Piha
kesäkuntoon

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Pixabay
Aurinko sulattaa maan ja viherpeukaloiden sormet syyhyävät päästä tositoimiin kukkaistutusten pariin.

Puutarhojen kevätsesonki on alkanut, ja viherpeukaloiden ajatukset ovat siirtyneet kohti pihaa. Kevään saapuessa ajankohtaiseksi tulevat esimerkiksi nurmikon lannoittaminen, kalkitseminen ja haravointi.

Kalkitsemisen voi tehdä jo lumien päälle, mutta haravoinnissa kannattaa odottaa maan kuivumista. Haravointi auttaa nurmikkoa hengittämään ja kasvamaan tasaisemmin. Lisäksi on aika valita omaan pihaan sopivat hyötykasvit tai kesäkukat.

Runsaat kesäkukkavalikoimat voivat saada ensikertalaisen pään pyörälle, joten omaan pihaan sopivat istutukset vaativat hieman suunnittelua. Isompiin muutoksiin apua saa pihasuunnittelijalta, mutta pienemmissä pärjää varmasti itsenäisestikin sekä myyjien apua hyödyntämällä.

HYÖTYKASVIT KASVAVAT näppärästi viljelyslaatikoissa. Muun muassa mansikka, kesäkurpitsa ja sipuli ovat suosittuja itse kasvatettavia hyötykasveja. Myös salaatit ja yrtit ovat aloittelijalle helppoja kasveja, sillä ne itävät helposti ja kasvavat nopeasti.

Ennen istutuspuuhiin ryhtymistä kannattaa kartoittaa, millaiset kasvit omaan pihaan sopivat. Yleensä kasvit eivät välitä liiallisesta paahteesta tai pimeydestä, joten kasvien hoito-ohjeisiin kannattaa tutustua. Keväällä yöt ovat vielä kylmiä, joten istutukset voi alkuun joutua suojaamaan liialliselta kylmyydeltä. Harso tai juuttikangas käyvät tähän hyvin.

PELARGONI

Klassinen pelargoni on pihakukkien suosikki vuodesta toiseen. Se kasvaa mallikkaasti niin ruukuissa, amppeleissa kuin kukkapenkissäkin. Pelargonit kasvavat 30–40 senttiä korkeiksi, joten ne ovat asetelmien katseenkiinnittäjiä. Helppohoitoinen kukka kasvaa valoisassa ja aurinkoisessa paikassa, sateelta suojassa. Kasvi vaatii ilmavan, ravinteikkaan ja suuren multatilan. Pelargonin kukat ovat syötäviä.

DAALIA

Daaliaa löytyy monissa eri kukintamuodoissa ja sateenkaaren väreissä. Kesädaaliat elävät yleensä vain yhden kesän, mutta muut lajikkeet talvehtivat turpeeseen varastoituina. Ne kasvavat 20–40 senttiä korkeiksi, ja niiden kukat ovat halkaisijaltaan 5–7 senttiä. Kesädaalia kukkii aina pakkasten tuloon saakka. Daaliat kaipaavat paljon vettä ja ravinteita. 

MURATTI

Monikäyttöinen muratti on mainio peittokasvi ja kesäasetelmien klassikko. Se nauttii eniten elämästä varjoisalla tai puolivarjoisalla paikalla, sillä sen vahapintaiset lehdet ruskettuvat auringonpaahteessa. Hyvin säänkestävä kasvi on helppohoitoinen. Kasvialusta saa olla kosteahko, mutta hiekkapitoinen, kalkittu ja multava. Syksyisiin asetelmiin muratin kaveriksi käy hyvin esimerkiksi kanerva.

 

Piha
puutarha
Kesä
kukat
Istutus
Viherpeukalo
pelargoni
daalia
muratti
hyötykasvi
mansikka
kesäkurpitsa
Salaatti
yrtit

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva