Joulukuusen
monet muodot

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Antti Nikkanen, Pixabay
Joulupuiden valioyksilö on kotimainen, kartiomallinen sekä tuuheaneulainen.

Kuopiolaiset luottavat yhä perinteiseen viljeltyyn metsäkuuseen. Ihmiset suosivat nykyään myös pienempiä kuusia. Paikallisen joulukuusimyyjä Harri Koposen mukaan kotimainen kuusi on myös ekologinen valinta, sillä sen alkuperä tiedetään.

Suosituksen mukaan joulukuusi kannattaa kaataa aikaisintaan neljä viikkoa ennen käyttöä. Koponen kaataa omat kuusensa perinteisesti itsenäisyyspäivän jälkeen, minkä jälkeen oman kuusen pääsee valitsemaan Inkilänmäellä Peipposentie 8:ssa.

– Siellä on erilaisia joulupuita ja -lajeja nähtävillä, vinkkaa Koponen.

Joulukuusen hoidossa tärkeintä on sulattaa kuusta rauhassa sekä varmistaa kuusen riittävä vedensaanti. Kuusi kannattaa säilyttää ulkotilassa joko kosteassa maassa tai lumihangessa. Kuusta ei hyödytä jemmata autotalliin tai -katokseen suojaan, sillä sen tulee voida imeä vettä sekä tyvestä että sateesta neulasien kautta.

Jatkuu kuvan jälkeen.

Kuusilajikkeet

1 Metsäkuusi
Suosituin perinteinen suomalainen joulukuusilaji, jossa on voimakas tuoksu ja syvänvihreä väri.

2 Serbiankuusi
Hopeanhohtoinen myös omorikana tunnettu serbiankuusi on metsäkuusta kestävämpi, eikä se pudota neulasiaan kovin herkästi.

3 Pihtakuusi
Kuusista kestävin on pihtakuusi, jossa neulaset pysyvät pisimpään. Pihdassa on metsäkuusta leveämmät ja järeämmät oksat. Sen tuoksu on mieto ja hienostuneen aromaattinen.

4 Mustakuusi
Mustakuusten neulasten alapinnat ovat väriltään harmahtavia, ja siitä löytyy usein pieniä pyöreitä käpyjä läheltä runkoa. Osa kokee mustakuusen aiheuttavan muita lajikkeita vähemmän allergiaoireita.

KUUSEN SULATTAMINEN on muutaman päivän projekti. Puu nostetaan puolilämpimään tilaan ja leikataan tyvestä noin 3–5 sentin pala pois, jolloin kuusi saa uuden imupinnan. Kuusen tulee olla vedessä koko sulamisen ajan, jolloin haihtunut vesi korvautuu.

Mikäli puolilämmintä tilaa ei ole, kuusen voi nostaa myös kylpyhuoneeseen. Silloinkin tyveen sahataan uusi imupinta ja huolehditaan riittävästä vedensaannista. Lisäksi kuusi suihkutellaan kauttaaltaan vedellä muutaman tunnin välein, aina kun neulanen kuivuu.

– Joulukuusi nauttii olostaan eniten viileässä paikassa, eli tarpeeksi kaukana pattereista tai muista lämpöä hohkavista paikoista, muistuttaa Koponen.

Joulukuusi ei saa päästä kuivumaan missään vaiheessa, joten kannattaa varmistaa, että sillä on koko ajan puhdasta raikasta vettä. Mikäli kuusi pääsee kuivumaan, on riski, ettei se ala enää imeä vettä haihtuneen veden tilalle. 

Kuusipuu Koponen
Peipposentie 8, Inkilänmäki
Myynti Reijo Koponen, puh. 050 3568 681
Viljelijä Harri Koponen, puh. 045 2234 500
www.kuusipuu.fi

Joulukuusi
metsäkuusi
serbiankuusi
pihtakuusi
omorika

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva