Erityis-
ruokavaliot 
juhlapöydässä

TEKSTI nmt/Outi Kokkarinen KUVAt shutterstock
Samalla kun tietoisuus erityisruokavalioista on kasvanut, myös tuotevalikoima on laajentunut huomattavasti, ja juhlavieraille voidaan tarjota kätevästi ruokavalioon sopivia vaihtoehtoja.
Termit haltuun: Erityisruokavaliot

Vegaani ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita kuten lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita tai niiden johdannaisia. 

Laktovegetaarinen on yleisin kasvisruokavalio, jossa käytetään kasvikunnan tuotteiden lisäksi maitotuotteita.

Lakto-ovovegetaarinen ruokavalio koostuu kasviksista, maitovalmisteista ja kananmunista.

Pescovegetaarinen ruokavaliossa voi syödä monipuolisen kasvisruokavalion ohella eläinkunnan tuottesta kalaa, kananmunia ja maitovalmisteita.

Semivegetaarisessa ruokavaliossa käytetään punaista lihaa lukuun ottamatta kaikkia muita eläinperäisiä tuotteita.

Fennovegaanit suosivat vain kotimaisia ja mieluiten oman asuinpaikan lähellä kasvaneita ja tuotettuja kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Ruuan luonnonmukaisuus on tärkeää, ja ruoka pyritään nauttimaan mahdollisimman tuoreena ja käsittelemättömänä.

Elävässä ravinnossa nautitaan vain kuumentamattomia kasvisruokia. Ruokaa valmistetaan idättämällä, hapattamalla, hienontamalla, liottamalla ja mehustamalla. Samassa yhteydessä käytetään usein raaka ruoka -nimitystä, jossa voi käyttää maustamiseen mm.kylmäpuristettuja öljyjä, soijakastiketta ja merisuolaa. 

Fruitarismi koostuu pelkästään hedelmistä, marjoista, pähkinöistä ja palkokasveista koostuva ruokavalio, jossa kasveista syödään vain niiden uudistuvat osat.

Ruoka-aineallergiat ovat yliherkkyyttä jotain ruuan sisältämää ainetta kohtaan, joka voi aiheuttaa erilaisia allergisia oireita välittömästi ruokailun jälkeen tai 2-4 tuntia myöhemmin. Yleisimpiä aiheuttajia ovat sitrushedelmät, herne, muna, kalat, pähkinät, tomaatti, hunaja, hedelmät, marjat, viljat ja maito. Oireiden estämiseksi tulee välttää kaikkia elintarvikkeita, jotka sisältävät allergian aiheuttajaa eri muodoissa.

Maitoallergiassa maidon proteiinit eli valkuaisaineet aiheuttavat allergisia oireita, kuten ihottumaa, oksentelua, ripulia ja koliikkia. Ruokavaliossa ei saa olla maidon proteiineja missään muodoissa.

Laktoosi-intoleranssi on maitosokerin eli laktoosin imeytymishäiriö, jossa laktoosia sisältävät tuotteet, kuten useimmat maitotuotteet voivat aiheuttaa monenlaisia vatsavaivoja, kuten turvotusta, vastakipuja ja ripulia. Laktoosin sietokyky vaihtelee, mutta oireita voi yleensä välttää käyttämällä vähälaktoosisia tai täysin laktoosittomia maitotuotteita.

Keliakia on vehnän, ohran ja rukiin sisältämän valkuaisaineen, gluteenin, aiheuttama sairaus, jota hoidetaan gluteenittomalla ruokavaliolla. Keliaakikolle sopivat gluteenittomat viljat eli riisi, maissi, hirssi ja tattari. Lisäksi voi käyttää kauraa, jos se ei sisällä jäämiä muista viljoista.

Diabetekseen suositellaan tavallista terveellistä, monipuolista ruokavaliota. Diabeetikko voi käyttää kohtuudella tavallisella sokerilla makeutettuja tuotteita. Lisämakeutta saa käyttämällä energiattomia, keinotekoisia makeutusaineita, kuten aspertaami, sakariini, syklamaatti ja asesulfaami.

Lähde: Ruokatieto.fi

Huomaavainen juhlien järjestäjä ymmärtää vieraidensa yksilölliset tarpeet.

- Kannattaa ehdottomasti kirjoittaa jo kutsuun, ja pyytää vieraita ilmoittamaan mahdollisista erityisruokavalioista tai ruoka-aineallergioista, ettei juhlapäivänä tule ikäviä yllätyksiä, kotitalousasiantuntija Heta Nykänen Savon Martoista neuvoo.

Nykyään on yleistä, että juhlaruokien valmistuksessa käytetään ainoastaan laktoosittomia tuotteita, jotka sopivat useammalle ruokailijalle. Mikäli juhlatarjoilut tilataan pitopalvelusta, ammattilaiset osaavat yleensä ottaa erityisruokavaliot huomioon, ja voivat tarjota vaihtoehtoisia ratkaisuja allergikoille ja kasvissyöjille. Hankaliin allergioihin on kannattavampaa tehdä sopivat tarjottavat erikseen, sillä ne ovat usein kalliimpia valmistaa.

ANNOKSINA PÖYTÄÄN tarjoiltaessa ruokavalioista on oltava tarkat ennakkotiedot, kun taas seisovasta pöydästä vieraiden on helpompi kerätä itselleen sopivat ruoat.

- Buffet-pöytään tarvitaan kuitenkin selkeät opasteet. Esimerkiksi pienet nätit laput erityisruokavaliota noudattavien tarjoiluastioiden edessä, etteivät allergikot vaan jäisi ilman, jos muut ottavat niitä, Nykänen muistuttaa.
Nykänen suosittelee, että myös erityisruokavaliot tarjotaan yhteisestä linjastosta, vaikkakin pienemmistä tarjoiluastioista.

- Juhlijan kannalta on mukavampaa, jos kaikki ruokalajit ovat tarjolla samassa pöydässä, ei erilaisteta liikaa.

JOS JUHLARUOKIA valmistaa itse, saa ainesosien ja valmistusmenetelmien kanssa olla erityisen tarkkana. Keliaakikolle sopivan leivonnaisen tai kastikkeen voi saada aikaiseksi vaihtamalla reseptiin muutaman ainesosan, mutta valmistukseen ei saa missään vaiheessa sekoittua allergisoivia viljoja.

- Jos omat taidot ei riitä, kaupoista löytyy paljon valmiita tuotteita. Itse tekeminen voi myös tulla kalliimmaksi, jos erikoisempia aineksia tarvitsee hankkia vain paria henkilöä varten, Nykänen summaa.

Nykänen antaa myös yksinkertaisen vinkin usealle ruokailijalle sopivasta tarjottavasta.

- Salaattiin on monesti sekoitettu valmiiksi paljon aineksia. Jos ainekset ovat erillään, voi jokainen koota itselleen sopivan annoksen. Esimerkiksi kasvislohkot, kuten kurkku, tomaatti ja porkkana, ovat lastenkin mieleen.

VALMIIT RUOKALAJIT säilytetään ennen tarjoilua kylmässä tiiviisti pakattuna ja merkitään selkeästi sekaannusten välttämiseksi. Tuotetiedot ja reseptit on myös syytä säilyttää, jotta ainesosat on tarvittaessa helppo tarkistaa.

- Erityisruokavaliota noudattava yllättyy parhaiten, jos hän pystyy syömään kaikkea, mitä juhlissa on tarjolla, naurahtaa Satu Räsänen, Nykäsen kollega Mikkelistä.

K-CITYMARKET PÄIVÄRANNAN kauppias Pasi Toppari on nähnyt erityisruokavalioiden selvän nousun myös päivittäistavarakaupassa.

- Erikoistuotteiden myynnin kasvu oli viime vuoden merkittävin muutos. Gluteenittomien tuotteiden kysyntä ja tarjonta on kasvanut huikeasti, ja tuotteita käyttävät paljon hekin, joilla ei ole siihen allergioiden puolesta pakottavaa tarvetta. Meillä gluteenittomien tuotteiden hyllytila tuplataan tänä vuonna, ja nykyäänkin kattava valikoima laajenee entisestään.

Esimerkkinä Toppari mainitsee gluteenittoman Pirkka-tuoteperheen, josta löytyy keliaakikoille ja muille gluteenitonta ruokavaliota noudattaville sopivia tuotteita kuivahyllystä, pakastealtaasta sekä leipomosta valmiiksi paistettuna.

TOINEN VIIME  vuoden suurista ruokatrendeistä oli vegaani- ja kasvisvaihtoehtojen lisääntyminen.

- Tavarantoimittajatkin ovat lähteneet trendiin hyvin mukaan, ja tarjolle on saatu paljon mielenkiintoisia tuotteita laidasta laitaan, Toppari iloitsee.

- Seuraamme jatkuvasti aikaa ja haluamme olla mukana ruokatrendeissä, jotta voimme tarjota asiakkaille yksilöllisen, omaan ruokavalioon sopivan valikoiman. Silloin asiakas saa valita itse haluamansa tuotteet, emmekä rajoita vaihtoehtoja liiaksi heidän puolestaan, Toppari perustelee.

juhlat
ruoka
erityisruokavalio
allergia
Tarjoilut
termit
K-citymarket Päiväranta on laajan valikoiman ja erinomaisen ostokokemuksen ruokakauppa, jossa kotimaisuus on kunniassa. Kauppa on edelläkävijä suomalaisen ruuan sekä lähi- ja luomutuotteiden valikoimissa. Tällä hetkellä tuotteiden kotimaisuusaste on 80%. Et välttämättä ymmärrä, mitä tapahtui. Kun asiat kaupassa ovat kunnossa, tiedät vain,...
Yhteystiedot: Päivärannantie 18
Kuopio
70420
105379600
Aukioloajat:
Liike on suljettu
Ma - La: 8:00-21:00
Su: 10:00-21:00

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva