Puuauto isältä

pojalle

Teksti ja kuvat: Helena Lintu
Vuonna 1965 perustettu Kevama Oy on yritys, jonka toiminta koostuu neljän eri alan tuotantoyksiköistä. Näitä yksikköjä ovat kädentaidot, paino, puu- ja verhoilu sekä työpalvelut.

Puulelut ovat olleet lasten suosikkeja jo monia vuosikymmeniä. Puu- ja verhoiluyksikössä valmistetaan myyntiin puuautoja käsityönä Pari vuotta sitten puupuolella haluttiin luoda yritykselle oma kestävä tuote myyntiin.

- Tarkoitus oli suunnitella lelu, joka kestää isältä pojalle. Tuotekehittelyyn otimme avuksi muotoilutoimisto Design Pointin. Heidän kanssa yhteistyössä ideoitiin puuauto Nikkari, kertoo puu- ja verhoiluyksikön myyntipäällikkö Pekka Hätinen.

Tuotesuojatulla nimellä varustettu puuauto sai alkunsa keväällä 2012, ja myyntiin se saatiin joulukaudelle samana vuonna. Ulkoisia jälleenmyyjiä oli muutama taho, ja tuotetta alettiin myös myydä yhtiön omassa nettikaupassa. Nikkari sai jälleenmyyjiltä todella hyvän vastaanoton.

- Palautetta kuitenkin tuli, että puuauton pitäisi olla pienempi, koska lapsetkin ovat pieniä. Siitä sitten alettiin kehittää työvalmentaja Tapio Turpeisen kanssa pienempää Nik-Car –mallistoa, Hätinen kertoo.

NYKYISIN YHTIÖN valmistamia puuautoja on saatavilla monenlaisia ja erikokoisia. Niitä ovat muun muassa Retro-traktori, Kevari-kilpa-auto ja Valle-vetoauto. Käsityönä tehdyn leluauton hinta on 15 eurosta 200 euroon, riippuen auton koosta.

- Nikkari-auto on ollut hyvin monipuolinen, sillä siitä on tehty myös tilauksia niin, että on haluttu tehdä auton perävaunusta säilytyslaatikkoja, Hätinen sanoo.

Yhtiö tuottaa työhön kuntouttavia palveluja. Toiminnan perustana on ammatillinen ja sosiaalinen työkuntoutus. Yrityksellä on yhteensä neljä eri alan yksikköä, joissa työskennellään omien taitojen mukaan, tavoitteena kuntouttaa henkilö työkykyiseksi.

Puun uustuotanto, verhoilu sekä kirja- ja seripaino tekevät pääasiassa tuotantoyhteistyötä eri alojen yritysten kanssa sekä tarjoavat palveluita myös yksityisille asiakkaille. Käytössä on myös oma nettikauppa, josta voi tilata käsintehtyjä tuotteita. Toimitilat sijaitsevat Kuopiossa Itkonniemellä ja yhtiön omistaa Kuopion kaupunki.

Kevaman aikajana
1965
Yhtiön perusti Kuopion keuhkovammayhdistys.
1973
Valmistui nykyiset Itkonniemen toimitilat.
1984
Kuopion kaupunki alkoi ylläpitää toimintaa.
1993
Kuopion kaupunki ja Kevama teki ostopalvelusopimuksen työkuntoutustoiminnasta.
2001
Kevamasta yhtiöitettiin oma osakeyhtiö, jonka Kuopion kaupunki omistaa.

1. Puuauton teko lähtee liikkeelle mallin suunnittelusta.

2. Seuraavaksi haetaan raakalankku.

3. Puulankku sahataan ja höylätään oikean kokoisiksi paloiksi.

4. Autonrengas porataan pylväsporakoneellapyöreän muotoiseksi.

5. Sen jälkeen puuauton osat lakataan, maalataan ja pintakäsitellään.

6. Puuauto kasataan kokoon pienemmistä osista.

7. Lelut paketoidaan omiin laatikoihin.

8. Nik-Car autot ovat valmiit.

lelut
puulelut
puuauto

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva