Kuolleista patsaista

elävä elokuva

TEKSTI: PASI AHTIAINEN KUVAT: KIMMO TÖRMÄNEN
Sasu Kermanin esikoisohjaus Patsaat Kuolevat syntyi itäsuomalaisin voimin ja omarahoitteisesti. Nyt sille etsitään levittäjää.

Olisit elokuvien jakelusta vastaava tuottaja. Eteesi laitettaisiin seuraava kuvaus elokuvan juonesta:

Rappeutunut Sysiluoman Patsastehdas on ollut konkurssitilassa jo pitkään, nykyään se tuottaa vain erakoituneen Johtajansa muotokuvia. Päähenkilö Patricin tehtävä on siirrellä patsaita paikasta toiseen, aamusta iltaan, iäisyyteen asti. Sukellettuaan syvistä vesistä lastauslaiturilta pudonneita patsaita yhä uudestaan hän saa tarpeekseen ja päättää marssia Johtajan luokse varoituksista huolimatta. Mutta kukaan ei ole nähnyt Johtajaa aikoihin... kuulemma Johtaja on kadonnut tietymättömiin... ehkä seonnut lopullisesti.

Tietäisit, että leffa on ohjaajan ensimmäinen kokopitkä, budjetti elokuvien mittakaavassa vähäinen, lavasteet itse tehtyjä ja näyttelijöinä vapaaehtoisia ja amatöörejä.

MILTÄ KUULOSTAA? Uskoisitko projektiin?
Ainakin ohjaaja Sasu Kerman ja tuottaja Jukka Liukkonen toivovat niin. He ovat uhranneet vuosia aikaa ja rahaa elokuvaan nimeltä Patsaat Kuolevat ja neuvottelevat nyt sen levityksestä.

- Tässä vaiheessa kyse on uskottavuuden saamisesta, Liukkonen kertoo.

- Isojen levittäjien ovelle ei voi mennä poikina, jotka ovat kuvailleet kotivideoita. Projektia esitellessä pitää olla vakuuttava, ei kotikutoinen.

Luottamus elokuvaan on molemmilla suuri. Idea on riittävän outo ja erikoinen toimiakseen. Kuvaavaa on, etteivät ohjaaja ja tuottaja osaa kuvailla elokuvan tyylilajia.

- Siinä on pelottavia, jännittäviä ja koomisiakin kohtia. Eräs katsoja sanoi, että jos sitä ei tulkitse koomisuuden kautta, niin elokuva olisi todella pelottava, Kerman pohtii.

- Jonkinlaisesta melodraamasta lienee kyse. Yritettiin välttää pelkästään komiikan puolelle menemistä. Mukana on ahdistavaakin aineistoa, Liukkonen kuvailee.
Erikoisuus on niin erikoista, että miehet uskovat sen kirjaavan oman lukunsa elokuvahistoriaan. Ohjaaja Kermanin mielestä Patsaat Kuolevat uudistaa elokuvan kerronnan.

SITÄ ENNEN teos täytyy saada valmiiksi. Jälkituotanto on voimia vievä vaihe. Filmaukset loppuivat viime vuoden syksyllä ja siitä lähtien elokuvaa on leikattu lyhyemmäksi ja lyhyemmäksi.

Kuvaa ja ääntä on käsitelty vuosi pienessä kopissa Kuopion Niiralankadulla CP-yhdistyksen tiloissa. Nyt ollaan neljännessä ja toivottavasti viimeisessä leikkausvaiheessa, jossa pituudesta pyritään karsimaan vielä puoli tuntia. Tarkoitus on päästä alle kahden tunnin; levittäjien ja katsojien kannalta mielekkääseen pituuteen.

- Tässä vaiheessa karsiminen on juonen kannalta hankalaa. Jos otat alusta pois, niin jokin tuleva käänne kärsii, Kerman kertoo.

Visuaalisuutta he pitävät elokuvan valttina. Saman voi todeta kotisivujen kuvagalleriasta - tummanpuhuvat, vahvasti valon ja varjon eroilla pelaavat kuvat lupaavat hyvää.
Myös valokuvia matkan varrelta otettiin huima määrä, Kermanin arvion mukaan noin 35 000 kappaletta. Itäsuomalaisvetoisessa tuotannossa väkeä oli vajaa sata henkeä, joista aktiivisinta ydinporukkaa tusinan verran.

VAIKKA PALKKAA ei ammattinäyttelijöillekään maksettu, oli suuren joukon muonittaminenkin iso urakka. Tuottaja Liukkonen lähestyi asiaa partiolaisilta opituilla metodeilla.

- Katsoin excel-taulukosta, että monelleko hengelle ruokaa täytyi saada ja miten paljon mitäkin raaka-ainetta täytyi sitä varten hankkia.

- Jauhelihakeittoa kuvauspaikalle vienyt isänikin värvättiin kuvauksiin avustajaksi. Hänelle kävi niin kuin monelle muulle avustajalle: alkuun vaivautuneet avustajat tempautuivat innokkaaseen joukkoon mukaan, ja huomasivat olleensa kymmenen tuntia palkatta töissä, Liukkonen kertoo nauraen.

Kuvauspäivät venyivät väistämättä pitkiksi. Näyttelijöiden ja kaluston ollessa paikalla yritettiin saada mahdollisimman paljon aikaan samana päivänä. Kuvaukset puristettiin kolmeen kuukauteen ja pisimmät päivät kestivät 17 tuntia.

- Henki säilyi silti hyvänä. Pahemmilta konflikteilta ja tapaturmilta vältyttiin, Kerman sanoo.

Hurjimpaan tilanteeseen joutui myös elokuvan kuvaajana toiminut ohjaaja. Ilmakohtausta varten lainatussa lentokoneessa hän joutui pitämään toisella kädellä avoimen oven karmista kiinni samalla kun kuvasi toisella.

SOPIVIEN KUVAUSPAIKKOJEN saaminen oli tiukassa. Täytyi löytää tehdasrakennus, mutta sellaisten vuokrahinnat olivat tuotannolle liian kalliita.
Viime vuonna juhannuksen aikoihin tuottaja ja ohjaaja viettivät unettomia öitä. Kuvausten alku läheni, mutta paikka puuttui yhä. Loppumetreillä Kermanin puhelu Lemminkäisen johtajalle pelasti tilanteen: he saivat käyttöönsä vaneritehtaan Itkonniemellä.

Miljöö oli täydellinen ja kuvauspaikat vain sadan metrin päässä toisistaan. Ryhmä sai tilasta sähköt ja luvan kuvata niin pitkään kuin tarvitsi.
Kermanin työskentelymetodit olivat luovia. Käsikirjoitusversioita oli alun perin 14 ja ne unohdettiin kuvausvaiheessa.

- Tilanteessa ei aina tiennyt mitä oltiin tekemässä, mutta piti luovia, selviytyä tilanteesta kerrallaan, Kerman kuvailee.

Edettiin tekemisen, epäröinnin ja kokeilemisen kautta. Suunnitelmat, jotka paperilla tuntuivat hyviltä, osoittautuivat kuvaustilanteessa kankeiksi. 

KULUJA KERTYI onneksi vain kohtuullisesti. Puvut olivat itsetehtyjä ja lavasteita oli rakenneltu puolen vuoden aikana pikkuhiljaa.
Apurahoja haettiin, mutta heikolla tuloksella. Produktio oli sponsoreiden avun ja lahjoitusten varassa.

Loppusummaa ei tiedä vielä kukaan. Ohjaaja arvelee reilua kymmentätuhatta, mutta tuottaja uskoo summan nousevan lähemmäksi neljääkymmentä.
Seuraavaa Star Wreckiä elokuvasta tuskin tulee. Tamperelaisten amatöörien Star Trek -parodiasta tuli internethitti, joka poiki tänä vuonna ensi-iltansa saaneen isomman rahan leffan Iron Sky.

Enää jää yksi kysymys. Kannattiko?

- Varmasti kannatti. Aina tällainen on riskisijoitus, mutta voin olla ylpeä lopputuloksesta, Liukkonen kuittaa.

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva