Kuopion
kaupunki  
auttaa
yrityksiä
löytämään
osaajat

TEKSTI Digimag/Teemu Viemerö KUVA Digimag/Mirka Happonen
Tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Kuopion alueella 6 432. Vuoden saatossa töitä on löytänyt yli tuhat ihmistä ja suunta on parempaan päin. Kuopion kaupunki on päättänyt auttaa tehokkaasti alueen yrityksiä löytämään uusia työntekijöitä.

Uuden ja etenkin ensimmäisen työntekijän palkkaaminen ei ole välttämättä helppoa eikä itsestäänselvyys. Monet yritykset tarvitsevat apua rekrytoimiseen muun muassa ajankäytön ja työtehtäviin sopivan työntekijän löytämisen sekä palkkauskustannusten suhteen. Kuopion kaupungin työllisyyspalvelun yritysyhteistyökoordinaattori Anssi Kuikka auttaa työssään yrityksiä rekrytoimaan tarvittavat osaajat.

‒ Kohdennamme palvelumme 3 000 työnhakijan kohderyhmälle sekä työnantajille siten, että kaikki tarvittava yritysten ja työntekijöiden kohtaamiseen löytyy meiltä. Kun yritys haluaa palkata työtekijöitä, niin me voimme auttaa. Työnantajille on useita eri palveluita, joilla voidaan helpottaa rekrytointia. Näitä ovat esimerkiksi työkokeilut ja palkkatuki, johon voidaan liittää Kuopion kaupungin työllistämistuki. Kaupungille on erittäin tärkeää pystyä työllistämään pitkäaikaistyöttömiä töihin, joita he haluavat tehdä, ja se että kaiken kokoiset yritykset löytäisivät oikeat tekijät, Kuikka kommentoi.

‒ Yrittäjien ja yritysten avuksi meillä on myös työssävalmennusostopalvelu. Tällä palvelulla ostetaan yritykseltä työssävalmennusta, jolla työntekijä voidaan rauhassa perehdyttää tulevaan työhönsä. Tulemme siis paljon palkkauskustannuksissa vastaan, kun ostopalvelu yhdistetään muihin julkisiin tukiin. Taloudellisen tuen lisäksi saamme työnantajan asennoitumaan valmiiksi myös siihen, ettei työntekijä ole vielä valmis työtehtäväänsä ja he pystyvät järjestämään tarpeellisen valmennuksen ja ohjauksen. Tämä on ollut ensimmäistä työntekijää palkkaaville todella tärkeä apu, Kuikka jatkaa.

KUIKKA KOROSTAA, että työntekijä on tärkeä osa hyvinvoivaa kuopiolaista yhteisöä. Töitä saaneen asukkaan elämänlaatu paranee ja  hän ryhtyy tuottamaan verotuloja, mistä kaikki hyötyvät. Tämän vuoksi kaupungille on myös tärkeää, että työntekijä löytää haluamaansa työtä, jossa viihtyy. Yrittäjän "viihtyisyys" tulee puolestaan tuotteliaasta työntekijästä.

‒ Kun yksityisyrittäjä palkkaa ensimmäisen työntekijänsä, hänestä tulee luonnollisesti työnantaja. Tällöin ensimmäiseksi työnantajan täytyy miettiä, että tuottavaa työtä on sen verran, jotta se kattaa palkan ja vähän päälle. Tällöin yrittäminen on mielekästä itse yrittäjälle, Kuikka kertoo. 

KUOPION KAUPUNGIN TYÖLLISYYSPALVELU
Anssi Kuikka Yritysyhteistyökoordinaattori
puh. 044 718 1858, anssi.kuikka@kuopio.fi
www.kuopio.fi/tyonantajat 

 

työllistäminen
Rekry
työllisyyspalvelu
työntekijä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva