Asuntomarkkinoiden 

VOITTAJA-

KAUPUNKI

Teksti: Tarja Anunti Kuva: Vicente Serra
Kuopio loikkasi Suomen neljänneksi vetovoimaisimmaksi kaupungiksi. Hyvä asuntotarjonta, uudisrakentaminen ja asuntolainan halpuus luovat edellytykset vilkkaalle kotikaupalle.

Asuntomarkkinoilla on nyt koko Suomen mittakaavassa valoa ilmassa eikä se johdu pelkästään keväästä. Kaikki merkit osoittavat siihen suuntaan, että asuntomarkkinat ovat viimein nousemassa kuopastaan, sanoo pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Hypoteekkiyhdistyksestä. 

Brotheruksen mukaan positiivinen kehitys alkoi vuoden 2015 lopulla, jolloin asuntokaupoille uskaltautui uusia ostajia, hinnat lähtivät pitkästä aikaa kääntymään kohti nousua ja aktiivisuus lainatiskeillä kasvoi. Rakennusalalla on säpinää ja odotukset ovat korkealla erityisesti kasvukeskuksissa, joihin Kuopion alue kuuluu. 

 - Eri alueilla on suuria eroavaisuuksia. Väestöliike on suuri mittari siinä, mihin suuntaan alueen asuntomarkkinoilla mennään. Kuopiossa kehitys on ollut vahvaa ja näkymät ovat positiiviset.  

Taloustutkimuksen kansallisessa Muuttohalukkuus kaupunkeihin 2016 -tutkimuksessa Kuopio sijoittui vetovoimaisuudessaan neljänneksi, lasten kasvuympäristönä ykköseksi ja viihtyisänä asuinympäristönä kakkoseksi.  

- Kuopiossa on kaikki edellytykset virkeään asuntokauppaan. Välittäjien, myyjien ja ostajien keskuudessa on näkyvissä aiheellista uskoa tulevaisuuteen. Odotan, että markkina piristyy vielä kesää kohti mentäessä, kertoo OPKK:n toimitusjohtaja Pekka Linna.

Brotherus ja Linna ovat yksimielisiä siitä, että hyväkuntoinen pienehkö kerrostaloasunto aivan kaupungin ytimessä on edelleen se kaikkein kiinnostavin asuntokohde, joka vetää myös sijoittajia puoleensa. Uutta rakennetaan kaiken aikaa ja nyt myös suurempien kohteiden kauppa on virkistymässä.  

- Hintojen erkaantumiskehitys eri asuntotyyppisen välillä on vahvaa myös kasvukeskuksissa. Suurempien asuntojen pudotus markkinoilla on ollut raj u ja nyt palaillaan kohti normaalia tasoa, sanoo Brotherus. 

KEVÄT ON KIINTEISTÖVÄLITTÄJÄLLE aina kiireistä aikaa. Tänä keväänä vilskettä on erityisen paljon. Positiivisen kehityksen myötä asuntokaupan ketjuuntumiset ja patoumat purkautuvat. Uusia koteja tulee myyntiin ja kauppa käy.

 
- Asiakkaat ovat selkeästi aktiivisempia, kun päästään aurinkoiselle kaudelle. Näytöissä käy enemmän väkeä ja osa asunnoista menee jo ennen ensiesittelyä, sanoo LKV Irja Luomi SKV Kiinteistönvälitys Oy:lta. 

Kauppoja tehdään päivittäin ja varovaista nousua edellisvuoteen verrattuna on havaittavissa. 

- Ostajat ovat edelleen hyvin hintatietoisia, eli hinnoittelulla ei vielä kannata lähteä hulluttelemaan. Oikein hinnoiteltu koti käy kaupaksi, muistuttaa Linna. 

OVV Asuntopalveluiden Pirjo Reinikainen kertoo sijoitusasuntokaupan olevan kasvava ilmiö nuorten keskuudessa. 

- Perinteisesti vuokra-asuntojen omistajat ovat olleet vanhempaa kaartia. Nuori sukupolvi tekee sijoitusasunnoista businesta. Osa on perinyt asunnon ja osa on lähtenyt tietoisesti sijoittamaan. 

Nuoret saattavat omistaa huomattaviakin määriä sijoitusasuntoja ja etsivät nimenomaisesti helppoja vuokrakohteita. Tämä näkyy myös uudisasuntorakentamisessa. 

- Aika ja taloudellinen tilanne ovat nostaneet epävarmuustekijät pintaan. Nuoret ovat hiffanneet, että asuntosijoittaminen on keino pitkäaikaiseen vaurastumiseen. Heti ei jää rahaa taskuun, vaan varallisuus karttuu hitaammin, mutta kaiken aikaa eläkepäiviä varten. Samalla asunnon arvo useimmiten nousee. 

Kiinteistövälitysalan Keskusliitto KVKL:n mukaan asuntokauppoja tehtiin vuonna 2015 3,7 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. 

 

kuopio
kiinteistövälitys
markkinat

Saatat tykätä myös näistä jutuista