Kotoisa pubielämys

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Jonna Kaasalainen

OLUTRAVINTOLA BIERSTUBE on pieni ja boheemi pubiruokaa tarjoava ruokapaikka Kuopion keskustassa. Sen viihtyisää tilaa rentoine saksalaistyylisine sisustuksineen on moni asiakas luonnehtinut olohuoneeksi. Ravintola on kaikenikäisten suosiossa, ja sen ruokalista pitää sisällään laajan kirjon erilaisia ruokalajeja aina kasvispyöryköistä pastoihin, pihveihin ja olutjäätelöön. Suosituimpana listalla ovat kuuman kipakat hot wingsit, jotka tulevat omavalintaisen kastikkeen kyydittäminä.

Ruokalistan erikoisuus on varsinkin vanhemman väen kiittelemä ja Mannerheimin lempiruokanakin tunnettu vorschmack, joka pitää sisällään kermassa haudutettua jauhelihaa ja anjovista, keitettyjä perunoita, suolakurkkua ja punajuurta.

Olutvalikoima on erityisen laaja, sillä eri mallasjuomia löytyy noin 70, ja ne vaihtelevat kauden ja trendien mukaan. Suuressa siiderivalikoimassakin on varaa valita. Pubissa voi herkuttelun aikana katsella samalla vaikka KALPAn peliä, joskin on hyvä varata pöytä hyvissä ajoin etenkin pelikausien aikana.

Ravintolalla on pitkä ja kunniakas historia. Se on ollut toiminnassa samalla paikallaan jo 46 vuotta ja on poikinut itselleen uskollisen kanta-asiakaskunnan. Kantaasiakkaat ovat tulleet tutuiksi niin henkilökunnalle kuin myös toisilleen, joten tunnelma on lämminhenkinen ja tuttu.

 Uudetkin asiakkaat otetaan vastaan samalla rentoudella. Uutuutena Bierstube on panostanut suomalaisten pienpanimoiden oluisiin, kun taas ruokapuolella uusimpana mättöherkkuna on currywurst tomaattisella currykastikkeella ja ranskalaisilla.

Bierstube
Kasarmikatu 5–7, 70110 Kuopio
Puh. 017 282 1532, ravintola@bierstube.fi
www.bierstube.fi

 

 

kuopio
Bierstube
ruoka
ravintola
olutravintola
Bierstube on vuonna 1971 perustettu saksalaistyyppinen A-oikeuksin varustettu oluttupa, joka tarjoaa ruokaa ja juomaa kotoisassa ympäristössä. Eloissa ravintolassa on yli 70 olutmerkkiä, laaja siiderivalikoima, maukasta ruokaa ja iloinen palvelu. Teemaviikoilla tarjoillaan erikoisuuksia maailmalta. Ruokalistalta löytyy niin...
Yhteystiedot: Kasarmikatu 5-7
Kuopio
70110
172821532
Aukioloajat:
Liike on suljettu
Ma - Pe: 15:00-24:00
La: 12:00-24:00
Su: 12:00-22:00

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva