Täsmäoluita
joulupöytään

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Olvi, Shutterstock
Miedot oluet sopivat hyvin juomaksi läpi juhlaruokailun. Monipuoliseen olutvalikoimaan voi tehdä täsmäiskuja ja varmistaa sopivimman juoman ja jouluruuan kohtaamisen.

Taloustutkimuksen vuonna 2015 tekemän kyselyn mukaan suomalaisten mielestä joulunkinkun kaveriksi sopii parhaiten tumma lager. Kalkkunan kanssa nautitaan mieluiten vehnäolutta tai vaaleaa lageria. Vaalea lager yhdistetään myös graaviloheen ja lipeäkalaan sekä rosolliin ja joululaatikoihin. Jälkiruokajuustojen tai suklaan kaverina puolestaan arvostetaan tumman stoutin tai porterin makumaailmaa. Hiilihapot myös raikastavat suuta mukavasti juustolautasen yhteydessä.

– Olut sopii nautittavaksi joulupöydässä kaikkien ruokien kanssa läpi koko aterian. Myös etikkaisten ruokien kanssa, joihin viini ei sovi, avaa Olvin markkinointijohtaja Olli Heikkilä.

TALVIOLUIDEN JATKUVASTI kasvavaan kysyntään on vastattu tuomalla markkinoille parikymmentä uutuutta. Edustettuina ovat kaikki erilaiset oluttyypit, sillä joulu- ja talviaika ovat tärkeitä olutsesonkeja.

– Kuluttajat ovat kiinnostuneet kausioluista, johon olemme vastanneet tuomalla markkinoille erilaisia uusia juomia. Varsinkin alet viehättävät, kertoo Heikkilä.

– Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi lanseerasimme Juhlaoluen. Suomen myydyimmän erikoisoluen paikkaa pitää Olvi IPA eli Iisalmi Pale Ale -olut, hän jatkaa.

RUNSAASEEN VALIKOIMAAN voi hyvin tutustua juuri joulupöydässä. Perinteinen suomalainen jouluruoka voi vaatia oluelta korkeampia alkoholiprosentteja, sillä ruuissa on usein tavallista enemmän rasvaa. 

Olvi
Olvitie I-IV, IISALMI
www.olvi.fi

 

Vinkki!

Juhlavaan oluen tarjoiluun sopivat jalalliset olutlasit. Oluet kaadetaan lasiin rauhallisesti lasin sisäpintaa pitkin valuttamalla, jolloin juoman pinnalle tulee tärkeitä aromeja suojaava vaahto. Vaaleat oluet juodaan kylminä, mutta vahvat tummat oluet tulisi nostaa lämpimään noin vartti ennen nauttimista.

Lähde: etiketti.fi

Olvi
kuopio
olut
joulu
joulujuoma

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva