Perheen yhteistä aikaa
pelilaudan äärellä

Teksti ja kuvat: Arja Kangas
Älylaitteiden myötä myös pelaaminen on muuttunut aikaisempaa itsenäisemmäksi ja yksinäisemmäksi puuhaksi. Lautapelit eivät kuitenkaan ole menettäneet suosiotaan ja joulupaketteihin kääritään yhä perinteisiä lautapelejä, uutuuksia unohtamatta.

Lautapelimaailma on osaltaan saattanut kärsiä hieman inflaatiota, kun yhä useamman laukusta löytyy joko tablet tai älypuhelin. Niissä erilaiset pelit kulkevat mukana ihan huomaamatta ja näin ollen pelaaminen on myös muuttunut yhä yksinäisemmäksi ajanvietteeksi. Silti lautapelit eivät ole menettäneet suosiotaan. Kun on aikaa, moni kokoontuu lähipiirinsä kanssa kisaamaan joko tutun Monopolin tai ehkä jonkun uudemman lautapelin äärelle.

Peli- ja lelukauppa Tivolin yrittäjä Sari Satulin mukaan kaikenlaisia pelejä myydään tasaisesti koko vuoden, mutta varsinkin joulun alla. Tivolissa asiakas pääsee tutustumaan ja pelaamaankin pelejä ennen valintaa.

- Jo 2 vuotta täyttäneille löytyy runsaasti pelejä. Pelejä on myös aikuisille ja ikäihmisille. Vuoden peli-tarran saaneita pelejä ja varsinkin finalisteja myydään paljon. Edellisvuosien Vuoden peli -tittelin saaneet Logiikkalinna, HalliKlack ja Hoksotin ovat kestosuosikkeja. Nämä pelit omaksuu nopeasti ja pelin voittaja selviää pian. Onneksi Halliklack sai tänä vuonna uuden version HalliCups, joka selvisi myös hopealle Vuoden peli-kisassa.

Samoilla linjoilla on myös Lelukauppa Partasen yrittäjä Minna Kunnasluoto. Takuuvarma valinta on Vuoden lautapeli, mutta Kunnasluoto muistuttaa, että myös muut finalistit ovat erinomaisia lahjavinkkejä.

- Vuoden pelit ovat siinä mielessä aina varmoja valintoja, että joku on ne pelannut ja todennut hyviksi. Se on helppo ja lähes takuuvarma lahjavalinta.

Lautapelien suosiosta kielivät myös tilastot. Lelukauppa Partanen myi viime joulun aikaan noin 5000 lautapeliä. Klassikot ovat edelleen suosittuja valintoja. Esimerkiksi Afrikan tähteä on painettu jo yli neljä miljoonaa kappaletta.

- Klassikkopelejä menee tasaisesti ympäri vuoden, mutta niiden myynnissä on kyllä selvä piikki joka joulu.

Satulin mukaan paljon erinomaisia pelejä jää monelta ostamatta sen vuoksi, ettei pelien ulkoasu viehätä eivätkä ne ole nousseet niin sanotuiksi pelihiteiksi.

lautapelit
pelit

Saatat tykätä myös näistä jutuista