Lähiruoan

lumoissa

Teksti: Noora Hyvönen Kuvat: Zsuzsanna Kilian
Lähiruoka kiinnostaa ja puhututtaa yhä enemmän. Selvitimme, mistä ilmiössä on kyse ja mitä sen taustalta löytyy.

Viime vuosina Suomea ovat ravistelleet lukuisat ruokakohut. Ensin puhuttivat Etelä-Euroopan kurkut ja saksalaiset idut,
sittemmin hevosenlihalöydöt. Huhut lisäsivät kiinnostusta ruoan alkuperää kohtaan.

- Ruoka on ihmisille henkilökohtainen ja tärkeä asia. Sen alkuperästä on kuitenkin vieraannuttu. Samalla ravitsemustietämys on lisääntynyt, ja länsimaissa vallitsee muutenkin ruokabuumi: kokkiohjelmia on vaikka kuinka paljon ja kädentaitoja, kuten leipomista ja ruoanlaittoa, arvostetaan, taustoittaa MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi.

Lähiruoalla tarkoitetaan mahdollisimman lähellä tuotettua suomalaista ruokaa, jonka tuottaja ja valmistaja ovat tiedossa.

- Osa määrittelee lähiruoan maakunnan alueella tuotetuksi ruoaksi. Pääasia on kuitenkin ruoan alkuperän jäljitettävyys. Parhaassa tapauksessa kuluttaja tuntee tuottajan, sanoo Syväniemi.

TERVEYSBUUMIN, kohujen ja ravitsemustietämyksen lisääntymisen myötä lähiruoka on noussut ihmisten huulille. Myös valtion tasolla on tehty liikkeitä asian puolesta. Julkisella rahalla aloitetaan hankkeita lähiruoan edistämiseksi, ja hallitus on luonut oman lähiruokaohjelman.

- Lähiruoan kauppakanavia on tullut lisää. Varsinkin nettikauppa on lisääntynyt. Kuljetuspalvelujen avulla ihmiset saavat ruoan suoraan kotiin, eikä töiden ja harrastusten jälkeen tarvitse enää käydä kaupassa, kuvailee Syväniemi.

Lähiruoan tuottajia on Suomessa paljon. Kooltaan nämä yritykset ja maatilat ovat useimmiten pieniä tai keskisuuria. Tuotteita on vaikea saada liikkeelle, etenkin suurten ketjujen kauppoihin. Ruokaketju on eräs uusista, lähiruokaan erikoistuneista nettimyyntikanavista.

- Lähiruoka on täysin eri tavaraa kuin ketjuista ostettava ruoka. Ruokaketju –palvelun avulla asiakas saa valitsemansa tuotteet suoraan lähimmältä tilalta kotiin katkeamattomana kylmäkuljetuksena varmasti tuoreena. Jälkikäteen pystytään helposti selvittämään, mistä tilalta tuote oli, sanoo Ruokaketju –kanavan pystyttämisessä mukana ollut Mikko Korvinen.

Tiloilta saa tilattua ruokaa hyvin monipuolisesti. Kylmäketjun ansiosta niin liha, kala kuin kanakin pysyvät tuoreena ruokapöytään asti. Kun ruoan tilaa ennen kello neljäätoista arkipäivänä, on ruoka seuraavana päivänä perillä.

RUOKAKETJU KOKOAA yhteen yli 200 lähiruoan tuottajaa. Tuottajat ovat uudesta, heinäkuun lopulla avattavasta palvelusta innoissaan. Lähiruokaan erikoistuneet myyntikanavat ovat kuitenkin vielä melko uusi ilmiö, vaikka ruokaverkkokauppoja onkin ollut jo pitkään.

Tutkimusten mukaan suomalaiset arvostavat kotimaista ruokaa: se koetaan puhtaaksi ja turvalliseksi. 96 % suomalaisista haluaa ruoantuotannon pysyvän Suomessa. Lähiruokaan liittyy myös vahva terveellisyyden leima, vaikkei näyttöjä muuta ruokaa paremmista ravintoarvoista olekaan. Usein lähiruoka liitetään myös luomuun. Luomussa lähiruoan osuus on suurempi, mutta nämäkään eivät silti kulje käsi kädessä. Kotimaisen, läheltä tulevan ruoan alkuperän jäljitettävyys, tuoreus ja laatu ovat kuitenkin faktoja, joita lähiruoan osalta ei voida kiistää.

lähiruoka

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva