Pizzaa omasta keittiöstä

Pizzaa omasta
keittiöstä

Teksti Digimag/Mirka Happonen Kuva Kesko
Pyöreä vai neliskulmainen, väliäkös sillä. Toinen toistaan maukkaammat täytteet ja täydellisen rapea pohja tekevät pizzasta koko perheen suosikin.

Perinteisen italialaistyyppisen pizzapohjan salaisuus piilee sen jauhoissa, vaivaamisessa ja nostatusajassa. Pohja valmistetaan 00-laatuisista jauhoista, mikä tarkoittaa erittäin hienojakoista jauhotyyppiä, joka valmistetaan pelkästään vehnän valkoisesta ydinosasta. Italiassa vehnäjauhot luokitellaan 00-, 0-, 1- ja 2-luokkiin, alin luokka sisältää pelkästään vehnän ydintä ja suuremmat luokat kasvavasti enemmän vehnän kuitupitoisia kuoriosia. Tämä vaikuttaa vehnän karkeuteen ja kuitupitoisuuteen kasvavasti. Hienojakoisin jauho sopii parhaiten pizzaan.

Jauhoihin lisätään kuivahiiva, kylmää vettä, suolaa ja oliiviöljyä, minkä jälkeen se vaivataan sileäksi taikinaksi, jonka annetaan levätä kulhossa noin 10 tunnin ajan. Maltilliseen nostatusaikaan kuuluu myös jakaa taikina kahtia ja antaa sen levähtää vielä 2 tunnin ajan. 

ERILAISIA POHJIA voi myös valmistaa esimerkiksi kukkakaalista tai kananmunasta, tai arjen nopeimman herkun voi jopa kasata valmiin tortillaletun päälle. Hiilihydraatiton ja jauhoton kananmunapohja valmistetaan erottelemalla valkuainen ja keltuainen. Tämän jälkeen valkuainen vaahdotetaan kovaksi ja sekoitetaan yhteen keltuaisen kanssa. Munasta valmistettava pohja esipaistetaan ja lisätään halutut täytteet.

Suomalaisten makuhermojen täytesuosikkeja ovat muun muassa kinkku, pepperoni, herkkusieni ja sinihomejuusto sekä kiistelty ananas. Jokainen syöjä tietää varmasti oman suosikkiyhdistelmänsä, mutta kannattaa rohkeasti kokeilla myös uutta, vaikkapa veikeää lohiavokadopizzaa. 

PIZZAN PARAS KAVERI on mainio mozzarella, mutta eri juustolaaduilla on helppo varioida oman maun mukaan. Pohjalle levitetään itsetehty tomaattikastike ja pinnalle ripaus oreganoa sekä tuoreita yrttejä, kuten basilikaa tai rucolaa. 

Maistuvin pizza on aina itse tehty!  K-Citymarket Päivärannasta löydät kaiken tarpeellisen täydellisen pizzan loihtimiseen, aidoista italialaisista 00-laadun vehnäjauhoista, aina herkullisimpiin täytteisiin saakka. Nappaa siis ostoslista mukaan ja suuntaa notkuvien tiskien ääreen. Tai hyödynnä kiireisen arjen pelastajaa eli ruuan verkkokauppaa, ja saat ostokset suoraan kotiovellesi, juuri silloin kun itse haluat. 

K-Citymarket Päiväranta
Päivärannantie 18, KUOPIO 
Puh. 010 537 9600, ma–su 8–21
www.k-citymarket.fi

Italialainen pizzapohja
2 kpl • yli 60 min

½ dl kylmää vettä
n. 2 tl suolaa
n. 7 dl vehnäjauhoja 
(mieluiten 00-laatuisia)
½ tl Pirkka kuivahiivaa
1 rkl oliiviöljyä

Lisäksi
1 ½ dl tomaattikastiketta

Vaiheet
Ota ensin ¼ dl vettä sivuun ja sekoita siihen suola.

Mittaa vehnäjauhot, hiiva ja loput vesimäärästä taikinakulhoon. Vaivaa taikinaa yleiskoneen hiljaisella teholla 10 minuuttia. Lisää suolavesi ja jatka vaivaamista noin 5 minuttia tai kunnes vesi on sekoittunut taikinaan. Lisää lopuksi öljy ja jatka vaivaamista vielä muutama minuutti, kunnes taikina on sileää eikä tartu enää käsiin. Peitä kulho tiiviisti ja anna seistä huoneenlämmössä noin 10 tuntia.

Pyöräytä löysähkö taikina jauhotetuilla käsillä kahdeksi palloksi pöydälle tai leivinpaperin päälle. Älä kuitenkaan vaivaa taikinaa. Peitä kostealla liinalla ja kohota vielä 2 tuntia.

Öljyä kaksi puhdasta uunipeltiä. Taputtele taikinat käsin pellille. Kohota pizzapohjia vielä liinan alla noin 30 minuuttia.

Kuumenna uuni 250-asteiseksi. Levitä tomaattikastike pohjan päälle. Paista pizzaa ensin uunin alatasolla 10 minuuttia.

Lisää haluamasi täytteet ja jatka paistamista uunin ylätasolla noin 4 minuuttia. Tarkkaile, ettei pizza pääse palamaan.

Vinkki!
Rapean pohjan salaisuus piilee uuniin laitettavassa pizzakivessä, joka esilämmitetään uunissa tulikuumaksi.

#k-citymarket päiväranta
Pizzaa
itsetehty
resepti
#koti&asuminen2020

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva