Aurinkoinen salaatti kesän antimista

Aurinkoinen salaatti
kesän antimista

Teksti Digimag/Sisko Korhonen Kuvat Digimag/Mirka Happonen Resepti Kahvila Kaneli
Lämpimät kelit houkuttelevat syömään raikasta ja vihreää.

Salaatteihin saa helposti uutta eloa ja makua tekemällä muutoksia tuttuihin perussalaatteihin. Fetan sijaan voi kokeilla halloumia, ja kesällä salaatin voi taikoa aurinkoisemmaksi lisäämällä joukkoon makeita mansikoita tai pensasmustikoita.

Kahvila Kanelissa tiedetään, että hyvä salaatti koostuu rapeasta ja raikkaasta salaatista ja tuoreista raaka-aineista. Oman leipomon tuotteita tarjoavaa kahvilaa pyöritetään suvun voimin. Kahvila on keskittynyt lounastarjoiluun, ja asiakkaiden suosikit ovat selvillä.

– Meillä kanafeta on ylivoimaisesti suosituin salaatti. Myös lohta, ja sen kaverina raejuustoa, menee nykyisin enemmän, tuumaa Kanelin toimitusjohtaja Eeva-Kaisa Määttä. Vegaanisalaattikin on kasvattanut suosiotaan.

Parhaiten salaatin saa säilymään pitämällä sen kylmässä ja lisäämällä kastikkeet sekaan vasta syöntihetkellä. Samana päivänä leikatut raaka-aineet maistuvat tietty paremmilta, joten hyvän suutuntuman säilyttämiseksi salaattia ei kannata säilyttää jääkaapissa ikuisuuksia. Nuutuneet salaatinlehdet saa virkoamaan laittamalla ne noin tunniksi kylmään veteen.
Jos salaatin tekeminen kuitenkin laiskottaa, saa Kanelista hyviä ruokaisia salaatteja myös erikoisruokavalioisille.

Kahvilassa puhaltavat uudet tuulet, sillä tämän vuoden puolella tähtäimessä on anniskeluluvan hankinta. Tiloissa tullaan myös syksyn aikana kuulemaan livemusiikkia, joten kahvilaan voi tulla viettämään rentoa alkuiltaa.

– Kanelin olemusta ei muuteta, vaan siihen lisätään uutta, Määttä sanoo.

KAHVILA KANELI
Kauppakatu 22, Kuopio 
Puh. 040 017 2283, info@kahvilakaneli.fi
www.kahvilakaneli.fi

Määttä suosittelee:
KANELIN KESÄINEN SALAATTI

Salaattipohja
erilaisia vihersalaatteja, 
kuten Rooman salaattia, punaista salaattia, lollo Rossoa ja rucolaa
Ainekset
sitruunavinegrettiä
tuoreita mansikoita
vuohenjuustoa
pinjansiemeniä 
Tarjoiluun
viikunabalsamicoa

Tee salaattipohja valitsemistasi vihersalaateista ja mausta se kevyesti sitruunavinegretillä.
Lisää salaattiin tuoreita mansikoita ja vuohenjuustoa.
Paahda pannulla pinjansiemeniä annoksen päälle.
Mausta annos viikunabalsamicolla ennen tarjoilua. Voit raikastaa salaattia myös Kanelin suositulla yrttiöljyllä.

Kahvila Kaneli
Salaatti
Vuohenjuusto
mansikat

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva