Haaveista totta
asuntolainalla

Teksti Digimag/Ilpo Lommi Kuvat Unsplash
Rahoitus on harvemmin pullonkaula asuntokaupoissa, mikäli muut edellytykset, kuten käsiraha, ovat kunnossa. Luottoa saa yhä kohtuukorolla ja -ehdoilla.

Rahoitus ei ole asuntokauppojen jarruna saati esteenä, jos vakuudet ja muut edellytykset ovat kunnossa. Useimmissa lainanhakutapauksissa niin onkin asian laita, vakuuttaa Pohjois-Savon Osuuspankin rahoitusjohtaja Joonas Ailunka. Hänen mukaansa asuntokauppojen rahoitusehdot eivät ole kiristyneet eikä rahamarkkinoilla ole ainakaan lähitulevaisuudessa siitä merkkejä, kuten ei myöskään merkittävistä koronnousuista. Näköpiiri tosin ei muuttuvassa nykymaailmassa kanna niin kauas kuin vakaampina aikoina.

ASUNTORAHOITUS KUITENKIN tiukkeni viime kesänä voimaan tulleen lakiuudistuksen myötä sen verran, että enimmäisluototussuhde laski 90:stä 85 prosenttiin muilla kuin ensiasunnon ostajilla. Heillä säilyi 95 prosentin vaatimus. Loppuosa pitää kattaa säästöillä tai muilla vakuuksilla. Takana ovat ajat, jolloin pankit saattoivat rahoittaa lähes sataprosenttisesti asunnon hankinnan arvonnousuun luottaen.

Ailunka muistuttaa, että asunto käy vakuudeksi vain osalle lainasummaa. Siksi käytännössä lopulle lainasummasta tarvitaan käypiä vakuuksia. Asunnon vakuusarvo riippuu paljon sen sijainnista ja muista markkina-arvostukseen vaikuttavista tekijöistä. Vakuusarvo on yleisimmin 70 prosentin tietämissä. Parhaimmillaan se on uusilla ja uudehkoilla, kaupungin keskustassa ja muilla suosituilla alueilla sijaitsevilla asunnoilla sekä pienimmillään syrjemmässä olevilla iäkkäämmillä asunnoilla.

– Käymme luottoneuvotteluissa läpi asiakkaan lainanhoitokyvyn, koska se on tärkeä kaikille osapuolille. Siihen vaikuttavat muun muassa työpaikka, vakuudet ja luottorekisteritiedot.

Ensiasunnon ostajille ja muillekin Ailunka suosittaa ennakkosäästämistä. Nuorille ensiasunnon ostajille on edelleen tarjolla korkotasoltaan normaalia parempaa ja tuettua ASP-säästötiliä. Muille säästäminen on kannattavinta muun muassa sijoitusrahastoilla. Tavanomaisilla pankkitileillä korko on olematon.

AILUNGAN MUKAAN asiakkaiden vankkaa halua omistusasunnon hankintaan heijastaa Pohjois-Savon Osuuspankin tänä vuonna merkittävästi edelleen kasvanut asuntoluottojen myöntäminen. Lainojen lyhennykset on kyetty yleisesti ottaen hoitamaan hyvin.

Pari vuotta sitten OP Ryhmän lanseeraamat vapaavuodet asuntolainan lyhennyksistä eivät ole Ailungan mukaan yleistyneet olennaisesti. Osin se kertonee lainanhoitokyvyn säilymisestä. Hän ei suosita matalien korkojen aikana tarkoituksetonta vapaavuosien ottamista, koska lainamäärää kannattaa lyhentää normaalisti ajatellen tulevaisuudessa mahdollisesti nousevia korkoja.

– Korkotason pysymisestä matalalla ei tietenkään voi sanoa mitään varmaa. Todennäköistä on maltillinen nousu jollain aikavälillä, mahdollisesti jo seuraavina vuosina. Paljon riippuu maailmantalouden kehityksestä. Suomikaan ei jääne sivuun, jos rahamarkkinoilla tapahtuu suuria megaluokan muutoksia, muistuttaa Ailunka.

Asuntolainojen viitekorko perustuu hänen mukaansa pääsääntöisesti 12 kuukauden euriborille, joka on yhä miinuksella. Sen päälle tulevat pankkikohtaiset korkomarginaalit. Niissä ei ole kovan kilpailutilanteen vuoksi suuria eroja pankkien kesken. Lopullinen korkotaso asuntolainoissa pyörinee 1,5–2,0 prosentin välillä – myös korkosuojauskustannus mukaan lukien.

– Korkojen nousuun varautuminen on lisääntynyt. Vaihtoehtoina ovat pitkä kiinteä korko ja suositumpi osamaksuinen korkokatto, jonka kustannukset sisältyvät korkomarginaaliin seitsemän, kymmenen ja 14 vuoden jaksolle.

– Asuntolainojen yleisimmät laina-ajat asettuvat 20–25 vuoden välille lyhennystavasta riippuen. Laina-ajat eivät ole pidentyneet esimerkiksi Ruotsin malliin eikä niitä juuri kysytä.

Asuntolainojen hakemista on Ailungan mukaan helpotettu ja nopeutettu digitaalisella sovelluksella. Yksi luotonhakija saa alustavan lainatarjouksen melkein reaaliajassa ja jopa asuntonäytön yhteydessä. Kahden yhteishakijan sovellus on tulossa lähiaikoina. Tavoitteenamme on tehdä lopullinen lainapäätös yhdessä pankkitoimintapäivässä, selvittää Ailunka. 

asunnon ostaminen
asuntolaina
rahoitus

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva