Hyvät muistot lohduttavat

Hyvät muistot

lohduttavat

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Juhlapalvelu Remar/Maija Ahtiainen
Muistotilaisuus on edesmenneen näköinen juhla.

Muistotilaisuudessa muistellaan vainajaa, kiitetään yhteisestä ajasta ja lohdutetaan toisia surussa perheen, sukulaisten ja ystävien kesken. Muistotilaisuuden viettämiseen ei ole virallista kaavaa, vaan sen on tarkoitus olla toiveita ja elämää kunnioittava tilaisuus.

– Muistotilaisuuden tunnelma muuttuu koko tilaisuuden ajan. Alussa suru voi olla isostikin läsnä, luetaan adresseja ja muistellaan edesmennyttä. Myöhemmin tilaisuus usein vapautuu, kiitellään yhteisistä hetkistä, muistellaan hauskoja sattumia ja ylipäätään nähdään sukulaisia pitkästä aikaa, kuvailee Juhlapalvelu Remarin ravintolapäällikkö Minna Kananen. 

Vainajaa kunnioitetaan tekemällä tilaisuudesta hänen näköisensä. Ruuaksi voidaan valita vainajan lempiruokaa, lautasliinojen värinä ovat hänen suosikkivärinsä, kukissa ja koristeluissa voi näkyä harrastukset tai elämäntapa. 

– Metsämiehen menu voidaan koota metsänantimista ja somistaa tila luonnosta löytyvin koristein, kertoo Kananen.

TILAISUUS VOIDAAN järjestää joko vainajan tai omaisen kotona, seurakuntasalissa, ravintolassa tai muussa juhlatilassa. Kotona järjestettävissä tilaisuuksissa ruuat ja kattaukset voidaan tehdä sillä välin, kun perhe on hautajaisissa. Omaisten palattua tarjoiluhenkilökunta voi poistua ja antaa sukulaisille rauhan muistella rauhassa tai jäädä hoitamaan tilaisuuden loppuun saakka. Astiat ja tiskit haetaan sovitusti pois, jotta omaisille kaikki olisi mahdollisimman helppoa.

– Vaikka meillä on valmiita ehdotuksia ruokalistaksi, voimme myös räätälöidä niitä loputtomasti. Lisäksi tarjolle voidaan laittaa vaikkapa omaisten mummon reseptillä tekemiä kampanisuja, jos niitä on tapana tarjota kaikissa sukujuhlissa, hymyilee Kananen.

Muistilista
  • Tarjotaanko ruokaa vai pelkät kahvit? Millaista ruokaa tarjotaan? 
  • Pyydä tarjous juhlapalvelulta: tila, ruoka, tarjoilijat
  • Muista kysyä vierailta ruokavalioista
  • Ilmoita lopullinen vierasmäärä kolme päivää ennen juhlaa 
  • Ilmoita vieraiden arvioitu saapumisaika muistotilaisuuteen
  • Hoitaako juhlapalvelu myös koristelun ja kukat?
  • Muistotilaisuus kestää noin 2–4 tuntia

– Tärkeintä on, että ihmiset ovat yhdessä ja tilaisuus kunnioittaa vainajaa. Toisissa tilaisuuksissa voidaan kilistää vainajan muistolle ja toisissa surraan enemmän, kertoo Kananen.

Juhlapalvelu on järjestänyt muistotilaisuuksia ja muita juhlia jo 15 vuoden ajan. Vuosi sitten yritys avasi Inkilänmäen vanhaan seurakuntasaliin ravintola Ajan. Tila soveltuu erinomaisesti erilaisiin perhejuhliin. Ravintolan ympärillä on paljon parkkitilaa, ja sinne on esteetön pääsy. Tilaisuuksiin toimitettava ruoka tehdään omassa keittiössä. Myös Toivalassa sijaitsevassa ravintola Pilotissa järjestetään juhlia jopa 100 hengelle.

– Ravintola Ajan tunnelmallinen tila muokkaantuu 100 hengen juhlasta intiimimmäksi 10 hengen muistotilaisuudeksi. Tila ei ole pienellekään porukalle liian iso. Ravintolan flyygelillä saa tilaisuuteen juhlavaa musiikkia, minkä lisäksi muu äänentoisto ja valaistus mahdollistavat muutkin esitykset, kuvailee Kananen.

Juhlapalvelu Remar Oy
Kapteeninväylä 5, Toivala
Puh. 017 262 1130
juhlapalveluremar@kolumbus.fi
www.remar.fi

VINKKI! Lue myös artikkeli: Kauniisti ja kunnioittaen viimeiselle matkalle

juhlapalvelu remar
muistotilaisuus
hautajaiset
menu
kahvit
kakku

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva