Tapahtumatila herää henkiin

Tapahtumatila 
herää henkiin

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Digimag/Mirka Happonen, Savonia
Aikoinaan suurilla visioilla rakennettu tapahtumapaikka saneerataan yhteistyöllä koko kaupungin juhla- ja tapahtumatilaksi.

Viime kesänä avatun Boutique Hotel Sawohousen toiminta laajentuu juhla- ja tapahtumapuolelle, kun mittava saneeraustyö tulee päätökseensä kesän korvilla. Aikoinaan konsertti- ja tapahtumapaikkana tunnettu paikka on vuosien varrella unohdettu, joten henkiinherättäminen on monen toimijan yhteinen ponnistus.

– Keltaiseen taloon tulee 100-hengen juhlasali ja à la carte -ravintola sekä kaksi pienempää kabinettia noin 30 hengelle. Kaiken kaikkiaan juhlatilaa tulee noin 150 hengelle, avaa Juha Miettinen remonttikohdetta.

Minna Sairberg kiittelee, että suuri projekti sujuu mukavasti monen toimijan yhteistyönä. Esimerkiksi juhlasalin lopputuotos on 3D-mallinnettu Savonian toisen vuoden muotoilijaopiskelijoiden toimesta.

– Juhlasalista tehtiin 3D-mallinnus- ja sisustussuunnitelma ennen remonttia. Samalla tuimme taloudellisesti Muotoilijat Milanoon -opintomatkaa, Sairberg kertoo.

Mallintaminen on kustannustehokas ratkaisu, sillä siihen voi suoraan testata sopivia väri- ja materiaaliratkaisuja. Opiskelijat pystyvät myös sisustamaan mallinnuksen, joten siitä nähdään suoraan minkä verran kalusteita tilaan mahtuu.

Rakennuksen pienempiin kabinettitiloihin haluttiin persoonallista ilmettä uniikilla seinämaalauksella. Apuun pyydettiin Ruohobussin luovan työn ammattilaiset Alex Esparza ja Emmi Valto.

– Minnan mielestä tyylitelty ”sukupuu” sopii hyvin paikkaan, jossa vietetään paljon perhejuhlia. Minnan visioiden ja Alexin mielenmaiseman kohdatessa syntyi tällainen lopputulos, kertoo Valto.

Esparza taustoittaa, että yhteistyönä on tehty hotellille jo aiemmin maalaus sekä polttokaiverrustekniikalla tehdyt opastekyltit. Taiteilijoiden uniikkeja töitä voi viedä myös tuliaisiksi vastaanoton yhteydessä olevasta puodista. Lisäksi heidän kädentöitänsä saa verkkokaupasta, Puijonkadun kivijalkamyymälästä sekä pitkin Suomea kiertävästä täyssähköllisestä kauppa-autosta.

UNIIKKEJA MAALAUKSIA löytyy myös koko hotellin alueen kattavasta kellaritilasta, jonne valmistuu pian monipuolista tapahtumatilaa 500–600 ihmiselle. Kellaritilassa on myös Kuopion ampuma-aseseuran harjoitusrata sekä noin 100 hengen kokoustila.

– Projekti on tarjonnut oivallisen käytännön harjoitteluympäristön Savon ammattiopiston opiskelijoille. Pintakäsittely- ja maalauslinjan opiskelijat ovat päässeet työssäoppimisjaksollaan tekemään monipuolisesti erilaisia rakennuksen saneeraustöitä, kuten pohjien kunnostusta, erilaisten pintojen maalausta sekä hyvin vaativia viimeistelytöitä. Näin laajassa saneerauskohteessa opiskelijat voivat suorittaa monipuolisesti erilaisia opintoihin kuuluvia työnäyttöjä, Miettinen kertoo.

Yksi SAKKYn ensimmäisen vuoden pintakäsittelyopiskelijoista on Anniina Kilponen, joka on maalannut opiskelijakaverinsa kanssa tapahtumatilan suuren seinämaa-
lauksen. Seuraavaksi työn alla on erilaisia kuviointeja muualle tilaan.

– Täällä on ollut ihan mahtavaa, koska oma kädenjälki jää oikeasti olemaan. Haluan jatkossakin päästä maalaamaan, joten nämä seinät toimivat hyvinä taidonnäytteinä, hän hymyilee.

Pian juhla- ja tapahtumakansa pääsee näkemään koko komeuden, sillä tilat valmistuvat touko–kesäkuun vaihteessa kesän juhlia varten. Lisäksi 31.8. järjestetään kaikille avoimet Aisti-hyvinvointimessut. 

Boutique Hotel Sawohouse
Tarhakuja 1, Kuopio
Puh. 050 597 7712, info@sawohouse.fi
www.sawohouse.fi
www.ruohobussi.fi, ruohobussi@gmail.com

kuopio
juhlat
Kokoukset
Sawohouse
tapahtumat
yhteistyö
Savon ammattiopisto
sakky
Savonia-ammattikorkeakoulu

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva