Kartoituksesta laituriksi

Kartoituksesta laituriksi

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuva Savorak Laiturit
Laiturit ovat muuttuneet välttämättömyydestä rennoksi ajanviettopaikaksi.

Kevätkausi kääntää monien katseet vapaa-ajan asuntojen suuntaan sekä vilkastuttaa laiturikauppaa. Lumien ja jäiden sulaessa päästään kartoittamaan ranta-alueita sekä suunnittelun lisäksi asentamaan laitureita. 

Savorak Laitureiden yrittäjä Tomi Kokkonen kertoo, että laiturikaupassa on vuosittain selkeä piikki, joka kestää kevättalvesta juhannuksen tienoille. Kauppaa ja asennuksia tehdään tiivisti koko sulan veden ajan.

Kokkonen korostaa, että laituripaikan kartoittaminen ja paikan piirteiden huomioiminen on tärkeä ensiaskel laiturin suunnittelussa. Järven pinnan korkein kohta vaihtelee ja vuosittaiset erot voivat olla suuriakin. 

– Seuraamme pitkän aikavälin keskiarvoa tarkkaan, jotta pystymme tekemään sopivimmat laituriratkaisut, Kokkonen kertoo. Vaikka kiinteitäkin laitureita tehdään, Savorakin päätuotteita ovat kelluvat laiturit, sillä ne ovat asiakkaalle helppohoitoisempia.

LAITURIT NÄHDÄÄN yhä enemmän ajanviettopaikkana, ja puitteisiin panostetaan. Vuosien varrella laitureiden keskikoko ja varustelutaso ovat kasvaneet. Kokkosen mukaan myös isompien putkiponttoonilaitureiden suosio on lisääntynyt. 

– Asiakkaat haluavat pinta-alallisesti isompia laitureita. Laiturit nähdään isompana kokonaisuutena, ja niihin yhdistetään esimerkiksi kaiteita ja penkkejä, Kokkonen kuvailee.

11 vuotta toimineella Savorak Laitureilla on noin 30 jälleenmyyjää, ja yritys työllistää 8 henkilöä. Laitureita toimitetaan kotimaan lisäksi tällä hetkellä myös Ruotsiin. Yrityksen uudet tuotantotilat sijaitsevat Rantasalmella.

Savorak Laiturit
Teollisuustie 2, Rantasalmi
Puh. 050 589 4840, myynti@savorak.fi
www.savorak.fi

laituri
Luonto
metsä
Mökki
ranta
Savorak Oy

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva