Jouluna

saunotaan

Teksti: NMT Media Kuvat: Jonna Kaasalainen, Tarja Anunti
Suomalainen, ainutlaatuinen, saunaperinne on yhä vahvasti läsnä nykyisessä joulusaunassa.

Vaikka kaupungistuminen sekä taikauskon ja riittien katoaminen ovat karsineet saunaperinteitä, joulusaunaan yhdistetään edelleen useita vanhoja tapoja.

Tärkeinä rituaaleina joulusaunaan liitetään kiireettömyys, rauhallisuus, hiljaisuus ja kylpeminen hyvissä ajoin iltapäivällä. Erityisesti savusaunojen lämmittäminen aloitettiin entisaikaan jo edellisenä iltana, jotta sauna oli valmis jouluaattona puolilta päivin tai viimeistään joulurauhan julistamisen jälkeen.

Oli tärkeää saunoa valoisan aikana, jotta vältettiin saunan henkien, kuten tonttujen ja haltioiden vihastuminen. Samalla kunnioitettiin suvun vainajia, joita varten viimeinen saunoja heitti kiukaalle kovat löylyt ja jätti oven raolleen henkien saunavuoroa varten. Joskus hengille jätettiin saunaan myös ruokaa ja juomaa.

Entisaikaan kiukaalle heitettiin olutta, sahtia tai joskus väkevämpiäkin nesteitä, ei niinkään mukavan viljaisen tuoksun vuoksi, vaan varmistamaan hyvä sato seuraavaksi vuodeksi.

Saunassa oltiin hiljaa, jopa puhumatta, ja luettiin korkeintaan pieni rukous tai loitsu henkiseksi puhdistautumiseksi maallisten likojen lisäksi. Korostetulla hiljaisuudella ja rauhallisuudella haluttiin torjua sääsket ja muut ötökät seuraavana kesänä.

Rauhoittuminen alkoi jo joulusaunaa lämmittäessä. Joulusaunassa tuli käyttäytyä hillitysti ja kunnioitettavaksi etenkin vanhempia saunojia kohtaan, ja kaikenlainen meluaminen sekä äänekkyys ovat perinteissä kiellettyjä.

Ennen vanhaan lauteille tuotiin olkia, mutta nykyisin tunnelmaa voi lisätä esimerkiksi jouluisilla saunatekstiileillä ja tavallista himmeämmillä valoilla, lyhdyllä tai kynttilöillä. Nykysaunoissa esimerkiksi hunajasta ja yrteistä tehdyt saunatuoksut sekä vastan eli vihdan käyttö tiivistävät tunnelmaa ja rentouttavat.

Joulusaunalla on ollut suuri merkitys suomalaisten vuodenkierrossa ja elämänmenossa, ja maailmanlaajuisesti harvinaisen perinteen säilyttäminen on vaalimisen arvoista tulevillekin sukupolville.

joulu
joulusauna
joulukoti

Saatat tykätä myös näistä jutuista