Nuorten chat

Nuorten chat

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Digimag/Mirka Happonen
Huolissa, murheissa ja muissa mietityttävissä asioissa nuorisotyöntekijät kuuntelevat ja auttavat Po1nt-chatissa.

Joistakin asioista on helpompi puhua nimettömänä. Matalan kynnyksen palveluun ei tarvitse rekisteröityä tai kirjautua. Myös vanhemmat tai läheiset voivat tulla chattiin puhumaan mieltä painavista nuorten asioista.

– Luottamuksellinen keskustelu pysyy vain nuorisotyöntekijän ja nuoren välillä. Haluamme tarjota väylän kertoa asioista, joista ei muuten uskalleta puhua, kertoo hankepäällikkö Miina Morko.

PALVELU ON AVOINNA arki-iltaisin. Po1nt-chatin rinnalla kulkee Läksy-chat, jossa koulutetut läksytukivastaajat tsemppaavat kotiläksyissä tiistaista torstaihin. Molemmat palvelut toimivat saman keskusteluikkunan kautta, ja keskusteluissa voi hyödyntää myös esimerkiksi videokuvaa läksykirjan näyttämiseksi.

 – Läksy-chatissa kysytään esimerkiksi, miten matikan kokeeseen voi lukea, pyydetään kuulustelemaan sanakokeen sanoja tai etsitään tietoa maantiedon tehtävään. Vastaajat neuvovat, tukevat ja auttavat eteenpäin, kertoo hankesuunnittelija Milla Porkka

NUORTEN TIETO- JA neuvontatyön Po1nt-chattia kehitetään yhteistyössä tällä hetkellä 12 kunnan alueella, ja sen vastaajina on Po1nt-alueen nuorisotyöntekijöitä ja korkeakouluopiskelijoita ympäri Savoa. Po1nt-palvelun ja Po1nt on Chat -hankkeen hallinnoinnista vastaa Kuopion kaupungin nuorisopalvelut. Lisäksi hankekunnissa on pilottikoulut ja nuorten raadit, joiden ideoiden pohjalta palvelua kehitetään koko ajan.

 – Chatilla on ollut paljon kysyntää, ja nuoret ovat saaneet apua ja tukea pohtimiinsa asioihin. Livechatin tueksi olemme kehittämässä chatbottia, joka auttaa eteenpäin silloin, kun chat on kiinni, kertoo Morko.

Po1nt – Nuorten portaali
Po1nt-chat ma–to 16–18, pe 20–22
Läksy-chat ti–to klo 15–18
www.po1nt.fi

https://www.facebook.com/po1nt.fi/

 

digimag
kuopio
Koulutus
po1nt - nuorten portaali

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva