Palvelutiskiltä herkut lomalle

Palvelutiskiltä 
herkut lomalle

Teksti Digimag/Sirpa Korhonen Kuvat Digmag/Mirka Happonen
K-Citymarket Päivärannan upouusi palvelutiski on oikea grillaajan ja kotikokkaajan aarreaitta.
Lomalle kaupan vai verkkokaupan kautta?

Ruuan verkkokauppa on kehitetty asiakkaiden arjen helpottamiseksi, mutta myös asiakkaiden loman parantamiseksi. Jotta lomalla voi keskittyä itse olennaiseen, eli lomailuun, voi tuotteet tilata valmiiksi

verkkokaupan kautta ja noutaa esimerkiksi matkalla lomanviettopaikkaan. Näin loman grillattavat ja muut tarjottavat ovat valmiina sinua odottamassa. 

Tai kuinka kätevää onkaan valita loman ruokaostokset ottaessaan aurinkoa rannalla tai nurmikon leikkuun välipuhteena? Verkkokaupan tilauksen voit hakea itse myöhemmin paikan päältä kaupalta tai tilata samalla kotiinkuljetuksen toimitusalueella sijaitsevaan lomakohteeseen. 

Lomailijan päivä helpottuu ruuan verkkokaupassa, jossa voi tehdä ruokaostokset näppärästi ennakkoon ja valita noutoajan, vaikkapa mökkimatkan lomaan.

Vaikka elämme verkkokauppojen kulta-aikaa, nousee henkilökohtaisen palvelun suosio samaa rataa. Siispä myös kauppojen palvelutiskit ovat suuressa suosiossa. K-Citymarket Päivärannassa panostetaankin erinomaiseen palveluun. Uudelta ja näyttävältä palvelutiskiltä löytää entistä monipuolisemman liha- ja kalavalikoiman. Lisäksi tiskiltä saa hieman erikoisempia tuotteita, kuten simpukoita. Myös erilaiset kausituotteet ovat saaneet osansa palvelutiskin valikoimasta.

MIKÄLI KOTONA kokkailu ei ole se omin juttu, tai haluaa muuten valmista, valikoimasta löytyy myös valmisruokavaihtoehto, sillä K-Citymarket Päivärannan palvelutiskiltä saa päivittäin valmiita ruokia yhteistyössä Remarin kanssa.

Nykyään palvelutiski palvelee myös sunnuntaisin. Tiskille on palkattu ja koulutettu lisää henkilökuntaa. Asioinnin yhteydessä henkilökunnalta saa tuoreimmat vinkit grillaukseen ja ruuanlaittoon, sekä suosituksia kauden uutuustuotteista. Palvelutiskin monipuolisen tarjonnan lisäksi asiakkaat arvostavat sitä, että tuotetta saa juuri tarvitsemansa määrän, jolloin ruokahävikki jää mahdollisimman pieneksi. 

Juttu jatkuu kuvan jälkeen. >>

UPOUUDEN PALVELUTISKIN viereen avautui hiljattain sushibaari. Sushien irtomyynti on ollut suosittua, ja se on saanut hyvää palautetta asiakkailta. 

‒ Palvelutiskimme valmistui maaliskuussa, ja sen viimeinen vaihe eli sushibuffet aukesi toukokuun alussa. Vastaanotto ollut äärimmäisen positiivinen, ja sushibuffet on ollut varsinainen menestys. Siellä on nostettu kapasiteettia, joka viikko ja palkattu lisää henkilökuntaa, kertoo K-Citymarket Päivärannan myymäläpäällikkö Jussi Sorsa.

Sushibaari on ainut laatuaan näillä Suomen leveyksillä. Laadukkaat raaka-aineet ja ammattitaitoiset tekijät takaavat herkullisen tarjonnan.

‒ Sushit tehdään paikan päällä parhaista raaka-aineista, jolloin asiakas saa varmasti laadukkainta sushia mitä Savosta löytyy. Riisi meille tulee Japanista, eikä vastaavanlaista löydy kuin muutamasta muusta Citymarketista Etelä-Suomesta, Sorsa lisää. 

Etelästä päin tultaessa, esimerkiksi matkalla Tahkolle, K-Citymarket Päiväranta on viimeinen iso kauppa, joten se on näppärä paikka lomaostosten tekemiseen. 

K-Citymarket Päiväranta
Päivärannantie 18, KUOPIO 
Puh. 010 537 9600
Ma–su 8–21
www.k-citymarket.fi

K-citymarket Päiväranta
ruuan verkkokauppa
Sushi
palvelutiski
sushibaari

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva