Sairaalatuotteita arjen tueksi

myös koteihin

Teksti ja kuvat: Arja Kangas
Sairaalatuotteiden ja -tekstiilien valmistamisessa on oltava ajan hermolla. Käyttäjiä on kuunneltava herkin korvin, jotta tuotekehitys osuu kohdalleen.

Vanhusväestön määrän kasvu luo entistä enemmän tarvetta hoiva-alan osaamiselle sekä tuotteille. Yksi iso teollisuuden osaamisala on sairaalatuotteiden ja –tekstiilien valmistaminen, joille paitsi riittää menekkiä, mutta myös haastaa osaajat jatkuvaan tuotteiden kehitystyöhön.

Yritys on verrattain pitkään toiminut alalla, vuodesta 1987 lähtien. Pölläselle se siirtyi vuonna 2012, kun hän teki yrityskaupat Sairexin perustajan, Tauno Kinnusen kanssa.- Tällä hetkellä meillä on reilut 200 tuotetta, asiakkailta tulee toiveita ja kehitysehdotuksia runsaasti. Koko ajan on pidettävä korvat ja

TUOTEVALIKOIMAAN KUULUU muun muassa potilas- ja laitostekstiilit, nostamisen sekä siirtämisen apuvälineet, pyörätuolipotilaiden lämpöpussit sekä siivousliinat. Oman haasteensa tuotteiden tekemiseen luo niiden käyttötarkoitus: tekstiilituotteiden on oltava laadukkaita, pirteänvärisiä ja ennen kaikkea kovaa kulutusta kestäviä. Sairaalatuotteet pestään hygieniasyistä useimmiten 60 asteessa. Tuotteiden hinnat ovat kilpailukykyiset.

- Tuotteet ovat suurimmalta osin täysin Hand made in Kuopio. Tarkoittaen sitä, että tuotteista noin 80 prosenttia tehdään meillä käsityönä ja loput toimitetaan välitystuotteina.

- Uusia tuotteita kehitetään vuosittain. Ehdotuksia tulee paljon, mutta tuotesuunnittelulle ei ole paljoa aikaa. Meidän on mietittävä tarkoin sitä, kannattaako ryhtyä valmistamaan esimerkiksi asiakkaan toivomaa erikoistuotetta, jonka menekki tulisi olemaan muutamia kappaleita vuodessa.

Tuotteet ovat suurimmalta osin täysin Hand made in Kuopio

Yritys työllistää neljä henkilöä. Tuotteita myydään ympäri Suomen niin palvelu- ja hoivakoteihin sekä terveyskeskuksiin, mutta myös yksityishenkilöille nettikaupan kautta. Nettikaupan osuus on vajaa kymmenen prosenttia koko yrityksen liikevaihdosta.

- Nettikaupan kautta monet yksittäiset kuluttajat ovat löytäneet meidät ja tietysti sillä saralla on paljon potentiaalia, kun esimerkiksi omaishoitaminen on yleistynyt. Ikäihmisten kotona asumisen tukeminen on meidänkin toiminnan yksi lähtökohta. Selkeä visio on kasvattaa nettikaupan osuutta tulevaisuudessa.

KUTEN ARVATA saattaa, alalla riittää kilpailua ja asiakkaiden näkökulmasta tuotetarjonnasta ei varmaankaan tule pulaa.

- Moni ompelimo on siirtänyt toimintansa ulkomaille. Pienen ompelimon valttina on ehdottomasti joustavuus ja asiakkaan palveleminen
kokonaisvaltaisesti, Pöllänen summailee yrityksen valttikortteja.

Tulevaisuuden suhteen yrityksessä ollaan luottavaisin mielin. Suomessa on tällä hetkellä yli miljoona 65-vuotiasta.

- Vanhusvoittoisia alueita on paljon, joten alalla riittää kysyntää tulevaisuudessakin.

Aikajana
1987
Sairex perustetaan Siilinjärven Toivalassa, perustajana Tauno Kinnunen.
1991-1993
Yrityksen toiminta laajenee ja henkilökuntaa palkataan lisää.
1996
Yritys muuttaa Ranta- Toivalantien teollisuushalliin.
2012
Tauno Kinnunen myy liiketoiminnan sen nykyiselle omistajalle Pekka Pölläselle.
2013
Yritys muuttaa Kuopion Kylmämäkeen Hakekadulle.
2013
Toimintaa laajennetaan yksityishenkilöille esim nettikaupan kautta.
Katso kuvat: 
sairaalatuote
sairaalatuotteet

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva