Hyvän elämän yrityskaupunki

Hyvän elämän 
yrityskaupunki

Teksti Digimag/Marlene Sanoukian Kuva Merja Martikainen, Studio Liisa/Eveliina Immonen, Pixabay
Kuopio tarjoaa yrityksille kannustavan ja monien mahdollisuuksien toimintaympäristön, jossa ymmärretään yrittäjyyden merkitys kaupungin elinvoimaisuuden kehittäjänä.

Kuopion alueella on lähes 7 000 yritystä, joissa on noin 50 000 työpaikkaa. Valtaosa yrityksistä, noin 93 prosenttia, työllistää alle 10 henkeä, viisi prosenttia on pienyrityksiä ja kaksi prosenttia keskisuuria ja suuria yrityksiä.

Työpaikkoja on alueelle tulossa lisää useiden merkittävien, alueen elinvoimaisuutta vahvistavien hankkeiden myötä. Esimerkiksi keskustan tuntumaan Savilahteen on rakentumassa 36 000 toimijan tutkimus-, opiskelu-, business- ja asumiskaupunginosa. Kaupungissa on syntynyt lisäksi lukuisia startup- ja kasvuyrityksiä terveysteknologian, bio-, lääke- ja ympäristöalojen kehityksen sekä ICT-osaamisen ansiosta.

Kuopion elinkeinojohtajan Jukka Pitkäsen mukaan yrittäjyys on kaupungin uudessa strategiassa keskeisellä sijalla.

KUOPION KAUPUNGIN elinkeinojohtajan Jukka Pitkäsen mukaan Kuopio tarjoaa erinomaisen toimintaympäristön kaikenlaisille yrityksille. Kaupunki haluaa olla vahvasti edistämässä monipuolista yritystoimintaa, ja sen uudessa strategiassa yrittäjyys onkin nostettu keskeiselle sijalle.

– Kaupungin kärkihankelistalla on useita tärkeitä strategisia hankkeita. Kokonaisuutena puhutaan yli neljän miljardin hankekokonaisuuksista, jotka yhdessä vahvistavat edelleen alueemme elinvoimaisuutta. Ne tarjoavat myös hyviä liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille ja synnyttävät lukuisia uusia työpaikkoja, Pitkänen kertoo.

Pitkänen pitää kuopiolaisen yrityselämän tilannetta oikein hyvänä. Kuopiolaiset yritykset haluavat investoida toimitiloihin ja kasvuun. Yritysten tarpeisiin on isossa opiskelijakaupungissa tarjolla hyvin osaajia. Yritystoimintaa myös halutaan laajentaa Kuopioon muilta paikkakunnilta. Yrittäjyys kiinnostaa lisäksi erityisesti kuopiolaisia nuoria. 

– Haasteitakin toki on. Tietyillä toimialoilla on pulaa osaajista, mikä osaltaan vaikeuttaa yritysten kasvua. Minusta on kuitenkin hienoa, että olemme alkaneet puhua laajemmasta työssäkäyntialueesta ja pyrimme edesauttamaan työvoiman liikkuvuutta, Pitkänen toteaa. 

Kuopion vahvuudeksi Pitkänen nostaa kaupungin monipuolisen elinkeinorakenteen.

Suurimpina toimialoina liikevaihdon ja työpaikkojen suhteen Kuopiossa erottuvat Pitkäsen mukaan teollisuus, rakentaminen ja kaupan toimialat. Myös matkailu on yksi vahvoista kehittämisen painopistealueista. Kuopio haluaa olla Suomen nopeimmin kehittyvä kokous-, tapahtuma- ja matkailualue. Kuopion vahvuuksia ovat terveys ja hyvinvointi sekä terveydenhuollon teknologian osaaminen, joilla se haluaa profiloitua ja erottua kansallisesti ja kansainvälisesti.

– Jokainen työpaikka, yrityksen koosta tai toimialasta riippumatta, on meille yhtä tärkeä, Pitkänen kuitenkin painottaa.

KUOPION YRITTÄJIEN puheenjohtaja Sirpa Karppi on tyytyväinen siihen, että Kuopion kaupungin päättäjillä on hyvin vahva tahtotila kuunnella yrittäjiä ja tehdä yrittäjämyönteisiä päätöksiä. Kuopiossa ymmärretään, että yrittäjyys kasvattaa koko kaupungin elinvoimaisuutta luomalla työpaikkoja ja palveluja sekä tuomalla verotuloja. Yrittäjät ovat myös edustettuina kaupunginvaltuustossa.

– Kuopiolaisessa yrityselämässä on hirveän hyvä tekemisen meininki, ja kuopiolaiset yrittäjät osaavat verkostoitua hyvin, mikä on poikkeuksellista verrattuna muihin kaupunkeihin. Eri alojen yrittäjät tekevät todella hyvää yhteistyötä, mistä hyötyvät kaikki. Yhteistyö toimii myös poikkeuksellisen hyvin oppilaitosten ja kaikkien julkisen puolen toimijoiden kanssa, Karppi kuvailee.

Eri alojen yrittäjät tekevät Kuopiossa todella hyvää yhteistyötä, kertoo Kuopion Yrittäjien puheenjohtaja Sirpa Karppi.

Kuopion Yrittäjät tarjoaa jäsenyrityksilleen hyviä eväitä verkostoitumiseen, yritystoiminnan kehittämiseen ja virkistäytymiseen. 

– Olemme avaamassa kaikille jäsenillemme järeän ja edullisen vuosittaisen strategiakoulutuksen, johon otetaan 20 osallistujaa kerralla. Tapahtumia meillä järjestetään jatkuvasti esimerkiksi bisnesrehvien ja aamukahvien muodossa. Yrittäjän päivänä 5.9. nostamme ravintola Introssa maljan yrittäjyydelle, Karppi erittelee.

TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ Kuopion yrityselämän kannalta hyvältä. 

– Kaupungin strategiaan on kirjattu Kuopion Yrittäjien ja Kuopion alueen kauppakamarin numeraalinen tavoite 200 000 asukkaasta vuoteen 2040 mennessä. Nyt pohdimme yhdessä keinoja, miten sinne päästään, Karppi kertoo.

Myös Pitkänen suuntaa katseensa myönteisesti tulevaan. 

– Kuopio on matkalla hyvän elämän pääkaupungiksi. Elinvoimaisuutemme ja vetovoimaisuutemme vahvistuvat edelleen, ja mahdollistamme yritystoiminnan kehittämisen monin tavoin tekemällä tiivistä yhteistyötä yrittäjien ja yrityksiä palvelevien toimijoiden kanssa, Pitkänen lupaa. 

Bisnes
Kuopion Yrittäjät
Kuopion kaupunki
Jukka Pitkänen
Sirpa Karppi
yrityskaupunki
tulevaisuus

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva