Entisajan joulu

Teksti: NMT Media Kuvat: Jonna Kaasalainen, Kuopion Kulttuurihistoriallinen museo / Eino Malm
Suomalaisten jouluperinteet ovat muotoutuneet vuosien saatossa, mutta olennaisinta on edelleen perhe ja yhdessäolo.

Suomalaisessa joulussa näkyy edelleen vanha talonpoikaiskulttuuri yhdessä kirkollisen sanoman kanssa. Maaseudulla aikoinaan vietetty syksyn sadonkorjuujuhla kekri sulautui kaupunkilaisten viettämään jouluun, ja juhlien yhdistelmänä syntyi yltäkylläinen ja perhekeskeinen suomalainen joulu. Teollistumisen myötä joulusta on tullut kaupallisempaa, mutta perinteet ovat monin osin säilyneet.

JOULUPÖYTÄ OLI ennenkin runsas. Ruuissa talonpoikaiskulttuurista pohjautuvat laatikot, kinkku ja luumu ovat säilyttäneet asemansa joulupöydissä. Jouluherkkujen ohella nautittiin olutta ja väkeviäkin, muttei kohtuuttomasti. Perinteisesti jouluruoat jätettiin pöytään, josta oli helppo syödä öisin tai aamulla kirkkoon lähtiessä.

Joulusiivouksen jälkeen kodit koristeltiin puhtaille lattioille levitetyillä jouluoljilla. Agraarikulttuuriin liittyneen tavan uskottiin tuovan hyvää onnea seuraavan vuoden sadolle. Oljet edustivat myös kristillistä perinnettä, sillä Jeesus-lapsen kerrotaan syntyneen oljilla pedattuun seimeen. Olkia ei enää levitellä lattioille, mutta niistä askarrellaan vieläkin erilaisia koristeita, kuten himmeleitä ja olkipukkeja.

JOULUKUUSI YLEISTYI kodeissa 1800-luvulla. Karamelleilla ja omenoilla koristeltu kuusi sijoitettiin yleensä ikkunan eteen, jotta se näkyi ohikulkijoille. Yhden huoneen työläisperheissä kuusi ripustettiin latvastaan kattoon, jolloin kuusi ei ollut tiellä, kun petejä levitettiin yöksi.

Kuopiossa torin joulukuusi on tuotu jouluisin samalle paikalle aina 1940-luvulta lähtien. Tuomiokirkon edustalla on saanut ihailla valaistuja joulukuusia 1920-luvulta alkaen. Sähköiset jouluvalot nähtiin Suomessa ensi kertaa Helsingissä 1940-luvulla. Perinteiset vahakynttilät alkoivat väistyä turvallisuussyistä, ja kuusen sähkökynttilät yleistyivät 1970-luvulta lähtien.

SUOMALAINEN JOULUPUKKI on lähtöisin tapaninpäivään liittyvästä, pelkoa herättäneestä nuuttipukista, jolla oli päällään sarvet ja nahkainen naamari. Vanhalla joulupukilla oli yllään lammasturkki nurinpäin, talvirukkaset, sarkahousut, nahkasaappaat tai huopikkaat ja päässään karvalakki nurinpäin sekä tuohisarvet. Lisäksi pukin varustukseen kuuluvat kävelykeppinä toimiva ”ryhmysauva”, lahjasäkki sekä vitsat. 1900-luvulla joulupukki sai vahvoja vaikutteita etenkin amerikkalaisesta populaarikulttuurista, ja siksi pukki mielletään nykyisin punanuttuiseksi, poroilla matkaavaksi vanhaksi mieheksi, joka jakaa joululahjoja kilteille lapsille.

Suomessa on ollut vahva haltiaperinne, jossa haltioita, kuten saunatonttua, on kohdeltu hyvin ja vastalahjaksi ne ovat vuorostaan huolehtineet nimensä mukaisesta rakennuksesta. Perinne on sittemmin saanut vaikutteita läntisestä populaarikulttuurista ja niin ovat muotoutuneet joulutontut, jotka toimivat joulupukin pikkuapureina.

Varakkaat perheet antoivat joululahjoja jo 1800-luvulla, muut perheet seuraavan vuosisadan alussa. Lahjat olivat usein itse tehtyjä, ja lahjan antamisen yhteydessä saatettiin esittää itse kirjoitettu runo. Säätyläisperheet alkoivat lähettää joulutervehdyksiä kauempana asuville läheisille 1800-luvun puolivälissä, ja tapa levisi pian myös muun kansan joukkoon.

JOULUN PAINOPISTE siirtyi 1900-luvulla aattoon. Arjesta joulunviettoon siirryttiin aattona joulusaunan myötä. Joulupäivä on edelleen päivä, joka vietetään kotona ja sisällä, mutta tapaninpäivä on vanhastaan iloinen ulkopäivä, johon kuului aikoinaan rekiajelu hevosella. Samoin mäenlaskeminen on vanhoja tapaninpäivän perinteitä.

Jouluun hiljentymistä ei ole kulutusyhteiskunnassakaan unohdettu. Joulu on edelleen rauhanjuhla, jolloin kunnioitetaan perinteitä ja vietetään juhla-aikaa perheen kanssa.

 

joulu
Jouluperinteet
wanha joulu
joulupukki

Saatat tykätä myös näistä jutuista