin keskustelu. Ääripäitäkin kuitenkin on, ja jos työpaikalla vallitsee konflikti, suhtautuminen koulutuksiin voi olla epäileväistä. Jotkut puolestaan kuvittelevat koulutuksen ratkaisevan kaikki yhteisön ongelmat.

- Totuushan on, ettei tilaisuus ratkaise eikä muuta työyhteisön tilannetta, mutta se voi antaa eväät ja avaimet muutosprosessiin, Antikainen toteaa.

Koulutuksiin osallistuvilla työyhteisöillä on halu parantaa vuorovaikutusosaamistaan.

- Harvemmin taustalla on isoja viestinnällisiä ongelmia, mutta toki joillakin yhteisöllä on haasteita toimia vuorovaikutustilanteissa. Toiminnalliset menetelmät voivat tällöin tuntua haasteellisilta. Yllättävän moni kuitenkin lähtee mukaan reippaasti, Naumanen puolestaan iloitsee.

työhyvinvointi

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva