Kuopiolaista

muotoilua

Teksti: Ulriikka Myöhänen Kuvat: Studio Alias, Milla Maaranen, Maijariitta Karhulahti, Ari Pajunen, Marko Ausma
Kuopiolaiset taiteilijat ja muotoilijat saavat inspiraationsa luonnosta, ympäristöstä, materiaaleista ja aivan arkisista asioista. Koruseppä, puuseppä, kuvataiteilija, keraamikko ja kuvituksia suunnitteleva muotoilijapariskunta kertovat työstään ja siihen liittyvästä luovasta prosessista.

Kuopiossa on kattavasti erilaisia taiteentekijöitä, joita yhdistävät halu tehdä luovaa työtä ja opinnot muotoilun ja taiteen oppilaitoksissa. Myös koruseppä Hanna Korhonen on opiskellut jalometallimuotoilijan linjalla Kuopion Muotoiluakatemiassa. Nyttemmin hänellä on oma yritys, Hanna K Design & Jewellery. 

- Teen omaa mallistoa, mutta pääasiallisia tuotteitani ovat uniikit vihki- ja kihlasormukset. Art nouveau –tyylisuunnat ovat omia suosikkejani. Uniikin korun valmistukseen varataan yleensä pari kuukautta. Siinä ajassa suunnittelutyölle ei tule kiire. Inspiraation töihini haen muun muassa asiakkaasta itsestään, hänen ideoistaan ja tyylistään, kertoo Korhonen.

 

Myös puuseppä Ari Pajunen tekee sekä omaa mallistoa että uniikkeja huonekaluja oman yrityksensä MOOWOOn nimissä. Pajunen valmistaa muun muassa pöytiä, kaappeja, senkkejä ja tv-tasoja. Hän kertoo luomisprosessiin liittyvän kahdenlaista ideointia. 

- Tilaajalla on usein valmiina ajatus, jota lähdemme työstämään. Silloin minä koetan löytää rajat sille, miten pitkälle voi mennä. Pähkinä ja kirsikka ovat sellaisia materiaaleja, jotka usein kiinnostavat ihmisiä, mutta joita ei uskalleta valita. Omat ideani syntyvät työskennellessä ja suunnitelmia tehdessä. Mietin myös jo tehtyjen töiden pohjalta, miten huonekalun voisi viedä vielä askeleen pidemmälle, Pajunen luonnehtii.

Puuseppä jakaa työtilansa kolmen muun yrittäjän kanssa ja kertoo järjestelyjen synnyttäneen yhteistyökuvion Verhoomo Kuutakosken kanssa.

Myös kuvataiteilija Maijariitta Karhulahti toteaa yhdessä tekemisen olevan osa taiteilijan elämää. Hänen työhuoneensa sijaitsee Luovien alojen keskus Myllyssä. 

- Olen opiskellut sekä taidegrafiikkaa että tekstiilimuotoilua. Muotoiluopintojen myötä taiteellisuuteni ja varmuuteni pääsivät kasvamaan. Teen taidetta tekstiilitekniikoilla, ja käytän kierrätys- ja luonnonmateriaaleja. Materiaalit ja niiden yhdisteleminen inspiroivat minua, sillä niissä on jo tarina ja tunne olemassa. Usein maalaan ja piirrän materiaaleilla, vaikka ne eivät olekaan alun perin piirustusvälineitä, Karhulahti kuvailee. 

 

Keraamikko Susanna Hotari kertoo luovuutensa olevan parhaimmillaan, kun hän saa työskennellä yksin musiikkia kuunnellen omassa työhuoneessaan. Hotari tekee pientä sarjaa ja yksilöllisiä tuotteita.

- Teen käyttökeramiikkaa käsityömenetelmillä. Työskentelyni on muuttunut koko ajan taiteellisempaan suuntaan. Suunnittelen myös laattoja ja nuppeja sisustukseen. Muutin muutama vuosi sitten Kuopiosta Pielavedelle. Maalla tykkään käydä kävelemässä ja kiteyttää ajatuksiani siinä samalla. Olen huono luonnostelija, työstän ajatuksia pitkälle päässäni ja yksinkertaisesti lähden kokeilemaan. Inspiraation voi saada mistä vain, esimerkiksi rakennetusta ympäristöstä tai luonnosta, Hotari kuvailee. 

Pohjolan luonto ja omat lapset innoittavat myös tuotemuotoilija Kirsi Miettisen ja graafikko Marko Ausman yhteistä perheprojektia. Suomalais-virolainen pariskunta suunnittelee kuvituksia, valmistaa pienimuotoisesti sisustustuotteita lapsiperheille ja tekee kuvitettuja teoksia julkisiin tiloihin.

- KiMa on kahden eri kulttuurin yhteen sulautuma, joka sekoittaa aineksia pohjolan karkeasta luonnosta sekä 60-70-luvun itäeurooppalaisista animaatioista. Aloitimme kuvittamalla lapsellemme metsän eläimiä, ja sitten muutkin innostuivat niistä. Työmme on tiivistä tiimityötä. Usein minä piirrän luonnokset paperille, ja Marko siirtää ne piirtopöydän kautta tietokoneelle. Marko hioo kuvitukset valmiiksi ja niistä muokataan tietokoneella käyttötarkoitukseen sopivat kuviot, Kuopiossa syntynyt Miettinen kertoo. 

Pariskunnalla on aiemmin ollut studio Tallinnassa. Nyttemmin he ovat asettuneet entisen Muotoiluakatemian tiloihin.

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva