Jäätelö, joka saa sinut hymyilemään

Jäätelö,
joka saa sinut
hymyilemään

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Marko Rossi, Jonna kaasalainen, Digimag/Mirka Happonen
Kesäpäivän herkkuhetkellä kannattaa piipahtaa jäätelökojulla. Taivaallinen pehmytjäätelö vie makumatkalle luontoon, lähitiloille ja ympäri Suomenmaan.

Reilu pari vuotta sitten keittiömestari Minna Kaasalainen ilmoitti, että hän haluaa tehdä oman pehmytjäätelömassan. Monet ihmettelivät, onko se edes mahdollista, sillä koko Suomessa on vain muutamia pehmytmassan toimittajaa.

– Pitkällisen testaamisen jälkeen meillä on nyt vaniljan ja suklaan makuiset pehmytmassat sekä jäätelökoju Matkuksessa, iloitsee My Ice D:n yrittäjä Kaasalainen.

Yrityksen nimi kertoo jäätelöunelmista, joita jokainen voi toteuttaa piipahtamalla jäätelökärryllä. Iloiset myyjät ovat aina valmiina auttamaan, sillä puoti toimii uudenlaisella kilohinnoitellulla konseptilla: jokainen jäätelöannos kootaan ja punnitaan itse. Kuppikokoja on kolme, joten jäätelön määrän voi itse annostella lusikallisesta jopa puolenkilon kokoiseen annokseen, jolloin hintakin vaihtelee noin eurosta kahteenkymmeneen täytteiden mukaan.

PEHMYTJÄÄTELÖN KYLKEEN on valittavana 59 erilaista lisuketta, joista saa mitä erilaisempia kombinaatioita. Kuten muussakin toiminnassaan, myös lisukkeissa Kaasalainen suosii suomalaisia ja lähialueilla valmistettuja tuotteita. Esimerkiksi karviaismarja-vadelmasiirappi ja omenasiirappi tehdään Kaasalaisen oman kotipihan tuotteista.

– Lisukkeista löytyy niin suolaisia kuin makeitakin yhdistelmiä. Erikoisin täyte lienee heinäsirkat, joita meille tulee tervolaiselta kasvattajalta. Niitä voi maistaa vaikkapa vain yhden ja maku yllättää varmasti, hymyilee Kaasalainen.

Pehmytjäätelön lisäksi kojulta saa Peltolan maidottomia mustaherukka- tai vadelmasorbetteja 50 ja 100 gramman annoksina. Myös sorbettien kylkeen valitaan itse lisukkeet, jonka jälkeen koko annos punnitaan. Uusimpana juttuja kojulta saa myös helsinkiläisen pienpaahtimo Kaffe Roasteryn kahvia. 

– Kannattaa tulla testaamaan ja kertomaan myös omat ideansa, mitä valikoimiin voisi lisätä. Tätä parempaa kesäpäivän herkkutaukoa tuskin löytyy, virnistää Kaasalainen.

My Ice D
Matkus Shopping Center
Matkuksentie 60, Kuopio
Puh. 0400 474 438
www.myiced.fi
www.facebook.com/MyIceD
www.instragram.com/MyIceDr

TÄYTTEIDEN TOP 10

  • Mansikkahillo
  • Suklaakakkumuru
  • Maitosuklaahiput
  • Suklaakastike
  • Valkosuklaalastu
  • Ässä Mix
  • Missä X
  • Ranskanpastilli
  • Suklaacrisp
Jäätelö
pehmyt
Matkus
myiced
kuopio

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva