Syödään

yhdessä

Teksti: NMT Media Kuvat: Kesko, NMT Arkisto
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty myös tässä asiassa. Kannattaa miettiä, mitä haluaa tarjota ja voisiko osaa maistella jo ennen joulua.

Onnistuneeseen jouluun tarvitaan hyvät raaka-aineet. Erilaisia jouluruokareseptejä löytyy runsaasti, ja niitä noudattamalla harjaantumatonkin kokki onnistuu. Jouluaattoaamuun reseptikokeiluja ei kuitenkaan kannata jättää, vaan testata reseptit hyvissä ajoin. Osan ruoista, kuten laatikot, voi valmistaa jo etukäteen ja jättää pakkaseen odottamaan. 

Vaikka suomalaisten joulupöytä on näyttänyt pitkälti samalta jo vuosikymmenien ajan,  jokainen kokki koostaa jouluaterian omien makumuistojensa ja -mieltymystensä mukaan.  

Monelle jouluruokailu on nostalginen asia ja perintöreseptit ovat edelleen arvossaan. Perinteisimmät savolaiset jouluruoat ovat tosin muuttaneet hiukan muotoaan, ja nykyään Savossakin tarjotaan useimmiten perinteisen uunipaistin sijaan joulukinkkua. Kapakalakeitto, tirripaisti ja talkkunakin lienevät nykyään harvinaisempien perinneherkkujen listalla. Vaihtelevuus ei jouluruuissa ole kuitenkaan suurta. 

Uusia jouluruokia tulee ja menee. Uutuuksista paikkansa on ehkä vakiinnuttamassa bataatti-perunalaatikko. 

Hyvä joulumenu syntyy uudistamalla perinteiset jouluruoat modernimpaan muotoon, kuitenkin makuja kunnioittaen.

Joulumenussa ajatukset lähtevät aina siitä, mitkä maut ovat itselleni jääneet mieleen vaikkapa lapsuudesta. Jos joskus on kokenut hyväksi jonkun makuyhdistelmän, lähden sitä kautta rakentamaan uutta annosta. 

PAHIMMILLAAN JOULURUOKIEN valmistamisesta voi tulla suorittamista. 

Jouluun kuuluu rauhoittuminen, eikä jouluvalmistelujen ole tarkoitus mennä ”stressin puolelle”. Kaikkea ei välttämättä tarvitse valmistaa itse, vaan stressitason noustessa tilannetta voi helpottaa hyödyntämällä puolivalmisteita ja eineksiä. Esimerkiksi valmiita laatikoita voi maustaa oman makunsa mukaiseksi. 

Tärkeää on, että jokainen voisi nauttia jouluruuista hyvällä mielellä. Erikoisruokavaliot voi suhteellisen helposti huomioida joulupöydässä, ja monista jouluruoista pystyy helposti muokkamaan esimerkiksi kasvissyöjille sopivan version. 

Jos on menossa vieraaksi joulun aikaan, on hyvä kertoa erikoisruokavalioistaan ennakkoon. Itse tehty jouluruoka tai leivonnainen voi silloin olla myös mukava tuliainen täydentämään pöytää. 

Jouluruuat ovat perinteisesti mielletty raskaiksi, ja monipuolisen ruokapöydän äärellä lautanen täyttyy helposti useita kertoja. Jouluna ähkyn välttämiseksi Vehviläinen suosittelee pitämään taukoa ruokien välillä.

Koska jouluna ei ole kiire minnekään, voi alkuruoan jälkeen pidetään taukoa syömisestä noin puolisen tuntia. Kannattaako joulupöydässä ajatella linjojaan? 

- Vanhan totuuden mukaan tärkeää ei ole se, mitä nauttii joulun ja uudenvuoden välillä, vaan se, mitä nauttii uuden vuoden ja joulun 
välillä. 

K-CITYMARKET PÄIVÄRANTA
Päivärannantie 18, 
Puh. 010 537 9600
Ma-laa 8-21, su 10-21
www.k-citymarket.fi

joulu
jouluruoka
K-citymarket Päiväranta
K-citymarket Päiväranta on laajan valikoiman ja erinomaisen ostokokemuksen ruokakauppa, jossa kotimaisuus on kunniassa. Kauppa on edelläkävijä suomalaisen ruuan sekä lähi- ja luomutuotteiden valikoimissa. Tällä hetkellä tuotteiden kotimaisuusaste on 80%. Et välttämättä ymmärrä, mitä tapahtui. Kun asiat kaupassa ovat kunnossa, tiedät vain,...
Yhteystiedot: Päivärannantie 18
Kuopio
70420
105379600
Aukioloajat:
Liike on suljettu
Ma - La: 8:00-21:00
Su: 10:00-21:00

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva