Minustako yrittäjä?

Teksti: Tarja Anunti Kuva: Meri Tuomainen
Uusyrityskeskus on aloittavan yrittäjän luotettava kumppani ja paras kaveri, joka kuuntelee ja antaa hyviä neuvoja. Kuopion seudun uusyrityskeskus on entistä paremmin tavoitettavissa torin laidalla uusissa tiloissa, yhdessä yrittäjäjärjestöjen ja ProAgrian kanssa.

Uusyrityskeskuksen oven voi avata missä vaiheessa yrityksen perustamista tahansa. Yritysneuvojien kanssa voi esimerkiksi käydä sparraamassa alustavaa ideaa, työstää liiketoimintasuunnitelmaa, tehdä kannattavuuslaskelmia tai starttirahahakemuksia. 

- Keskeinen aloittavaa yrittäjää askarruttava kysymys on se, voiko liikeidea tarjota riittävään toimeentulon. Me olemme täällä sitä varten, että pallottelemme ideaa yhdessä ja laskemme konkreettisesti millaisia summia yritykselle pitäisi saada myyntiä, jotta se tarjoaisi palkan yrittäjälle itselleen, kertoo Kuopionseudun Uusyrityskeskus Ry:n toimitusjohtaja Antti Ylönen.

Uusyrityskeskuksen palvelut ovat maksuttomia yrittäjiksi aikoville ja yritystä perustaville. Ylösen mukaan uusyrityskeskus myös huolehtii omista ”yrityslapsistaan” eli ovet ovat avoinna ja korvat kuuntelevat myös yrityksen perustamisen jälkeen. 

- Autamme kannattavan liiketoiminnan kehittämisessä. Tavoitteenamme on, että 80% palvelumme läpikäyneistä yrityksistä jatkaa toimintaansa vielä 5 vuotta perustamisen jälkeen. Tämä on toteutunut erinomaisen hyvin. Kaiken kaikkiaan neuvontapalvelumme on saanut asiakkailtamme yli yhdeksikön kouluarvosanan, hymyilee Ylönen. 

Omien asiakasneuvojien ohella Uusyrityskeskuksella on lukuisia asiantuntijoita, jotka tarjoavat maksutonta ja luottamuksellista oman alansa asiantuntemusta aloittaville yrittäjille työnsä ohessa. Joukossa on muunmuassa kirjanpidon, eri teollisuuden alojen, hoivapalveluiden ja markkinoinnin osaajia. 

- Loppuvuoden aikana on tarkoitus panna uusiin puihin yhteistyömme kaupungin yrityspalvelun ja Kuopio Innovationin kanssa. Yhteinen tavoitteemme on: yksi plus yksi plus yksi on enemmän kuin kolme, hymyilee Ylönen. 

 

Fakta:

Pohdittavaa yritystoimintaa suunnittelevalle: 

AIKA JA PAIKKA: Oma elämäntilanteeni?
PERSOONA JA OSAAMINEN: Onko minussa yrittäjäainesta?
IDEA JA REALISMI: Onko yritysideani tarpeeksi hyvä?
MARKKINAT JA ASIAKKAAT: Mistä löydän asiakkaani?

KUOPION SEUDUN UUSYRITYSKESKUS
Kauppakatu 28 B 3. krs, 70110 Kuopio
(Kauppakeskus Aapelin talo, oma sisäänkäynti Lyseon viereisestä Hallikadun ja Kauppakadun kulmasta)
Varaa maksuton neuvonta-aika: 017 288 2000
Tee liiketoimintasuunnitelma: 
www.liiketoimintasuunnitelma.com tai
www.yrityssuomi.fi

Yrittäminen
uusyrityskeskus
Uusi yrittäjä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva