Mehevimmät

PIHVIT

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Pixabay, Shutterstock
Grillissä valmistuu nopeasti ja näppärästi liha kuin liha. Perinteitä kunnioittaen grillissä tirisee mehukas pihvi.

Valitse pihviksi aina laadukasta, mureaa ja hyvin riippunutta lihaa. Parhaan lihan löytää ammattilaisen palvelutiskistä. Mukaan saa silloin myös tarvittavat vinkit ja ohjeet pihvin valmistukseen.

Vaivattomimpaan lihanlaittoon auttavat hyvät esivalmistelut. Ennen kauppareissua kannattaa miettiä, millaista lihaa haluaa syödä, kuinka isolla porukalla ja paljonko ruuan valmistukseen on aikaa käytettävissä. 

Liha kypsyy nopeasti, joten ota huomioon missä välissä mikäkin ruoka-aine menee grilliin. Esivalmisteluilla ja aineksien valmiiksi pilkkomisella vältetään kokkaajan ylimääräinen kiire. Näin jää aikaa oleellisimpaan. Grillauksen syvin olemus on saada herkullista ruokaa sekä viettää aikaa ystävien kanssa.

Todellisella pihvinpaistajalla tulee olla laadukkaat pihdit, paistolämpömittari ja grillityypille soveltuva puhdistusharja. Grillin omat mittarit eivät välttämättä ole parhaalla mahdollisella paikalla, minkä vuosi lisäpaistomittari on oiva hankinta optimaalisen paistolämpötilan seuraamiseen. 

pihvi
Liha
kala
kana
possu
sika
nauta
lammas
marinointi
opas
grilli

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva