Kirkkohäät

Teksti: NMT/Jere Lehtonen KUVA: JONNA KAASALAINEN
Kirkolliset häät ovat rakkauden juhla, sekä kirkollinen toimitus, jossa seurakunnan kanssa rukoillaan siunausta avioliitolle. Kirkon ja papin valinta, sekä itse vihkitoimituksen suunnittelu ovat tärkeitä asioita.

Kirkkohäät edustavat edelleen monelle suomalaiselle sitä tyypillisintä mielikuvaa häistä. Paitsi elämän taitekohta, ja lupaus rakastaa toinen toistaan niin hyvinä kuin vaikeinakin aikoina, kirkolliset häät ovat myös jumalanpalvelus. Kirkollisessa vihkimisessä avioliittoon vihittävät rukoilevat yhdessä seurakunnan kanssa Jumalan siunausta avioliitolle.

Kirkollinen vihkiminen on mahdollista rippikoulun käyneille kirkon jäsenille. Kirkollinen vihkiminen voidaan suorittaa myös, vaikka toinen kumppaneista ei olisikaan kirkon jäsen, jos hän on kuitenkin jonkun muun kristillisen kirkon tai seurakunnan jäsen.

JOS KIRKOLLINEN vihkiminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista, siviilivihkimiselle voi pyytää siunausta kirkossa. Rekisteröidyn parisuhteen puolesta voidaan järjestää rukoushetki, jolle ei ole virallista kaavaa. Pariskunta voi miettiä yhdessä papin tai muun kirkon työntekijän kanssa sopivaa tapaa rukoushetken toteuttamiseen.

Kirkon ja papin valinta usein tapahtuu siten, että pariskunnalla tai toisella vihittävistä on tuttu perhepappi tai perhekirkko. Tutun papin puuttuminen ei kuitenkaan haittaa, sillä vihkimisvalmisteluihin kuuluu nykyään varsin yleisesti vihki- eli toimituskeskustelu. Keskustelussa pariskunta ja pappi tutustuvat toisiinsa, keskustellaan avioliiton merkityksestä ja toimituksesta ja käydään läpi pariskuntaa askarruttavia kysymyksiä.

Vihkikeskustelussa sovitaan myös, ilmoitetaanko vihkimisestä seurakunnan jumalanpalveluksessa, seurakunnan lehdessä, tai muissa kirkollisissa ilmoituksissa. Perinteinen tapa on, että kuulutukset luetaan sunnuntain jumalanpalveluksessa, mihin kihlaparit sukulaisineen osallistuvat. Jos nimien ilmoittamista ei halua, on tärkeää kertoa papille asiasta.

KIRKOLLISEEN VIHKIMISEEN on olemassa sekä vakiintunut vihkikaava, sekä Suomessa perinteiksi tulleita käytänteitä, joista yksi esimerkiksi on se, ettei pariskunta saa hääpäivänä nähdä toisiaan ennen kuin vaikka vihkikirkossa. Vihkimisen kulusta ja yksityiskohdista suunnitellaan ja sovitaan yhdessä papin kanssa.

Hyvien juhlatapojen mukaista on osallistua kirkolliseen toimitukseen, virsiin ja rukouksiin yhdessä. Kännykät on syytä pitää taskuissa ja äänettöminä. Lapsille paikoillaan istuminen ja kunnioittava hiljaisuus voi olla hankalaa, mutta toisaalta juhlakäyttäytyminen on osa lapsen kasvatusta. Vanhempien tulisi elää tilanteessa, ja hillitä liian äänekästä tai häiritsevää käytöstä. Jos aika käy liian pitkäksi lapselle, tilanteesta voi poistua hiljaisesti sen sijaan, että väkisin istuttaisi lasta penkissä.

Lähteet: www.kuopionseurakunnat.fi

Tuomiokirkko
häät
vihkiminen
kirkko

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva