Koti juuri sinulle

Koti juuri sinulle

Teksti Digimag/Teemu Viemerö Kuvat Digimag/Mirka Happonen, Juha Semberg Oy
Miltä tuntuisi rakentaa ja suunnitella unelmien koti yhdessä ammattilaisten kanssa?

Oma persoonallinen koti syntyy, kun sen luomisessa saa olla mukana alusta alkaen. Täydellinen koti rakentuu asukkaidensa näköiseksi heti rakennusvaiheesta lähtien, kun mukana on ammattilaisia. Lisäksi sisustussuunnittelijat pääsevät asukkaiden mielen syövereihin ja kartoittavat, millaiset ratkaisut sopivat millekin perheelle parhaiten.

Kuopiossa Juha Semberg Oy tekee asiakasräätälöityjä uudiskohteita, joissa asukas pääsee suunnittelemaan omaa rivitalokotiaan heti alusta asti. Kun jo rakentajat kuuntelevat tulevien asukkaiden toiveita, syntyy kodille ja perheelle tärkeä yhteenkuuluvuuden tunne.

Yhtiön osakas Anssi Hakkarainen tietää, että täydellinen koti saavutetaan silloin, kun otetaan huomioon kaikki asiakkaiden tarpeet. Jokainen onnistunut taloprojekti alkaa kuitenkin perusasioista – ensin täytyy suunnitella huolella. Asiakkaita myös kutsutaan usein työmaalle katsomaan valmistuvaa asuntoaan, millä varmistetaan halutun lopputuloksen syntyminen. Kun kaupat asunnosta on tehty, jokainen asiakas pääsee tekemään mieleisensä kodin yhdessä sisustussuunnittelijan kanssa.

– Jokaisella rakennuskohteella on oma vakiomallistonsa, joka määrittää sisustamisen perusasiat, kuten laatat, lattiat, maalisävyt, hanat ja niin edelleen – vessanpöntöistä ja pyyhekoukuista lähtien, Hakkarainen taustoittaa.

SISUSTUSSUUNNITTELIJAN KANSSA tuleva asukas saa valita kotinsa pintamateriaalit joko suunnitellusta vakiomallistosta tai tilaus mallistosta. Suuresta vakiomallistosta löytyy esimerkiksi 200 eri tapettia, joten vaihtoehtoja riittää. Lisäksi erityistoiveina toteutetaan hurjimmatkin ideat.

Asukas pääsee suunnittelemaan itselleen myös keittiön. Hän saa valita Puustellilta keittiöönsä sopivat kiintokalusteet joko tiettyyn hintaluokkaan kuuluvista valmiista paketeista tai räätälöidä näitä mieleisekseen. 

– Valinnat riippuvat siitä millaisen kodin asukas haluaa ja millaisella budjetilla. Meiltä löytyvät erittäin kattavat katalogit, jotta jokaiselle saadaan oman näköisensä unelmiensa asunto, Hakkarainen jatkaa.

HAKKARAISEN YHTIÖN pääpaino on asiakasräätälöidyissä uudiskohteissa. Paikalliset talonrakentajat tekevät maksimissaan kaksi rivitalokohdetta vuodessa tarkkaan harkituille tonteille. Tällä hetkellä yhtiö on juuri käynnistänyt kevään uusien Keilankannan kohteiden Helmi-Liljan ja Keilanportin myynnin, ja huoneistoista yli puolet on jo varattu.

– Kaikki lähtee liikkeelle tontin etsimisestä ja valinnasta. Käymme asiasta paljon keskustelua, miten asunnot saadaan tontille toteutettua ja minkälaisin ratkaisuin saamme parhaimman lopputuloksen, Hakkarainen taustoittaa.

 

Juha Semberg oy
Volttikatu 1 B, 70700 Kuopio
www.semberg.fi

Siiri Kumlin Kiinteistönvälittäjä, LKV | RS-asiat
Puh. 044 519 9966
siiri.kumlin@gmail.com

 

koti
asuminen
rakentaminen
kuopio
Juha Semberg Oy

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva