Superit aktiviteetit kesäksi

Superit aktiviteetit kesäksi

Teksti Digimag/Sirpa Korhonen Kuva SuperCorner Tahko
Tahkon SuperCornerin kesässä nähdään vilskettä hehkuvista iltatapahtumista aina useamman päivän aktiviteettileireihin. Puuhaa riittää niin nuorille, aikuisille kuin perheen pienimmillekin.

Aktiviteeteissa eivät haittaa vesisateet ja tuiskut, kun hauskan päivän koko perheen kesken voi viettää Tahkon SuperCorner -aktiviteettipuistossa lukuisten aktiviteettien parissa. Hyppimistä ja korkeita paikkoja rakastavalle hurjapäälle puistosta löytyy Freestyle Halli, jossa pääsee pomppimaan jättitrampoliineille, hyppäämään superlonkuutiomereen ja temppuilemaan Air Track -ilmavolttiradalla ja trapetsilla.

Game Arenalta puolestaan löytyy aktiviteetteja, joiden parissa mittelöidään maan kamaralla. Arenalla voi muun muassa testata omia jääkiekkomailan käsittelytaitoja lätkätutkassa ja haastaa muun perheen monissa erilaisissa peleissä. Hurjapäille löytyy myös vauhdinhurmaa Adventure-alueelta, jossa vauhtia antavat liukumäet, polkuautorata ja kiipeilyseinä.

KESÄKUUSSA AKTIVITEETTIPUISTOSSA järjestetään kolme SuperCamp-leiriä. Neljän päivän leireillä myös osa-aikainen osallistuminen on mahdollista. Leiriohjaajia on useita, ja jokaisella leiripäivällä on oma teemansa. Yhtenä päivänä voidaan keskittyä pallopeleihin ja toisena taas akrobatiaan tai erilaisten volttien harjoitteluun.

‒ Uutena asiana leiritoteutuksessa on majoitusmadollisuus, eli leirille voi tulla kauempaakin. Meidän matkailijaperheen lasten on mahdollista tulla leirille myös yhdeksi päiväksi. Leiriohjelma on liikunnallista, ulkona ollaan päivittäin sään salliessa ja käydään myös uimassa, kertoo SuperCorner Tahkon yrittäjä Kari Ikonen.

Mitä leiriläisen ja vanhemman tulee sitten ottaa huomioon? Päiväleirillä ollaan 9–16, jolloin vanhempi huolehtii tuonnin ja haun. Jos leiriläinen jää myös yöksi, ohjaajat huolehtivat ruokailuista, nukkumisajoista ja ohjelmasta iltaisin ja aamuisin.

‒ Päivällä tutuiksi tulleet leiriohjaajat huolehtivat myös illat ja yöt. Jos leiriläinen myöskin yöpyy meillä, niin silloin puhelin on hyvä olla mukana, jotta tarvittaessa voidaan olla yhteyksissä, kertoo Ikonen.

TAHKON MATKAILUALUEEN uutuutena on tänä kesänä PumpTrack-rata. Rata valmistui viime syyslomaviikolle, ja kesällä on myös mahdollista vuokrata radalle käyttöönsä skuutti, eli potkulauta, tai rullalauta ja kypärä, jos ei satu omaa kalustoa olemaan mukana.

‒ Vanhempiakin harrastajia on käynyt testaamassa rataa ja vastaanotto on ollut hyvä, Ikonen lisää.

Kesän Superyö järjestetään heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, jolloin 7–12-vuotiaat osallistujat pääsevät viettämään koko yön aktiviteettipuistossa ohjelman parissa sekä tietenkin majoittuen. Ennakkoilmoittautuminen SuperYöhön tapahtuu puiston sähköpostiosoitteeseen.

‒ SuperYö alkaa lauantaina kello 18 ja päättyy sunnuntaina kello 10. Ohjelmaa on jonkin verran puolen yön jälkeenkin. Silloin saa pomppia illat pitkät ja olla kavereiden kanssa. Lisäksi meillä on pientä yllätysohjelmaa yön aikana. Lapset saavat valita yöpaikkansa aktiviteettipuistosta, trampoliinilta, permannolta tai kiipeilykorttelissa, kuvailee Ikonen.

TAHKON TAPAHTUMIEN aikana myös SuperCornerilta löytyy oheistapahtumia, ja aukioloajoissa on huomioitu kilpailukalenterit. Muun muassa MTB-tapahtuman aikana skidiparkki aukeaa jo kello 8.30 ja Fin5 rastiviikolla puisto on auki myöhempään.

Kouluikäisille lapsille tarkoitettu Skidiparkki on avoinna heinäkuussa päivittäin kello 11‒17. Myös alle kouluikäisille tenaville voi kysyä hoitajaa SuperCornerin kautta. Skidiparkissa lapset viettävät aikaa ikätovereidensa, ohjaajien ja puiston aktiviteettien parissa, kun vanhempi osallistuu Tahkon muuhun aktiviteettitarjontaan.

‒ Skidiparkkia pyöritetään heinäkuussa, jolloin esimerkiksi golfaajien on mahdollisuus tuoda lapset parkkiin pelin ajaksi, Ikonen vinkkaa.

SEIKKAILUPÄIVIÄ JÄRJESTETÄÄN kesän aikana kolmesti. Seikkailupäivänä puiston perinteisten aktiviteettien lisäksi on mahdollisuus kokeilla köysilaskeutumista ja trapetsihyppyjä ammattilaisten opastuksella. Suuren suosion on saanut myös nuorten oma Sparkle-ilta, jossa on musiikkia, kimalletta, värivaloja ja kasvomaalausta.

‒ Kesän aikana järjestetään tilauksesta superkisailuja ja muuta ohjelmaa. Syksyllä on sitten aika yritysten perhe- ja virkistyspäiville, kertoo Ikonen.

SUPERCORNER TAHKO
Keitaankatu 1, 73310 Tahkovuori
info.tahko@supercorner.fi
Puh. +358 45 104 3160
www.SuperPark.fi/Tahko

Aukioloajat: Alkukesästä ennen juhannusta puisto on auki tiistaista lauantaihin ja Juhannuksen jälkeen koulujen alkuun saakka päivittäin. SuperCorner Tahkon aukioloajat näet parhaiten nettisivuilta.

 

tahko
matkailu
SuperCorner
Aktiviteetit
Kesä
kuopio

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva