Sydämen asiana maaseudun elinvoimaisuus

Sydämen asiana

maaseudun

elinvoimaisuus 

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Digimag/Mirka Happonen
Moninaisuus on Kuopion vahvuus, joten maaseutujen elinvoimaisuudesta halutaan huolehtia.
Pääomasijoitus-rahastolla kasvua ja kansainvälisyyttä

Tänä syksynä Pohjois-Savossa käynnistetään North Savo Startup Fund -pääomasijoitusrahasto. Kymmenen miljoonan euron rahasto on monen toimijan iso yhteinen voimanponnistus. Rahaston sijoitusstrategiana on panostaa 15–20 kohdeyhtiöön maakunnan kärkialoilta. 

– Sijoitukset tehdään ensisijaisesti terveys- ja hyvinvointi-, cleantech-, ICT-, energia- ja teknologiateollisuuden kasvuyrityksiin. Kuopiossa nousevat vahvasti esille terveysteknologia ja ympäristöosaaminen. Alat kattavat kuitenkin suuren määrän yrityksiä, kuvailee Kuopion elinkeinojohtaja Jukka Pitkänen.

Pitkänen muistuttaa, että varsinkaan tämän kokoluokan pääomasijoitusrahaston kokoon saaminen ei ole itsestäänselvyys. Rahastoon ovat panostaneet Kuopion, Iisalmen ja Varkauden kaupungit, ELY-keskus sekä yksityiset ammattimaiset sijoittajat. 

– Oli iso asia saada mukaan myös ELY-keskuksen avustus, kiittelee Pitkänen toimijoiden yhteistyötä. Paikallinen rahasto tuntee alueen ja sen toimijat parhaiten.

Rahaston toimintakausi on noin 10 vuotta. Ensimmäiset kolme vuotta ovat aktiivisia vuosia, joiden aikana etsitään uusia sijoituskohteita. Kohdeyritysten tulee hakea vahvaa kasvua ja kansainvälisyyttä. Potentiaalisten yritysten kanssa neuvotellaan, tutustutaan ja tarkastellaan niiden liiketoimintaa, strategiaa ja suunnitelmia. Näiden pohjalta katsotaan, onko yrityksen johto uskottava ja voiko yritys lunastaa antamansa lupaukset.

– Seuraavat vuodet sijoittaja osallistuu aktiivisesti hallitustyöhön, mitä kautta yritys saa myös sparrausta kasvuun, kertoo Pitkänen. Kolmen viimeisen vuoden aikana alkaa kohdeyhtiöistä irtaantuminen.

Pohjois-Savon pääomasijoitusrahasto on uusi rahoitusinstrumentti, joka hyödyttää pitkällä tähtäyksellä koko maakuntaa. Rahaston tavoitteita ovat muun muassa kohdeyritysten arvonnousun kautta saatava tuotto, talousalueen elinvoimaisuuden lisääminen sekä uusien yritysten ja työpaikkojen syntyminen.

– Seuraava askel on kilpailuttaa syyskuun aikana hallintoyhtiö hoitamaan rahaston kenttätyötä. Loppuvuoden tai 2020 alkuvuoden aikana alkaa sijoittaminen. Tästä tulee hieno juttu, iloitsee Pitkänen.

Kuntaliitosten myötä Kuopion kaupungilla on kuusi kuntakeskusta, jotka sijaitsevat vajaan tunnin päästä torilta. Kaikissa kuntakeskuksissa toimii asukkaidensa valitsema pitäjäraati. Pitäjäraadit toimivat kaupunginhallituksen asettaman lähidemokratiajaoston alaisuudessa. Pitäjäraatien avulla ympäröivät maaseutualueet otetaan mukaan Kuopion kaupungin kasvustrategiaan ja osaksi Kuopio-brändiä.

– Sitä kautta saamme hyvin näkökulmia ja tietoa suoraan eri alueilta. Maaseutualueilla asuu yhteensä yli 27 000 asukasta, mikä tarkoittaisi Pohjois-Savon toiseksi suurinta kuntaa, havainnollistaa yritysasiamies Jari Kosonen asian merkittävyyttä.

Maaseutualueilla on myös 1 350 toimivaa yritystä, mikä tarkoittaa 5 800 työpaikkaa. Näiden päälle tulevat vielä maatilat, joita on noin 800 kappaletta ja joilla työskentelee noin 1 560 ihmistä. Kuopio on sekä Pohjois-Savon suurin maidontuottaja että metsäisin kunta. Käytännössä kaikkien näiden yritysten, maatilojen ja metsien tuomista tuotoista suurin osa käytetään paikallisten palveluiden ostoon.

– Finnpulp tulee nostamaan Itä-Suomen kantopuista saatavia tuloja merkittävästi. Kuitupuun tuotot kasvavat noin 100 miljoonaa euroa ja tukkipuun 50 miljoonaa euroa. Logistiikan ja puunkorjuun myötä syntyy noin 700 uutta työpaikkaa, kuvailee Kosonen.

KUNTAKESKUSTEN YRITYKSET varmistavat, että kunnissa on ihmisiä ja palveluita myös jatkossa. Kuopion kaupungilla on hyvin tontteja tarjolla kaikista kuntakeskuksista. Halutessaan asumaan tai rakentamaan pääsee sisämaahan tai rannalle, lapset pääsevät pieneen kouluun, ja kaikki palvelut ovat lähellä. 

– Yrittäjille on koko yrityspalveluiden tarjonta apunaan. Meille voi soittaa ja tulemme paikan päälle juttusille. Aiheet voivat vaihdella laajalla skaalalla aina pienistä asioista yritystontteihin. Joskus pelkkä ulkopuolisen näkökulma saattaa auttaa ratkaisemaan senhetkisen haasteen, hymyilee Kosonen.

Kuopion kaupungin yrityspalvelun toiminta perustuu aktiiviseen asiakaslähtöiseen toimintaan. Apua ja tukea löytyy kaikille toimialoille, sillä yritysten perustamista ja kasvua edistetään hyödyntäen kaupungin koko palveluvalikoimaa sekä yrityspalvelun verkostoja ja käyttäen eri asiantuntijoita. Pääsääntöisesti Kosonen hoitaa Juankosken, Nilsiän ja Maaningan yrittäjien asioita ja yritysasiamies Anna-Liisa Marttinen eteläpuolen Karttulan, Vehmersalmien ja Riistaveden alueiden asiat.

– Ja jos kuntakeskuksesta haluaa ostaa itselleen hyväkuntoisen yrityksen, niin kannattaa ottaa yhteyttä, vinkkaa Kosonen. 

Business Kuopio
Kuopion kaupungin yrityspalvelu ja Invest & Grow in Kuopio Region
Valtuustotalo
Suokatu 42 D, 3 krs., Kuopio
www.businesskuopio.fi

 

Kuopion kaupunki
Business Kuopio
Jari Kosonen
Anna-Liisa Marttinen
Jukka Pitkänen

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva