Hyvää ääntä

myös kotiin

Teksti: Rieti Jauhiainen Kuvat: Rieti Jauhiainen, Genelec Oy
Genelec Oy tunnetaan ensisijaisesti aktiivisten tarkkailukaiuttimien valmistajana. Viime vuosina iisalmelaiset ovat suunnanneet tuotteita myös kuluttajapuolelle.
Genelec Oy numeroin
1978
Genelec Oy perustettiin
17,8 M€
Liikevaihto
112
Henkilöstö
80 %
Kotimaisuusaste

Alunperin vastauksena YLE:n tarpeelle aktiivisesta tarkkailukaiuttimesta syntynyt Genelec Oy on vuosien saatossa kasvanut kansainväliseksi brändiksi. Kerrostalon kellarista ponnistanut insinööritaidon ja pioneerihengen yhdistelmä on lähes 40 vuoden taipaleellaan niittänyt mainetta teknologiaosaajana ja omiin arvoihinsa uskovana puhtaan ja aidon äänen vartijana. Iisalmen Luuniemessä Poroveden rannalla valmistetut studioammattilaisten työkalut ovat löytäneet myös viihdekäyttäjiä ja niinpä tehtaalta lähtee nykyään jo alun perin kotikäyttöön soveltuvia malleja.

- Tänä päivänä tuotteitamme käytetään hyvin monenlaisiin sovelluksiin ja meiltä löytyykin tuotemallistot kolmeen pääsegmenttiin, myyntipäällikkö Janne Lankinen kertoo.

- Ammattikäyttöön tarkoitetut tuotteet ovat edelleen ydinliiketoimintaamme, mutta myös kotiaudio sekä julkistilojen äänentoisto ovat kasvaneet merkittävään asemaan viime vuosina.

Kotiäänentoistoratkaisut voivat Lankisen mukaan olla hyvin erilaisia. Loppuasiakas voi tarvita mahdollisimman huomaamattomasti asennettua monihuonejärjestelmää taustamusiikin toistamiseen tai hyvinkin järeää kotiteatterijärjestelmää akustointiratkaisuineen.

- Perinteisiä kaksikanavaisia hifilaitteistoja kysytään edelleen erilaisissa hintaluokissa. Moni on myös kyllästynyt nykyaikaisen television tarjoamaan äänenlaatuun varsinkin ihmisäänen selkeyden osalta.

Uusimpana markkinoille on tullut monenlaisia verkkotoistoratkaisuja ja tietokonepöydänkin ääressä halutaan nauttia laadukkaasta äänestä.

- Meidän tehtävämme on sitten suunnitella ja tarjota mahdollisimman kestäviä ja toimivia tuotteita kaikkien edellä mainittujen tarpeiden täyttämiseksi, Lankinen toteaa.

- Tietenkään hyväkään kaiutin ei aina pelkästään riitä takaamaan onnistunutta kuunteluelämystä. Toimivan ja helppokäyttöisen järjestelmäkokonaisuuden, niin suuren kuin pienemmänkin, toteuttaminen asiakkaan tarpeiden mukaisesti vaatii osaamista jälleenmyyjältämme sekä joustavaa yhteistyötä meidän ja myyjän välillä.

Autostudio Oy:n järjestelmäasiantuntija Markku Sivosen on helppo yhtyä tehtaan tarinaan.

- Äänentoistojärjestelmä kannattaa hankkia asiantuntevasta liikkeestä. Silloin ei jää pulaan myöhemminkään, vaan saa opastuksen laitteiston käyttöönottoon ja tarvittaessa asennuksenkin.

Sivonen kertoo asentaneensa Genelec –kaiuttimia useisiin julkisiin kohteisiin, muun muassa kirkkoihin. Yhä enemmän tilataan kotikäyntejä.

- Esimerkiksi uuden talon rakennusvaiheessa asentajan kanssa tehdään suunnitelma tulevasta äänentoistosta. Ihmiset tietävät jo nykyään, että hyvänkuuloinen musiikki saa myös hyvälle tuulelle.

AutoStudio Kuopio, Savonkatu 17, 70110 Kuopio
www.autostudio.fi, www.genelec.fi 

Aikajana
1978
Ilpo Martikainen perustaa Genelec Oy:n. Ensimmäinen kaiutinmalli S30 lanseerataan.
1985
Tehdas Iisalmen Luuniemeen. Hampurin AES –messut ja kansainvälinen läpimurto.
1991
”Vuosikymmenten merkittävin alan tuote” kaiutinmalli 1031A esitellään.
1993
Helsingin toimisto.
1996
Tytäryhtiö Genelec Inc käynnistetään Bostonissa USA:ssa.
2004
8000- sarja ja painevaletut alumiinikotelot.
2012
Kuluttajapuolelle suunnatut G- ja F-sarjat.
2013
M- sarja ja kotimaiset puukomposiittikotelot.
yritys
äänentoisto
kaiutin

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva