Harrastusten kirjo yhdistää

Harrastusten

kirjo yhdistää

Teksti ja kuvat Digimag/Sirpa Korhonen
Kolmekymppinen pariskunta, Sanna-Mari ja Oskari, tapasivat netin syövereissä täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Yhteiset harrastukset, kuten autot ja japanilainen populaarikulttuuri, näkyivät parin häissä viime keväänä.

Sanna-Marin ja Oskarin häitä vietettiin tasan 10 vuotta kihlautumisen jälkeen. Autoharrastajille hääauton valinta ei ollut yksinkertainen juttu.

– Harrastukset näkyi häissäkin. Meillä oli autonäyttely hääpaikan pihalla, Oskari kertoo.

– Ei oikein osattu ottaa yhtä hääautoa, joten oli sitten harrastekavereiden autot siellä rivissä ja omat autot myös. Siinä oli piha täynnä autoja, Sanna-Mari lisää.

Autoharrastus on molemmilla kytenyt jo lapsuudesta saakka. 

– Päädyttiin Oskarin kanssa yhteen, ja nyt meillä on 2000-luvun Lexus ja vanhempi, 90-luvun Mersu harrasteautoina, Sanna-Mari naurahtaa.

Autoharrastuksen lisäksi häihin tuotiin animeteemaa. Se näkyi muun muassa hääpaikan koristelussa ja hääkakussa.

– Meidän hääkakun päällä, missä yleensä on sulhanen ja morsian, oli kaksi pokemonia.

Lapsuuden piirretyt ovat vaikuttaneet osaltaan siihen, että molemmilla on syntynyt mielenkiinto animeen ja mangaan. Pehmot ja figuurit kuuluvat animekulttuuriin voimakkaasti. Niitä kodista löytyy kymmenittäin.

Oskarin mielestä yksi harrastusten tärkein asia on yhteisöllisyys. 

– Riippumatta harrastuksesta, ne tuovat sosiaalisia suhteita ja kontakteja. Harrastukset estävät syrjäytymistä ja olisikin hirmu tärkeää, että jokaisella olisi harrastuksia.

SANNA-MARIN KIINNOSTUS BJD-nukkeihin, eli pallonivelnukkeihin, alkoi yläkouluiässä. Tällä hetkellä BJD-nukkeja löytyy yhteensä 19. BJD-nuket ovat taide- ja keräilyesineitä, jotka ovat täysin kustomoitavissa hiuksista silmiin ja meikkiin asti. Kokoelman suurin nukke Raine on tunnettu harrastajapiireissä. Reilun metrin korkea neitokainen on saanut huomiota myös kansainvälisissä harrastajaryhmissä edellisellä omistajalla ollessaan. 

– Minulla kaikki luovuus purkautuu BJD-harrastukseen ja nukkekotiin. Minä tilaan kaikki nukkeni niin, että siinä on pelkkä kuori ja alan maalaamaan sille kasvot, valikoin silmien värin ja hiukset. Rainella esimerkiksi löytyy rakennekynnet ja jopa kielikoru, rastat on huovutettu käsityönä edellisen omistajan toimesta. Ensimmäinen BJD-nukkeni on tilattu minulle 16-vuotislahjaksi vaikka itse siihen valtaosan rahoista säästinkin. Hirveän näköisiähän ne oli alkuun, mutta vuosien mittaan on taito karttunut.

Nukkekotiprojektia Sanna-Mari on tehnyt viitisen vuotta. Sen parissa on päässyt kehittämään laajasti erilaisia kädentaitoja.

– Ostin sen huonokuntoisena ja oon sitä pikkuhiljaa remppaillut. Se tuli vähän siinä sivussa yhdelle pienelle BJD-nukelle asunnoksi. Sittenhän se lähti lapasesta, Sanna-Mari nauraa.  

OSKARI ON ollut kiinnostunut tekniikasta lapsesta lähtien. Hän kiteyttääkin harrastuksensa nörttiydeksi. 

– Nörttiyttä voisi kuvailla elämäntapana, se on vähän kuin iso puu jossa on valtavat juuret jotka risteävät. Käsitteenä se on laaja ja harrastusgenrejä on paljon.

Ensimmäinen kosketus tietokoneiden maailmaan on jäänyt Oskarille hyvin muistiin, ja siitä pelikoneharrastus on lähtenyt. 

– Ensimmäisen kerran muistan koskeneeni tietokoneeseen noin neljävuotiaana sedän luona. Ennen tietokonepelit oli pääasiassa yksin- tai kaksinpelejä, samalla koneella pelattuja. Moninpeleihin internetissä perehdyin noin 2010. Sosiaalisuus siinä on tullut esille enempi vasta sitten myöhempinä vuosina, Oskari kuvailee.

Myös lautapelejä pelataan sekä kahdestaan että kaveriporukalla. Oskari osallistuu myös  lautapelikerhoon, joka kokoontuu viikoittain. Omasta pelihyllystä löytyy pelejä aikuisempaan makuun;  muun muassa Dominion ja Carcassonne.

– Minä olen pelannut lautapelejä harrastuksena vuodesta 2007 lähtien. Täällä Kuopiossa on useampikin lautapelikerho.

KODISTA LÖYTYY myös kolme erikoisempaa asukkia. Mietiskelevä, eläkepäiviään viettävä Uolevi on noin 17-vuotias korallisormisammakko. 

–  On se vähän jurokki. Muun muassa veden vaihtaminen kippoon on sellainen operaatio, että pitää odottaa, että hän nukkuu.

Jos tässä ei onnistu, tiedossa voi olla sammakon metsästys. Uolevia on saalistettu muun muassa verhoista. Niinikään 18-vuotias Kaisla ja 11-vuotias kuopus Lilja, ovat leopardigekkoja.

– Kaisla on yleensä sellainen mörökölli, joka pelkää ihmisiä. Sellainen äkäinen vanha mummo, Oskari luonnehti.

– Lilja on utelias suomuinen minikissa, jolla ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Eli joutuisi käytännössä luonnossa saaliiksi ihan saman tien, jos olisi luonnonvarainen, Sanna-Mari lisää.

Sanna-Marin allergian takia hän on aikoinaan päätynyt ottamaan liskoja. Lemmikkeinä kolmikko on tosi helppohoitoinen. 

– Nykymittapuulla ne kaikki syö superfoodia; sirkkoja ja matoja, Oskari naurahtaa.

Häämatka on suunnitteilla ensi vuodelle, eikä matkakohde tutustumisen jälkeen yllätä.

– Sinne Japaniin päinhän me suunnataan.

sanna-mari
oskari
leopardigekko
korallisormisammakko
harrastukset
nörtti
bjd
lautapelit
pelaaminen
nukkekoti
kurkola
nendoroidit
figuurit
japani
anime
pokemon

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva