VÄrikäs

keräilykoti

TEKSTI NMT/EMMA HEINONEN KUVAT NMT/MIRKA HAPPONEN
Life time story -bloggaaja Minna Niskasen kodissa yhdistyvät niin skandinaaviset vaikutteet kuin boheemi ja kodikas tunnelma. Persoonallisia yksityiskohtia luodaan elämän varrelta mukaan jääneistä tavaroista ja muistoista.

Niskaset asuvat kaksikerroksisessa rivitalossa Kuopion Petosella. Hukkaneliöitä ei kodista löydy ja koti tuntuu tilavalta. Niskaset tekivät kodin kokonaisvaltaisen remontin puolitoista vuotta sitten. Remontin aikana kodissa uusittiin kaikki pinnat ja hankittiin uudet huonekalut.

Jo tuulikaapissa pääsee kodin tunnelmaan. Eteisen seinää värittää taulurypäs, johon on koottu erilaisia muistoja. Taulujen alta pilkistää graafisesti kuvioitu tapetti, joka rytmittää seinää ja antaa tilan tuntua pitkän malliseen eteiseen. Seinää vasten on aseteltu kirkkaasti erottuva punainen jakkara. Heti ovella katseen vangitsee retro, vanhan valomainoksen A-valaisin, joka tuo rappusten alusen näkyväksi. Eteisestä aukeaa näkymä kodikkaaseen olohuoneeseen.

NYT KODIN sydämenä toimii uusi keittiön pöytä, joka sai paikkansa olohuoneen puolelta. Pöydän ääressä ruokaillaan yhdessä, tehdään työ -ja koulutehtäviä ja vietetään aikaa. Niskasten oli tarkoitus myydä asunto, mutta uuden keittiön pöydän myötä koti alkoikin tuntua taas omalta. Olohuoneen väripilkkuna toimii Ikean Lixhult säilytyskokonaisuus, jonka voi koota monesta eri kokoisesta ja värisestä kaapista. Niin olohuoneesta kuin keittiöstäkin löytyy soppeja ja pesäpaikkoja jokaiselle asukkaalle. Olohuoneessa on kodin äidin yksi lempipaikoista, Lepakkotuoli. Pariskunta onkin erityisen ihastunut designtuotteiden kauniiseen muotoiluun.
-On hienoa ajatella, että joku on 30-luvulla keksinyt jonkin huonekalun ja se menee hyvin vieläkin.

Keittiöön Niskaset valitsivat valkoiset kaapistot sekä lattiat ja seinät. Vaaleaan pohjaan on helppo lisätä värikkäitä yksityiskohtia. Jääkaapin ovea koristaa jääkaappimagneettien kokoelma, joiden seassa on muun muassa tuliaisia ulkomailta. Keittiössä pöydän jäljiltä vapautui pieni soppi nojatuolille. Se toimiikin mukavana levähdyspaikkana tai lasten puuhapaikkana.
Yläkerrassa sijaitsevat makuuhuoneet sekä toinen kylpyhuone ja sauna. Kuviotapettia on käytetty myös makuuhuoneessa tehosteena. Makuuhuonetta sävyttää värikkään kukallinen tapetti.

- Joka aamu, kun herään, on mukava katsella tuota tapettia. Se tuo kesän tuntua talvenkin keskelle.
Vanhempien makuuhuoneessa seinää sävyttää taulurykelmä, johon on kerätty muun muassa matkamuistoja, geokätköilyn saalis, häälupauksesta kertova neliapila sekä työpaikan taululahja kymmenen vuoden työnteosta. Sänkyyn Niskaset ihastuivat ensisilmäyksellä. Ikean musta sängynrunko erottuu kauniisti vaaleasta seinästä. 

Myös kylpyhuoneen remontti antoi sysäyksen rivitaloon jäämiselle. Ennen remonttia seinät ja lattia olivat muovimattoa. Remontissa kylpyhuoneeseen valittiin mustat laatat. Persoonallista valintaa pohdittiin, sillä monet varoittivat ahtaasta ja pimeästä tunnelmasta. Laattojen väliin valittiin vaalea sauma, joka luokin seinälle graafisia neliöitä sekä symmetriaa. Vanha, kultareunuksinen peili luo lämmintä tunnelmaa graafisuuden keskelle.

Lastenhuone saa Niskasilla olla lasten oma valtakunta. Leluille järjestetään tarpeen mukaan lisää säilytystilaa, mutta ne saavat myös olla esillä ja näkyä esimerkiksi vitriinikaapin läpi. Lastenhuoneen seinällä on värikäs taulu, johon on kerätty kokoelma vanhoista tarroista vanhempien omasta lapsuudesta. Kerrossänky on käytännöllinen ratkaisu lasten yhteiseen huoneeseen. 

NISKASET SISUSTAVAT kotia designilla sekä retroilla kirpputorilöydöillä. Erityisen persoonallisia, värikkäitä ja toisistaan erilaisia ovat kodin valaisimet. Muun muassa makuuhuonetta valaisee Eero Aarnion Tuplakupla ja myös retrovalaisimia löytyy ympäri kotia. Kodin oma tyyli ja tunnelma luodaan kauniilla muodoilla sekä kirkkailla väreillä. 

- Värejä valitessa sen tuntee, mikä meille sopii. En mieti ovatko kaikki samaa sävyä. Toisinaan myös muoto ratkaisee, eikä värillä silloin ole niin väliä.

koti
asunto
RIVITALO
kylässä
kotiesittely

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva