Lomalla lasten

kanssa

Teksti: Saara Heiskanen Kuvat: Kuopion kaupunki/Vicente Serra, Katujunat, Saara Heiskanen
Kesäinen Kuopio on täynnä tekemistä lapsiperheille. Kohteita ja aktiviteetteja löytyy niin pienille kuin isommillekin lapsille.

Mikäli sää sallii, oiva vaihtoehto loma- tai vapaapäivän viettoon on kävelyretki keskustan alueella. Paikkakuntalaistenkin on virkistävää katsoa kaupunkia hetken turistien näkökulmasta. Kaupungin nettisivuilta löytyy Koe Kuopio Kävellen -esite, jossa on määritelty reittejä valmiiksi.

Valkeisenlammen reitti on sopivan pituinen sekä helppokulkuinen pienillekin lapsille. Reitti alkaa kaupungintalolta ja päättyy Sokoksen eteen. Reitillä voi esimerkiksi ihastella kauniita puistoja, pysähtyä opettelemaan liikennesääntöjä Niiralan liikennepuistoon tai vaikkapa pulahtaa uimaan Valkeisenlammella sekä puuhastelemaan leikkipaikalle.

Pikuuväen mieleen olevia leikkipaikkoja ja lähiliikuntapaikkoja löytyykin Kuopion alueelta useita kymmeniä. Käymisen arvoisia paikkoja ovat myös Brahenpuiston leikkipaikka Väinölänniemen kupeessa, sataman tuntumassa sijaitseva Hapelähteenpuiston ja Saaristokaupungissa sijaitseva Peikkometsän lähiliikuntapaikka.

KUOPIOTA VOI KATSELLA laajemmin katujunan tai kiertoajeluita tekevän bussin kyydistä. Katujuna liikennöi kesäkuusta elokuun alkuun. Reitillä pääsee ihastelemaan sataman ja Väinölänniemen maisemia. Bussien kiertoajeluilla Kuopiota esitellään rantoja kierrellen. Ajeluita järjestetään kesäkuun loppupuolelta elokuun alkuun saakka. Molempien kyytiin voi nousta torin laidalta.

Eläimistä pitävien kannattaa poiketa Kuopion Eläinpuistossa Hiltulanlahdessa. Puistossa asuu liuta tuttuja kotieläimiä sekä esimerkiksi alpakoita ja strutseja. Eläimiä voi ihastella myös Alahovin Viinitilalla. Vaajasalossa sijaitsevan tilan kotieläinpihalla käyskentelee muun muassa possuja, hevosia ja lampaita. Viinitilalle pääsee helposti satamasta lähtevällä sisävesiristeilijällä.

Melontaa ja kiipeilyä

Isommille lapsille on Kuopiossa tarjolla monenlaisia liikunta-aktiviteetteja, kuten melontaa, kiipeilyä, sukelluskokeiluja, vesijetti- ja mönkijäsafareita. Seikkailuyritykset järjestävät lapsille kyseisiä lajeja ohjatusti lomalaisten viikko-ohjelman puitteissa.

Melontakursseille ikäraja on 10 vuotta, sukelluskokeiluun altaassa 8 vuotta ja järvessä 10 vuotta. Kiipeilykursseille ikäraja on 12 vuotta. Kiipeilykokeiluun ei ole ikärajaa. Kaikkiin lajeihin osallistutaan vanhemman seurassa. Lomalaisille on tarjolla myös paintball- pelejä, joihin pääsee 12-vuotiaat vanhemman kanssa ja 15-vuotiaat itsenäisesti. Pelejä voi pelata paikallisten harrastajien kanssa.

Lisäksi on mahdollisuus vuokrata välineitä eri aktiviteetteihin sekä Kuopiossa että Tahkolla. Vuokrattavana on esimerkiksi polkupyöriä, kanootteja, kajakkeja, sukellus-, snorklaus- ja kiipeilyvälineitä sekä retkeilyvälineitä.

VANHAN KUOPION tunnelmaa pääsee aistimaan Pikku-Pietarin Torikujalla. Kauppatorilta vain muutaman askeleen päästä löytyy 1900-luvun alussa rakennettu aittamiljöö käsityöläisputiikkeineen ja kahvioineen. Paikka tarjoaa mielenkiintoista katsomista pikkuväelle, ja siellä voi ostosten teon lisäksi myös bongata Pikku-Pietarin ritsoineen.

Liikunnan riemusta pääsee nauttimaan muun muassa liikuntaseikkailupuisto HopLopissa. Kauppakeskus Cantissa sijaitseva paikka tarjoaa tekemistä myös isommille lapsille säästä riippumatta. Valikoimasta löytyy esimerkiksi Spider-torni, jättitrampoliini ja kiipeilyseinä.

Kuopiossa järjestetään kesäaikaan myös monenlaisia tapahtumia. Niiden joukkoon lukeutuu koko perheen seikkailuretki Puijolle. 18.6. järjestettävässä tapahtumassa metsästetään kadonnutta aarretta. Lähtö tapahtuu Ala-Antikkalan laskettelurinteen parkkipaikalta kello 17.Tiedonjanoisille seikkailijoille on lisäksi tarjolla lepakkoretki Puijon metsissä. Lepakoita pääsee tarkkailemaan 22.8. kello 21.30 alkaen. Lähtöpaikkana toimii Puijon golfkentän parkkipaikka. Väinölänniemen stadionilla järjestetään puolestaan 23.8. kello 14-17 Lasten Olympialaiset. Ohjelmassa on kaikenikäisille sopivia lajeja, kuten pallonheittoa, pomppulinnamaailma sekä 40-metrinen olympiarata.

loma
kesäloma
lomailu

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva