Asuntokauppa käy kasvukeskuksissa

Asuntokauppa käy
kasvukeskuksissa

Teksti Digimag/Marlene Sanoukian Kuvat Pexels, Juuso Heinämäki
Asuntojen hinnat ovat vuonna 2020 kasvamassa kasvukeskuksissa. Useimmissa maakuntakeskuksissa hinnat pysyvät edellisen vuoden tasolla tai laskevat.

Asuntomarkkinat ovat Pellervon taloustutkimus PTT:n Asuntomarkkinat 2020 -ennusteen mukaan vilkastuneet vain merkittävimmissä kasvukeskuksissa. Rakentaminen on niissä hidastunut hieman, mutta lisääntynyt tarjonta hillitsee hinta- ja vuokrapaineita myös vanhojen asuntojen osalta. Pienemmissä kaupungeissa ja syrjäseuduilla asuntojen hintojen lasku on jatkunut.

– Hintapaineet laskevat siellä, missä on rakennettu paljon eli missä tarjonta on lisääntynyt. Osassa maakuntakeskuksista hinnat pysyvät samoina tai voivat jopa laskea, mutta näidenkin alueiden sisällä ja välillä on hintakehityksessä eroja, kertoo PTT:n ekonomisti Peetu Keskinen.

Kuopiossa hintakehitys on Keskisen mukaan mennyt selvästi alaspäin viime vuosina, ja tänä vuonna vanhojen kerrostaloasuntojen hintojen ennustetaan laskevan kahdella prosentilla.

Kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat ovat Kuopiossa Tilastokeskuksen jaottelun mukaan olleet laskusuunnassa vuodesta 2015 lähtien.

– Jos kyse on uudesta tai uudehkosta hyväsijaintisesta asunnosta, sen arvo ei välttämättä laske kahdella prosentilla, Keskinen tarkentaa.

Vanhoilla asuntoalueilla hinnat ovat laskeneet keskustan alueen hintoja selvästi enemmän. Kuopion asuntotoimenjohtajan Katri Hiltusen mukaan tämä johtuu vanhojen asuntojen suuresta korjausvelasta.

Kuopiossa keskimääräisen omakotitalon hinta asemakaava-alueella on pysynyt 2010-luvulla suhteellisen vakaalla 170 000 euron tasolla. Keskimääräisen osakeasunnon hinta on laskenut viime vuosien aikana hieman alle 1 900 eurosta neliömetriltä hieman yli 1 800 euroon neliömetriltä.

– Voisi sanoa, että suomalaiset eivät halua asua vain kerrostaloissa vaan että omakotitalo on varteenotettava vaihtoehto. Koska nykyisin halutaan asua lähellä kaupungin palveluja ja työpaikkoja, kerrostaloasuntojen kysyntä on lisääntynyt, mutta se ei merkitse sitä, etteivät ihmiset haluaisi asua omakotitaloissa, Keskinen huomauttaa.

Hiltusen mukaan Kuopiossa ikääntyneet tuovat kysynnän kovasti kerrostalopuolelle, mutta vielä ei ole nähtävissä sitä, että lapsiperheet hakeutuisivat paljolti uusiin kerrostaloihin.

Uusissa kohteissa on nähtävissä hintojen pientä nousua, joten vanhojen ja uusien hinnat eriytyvät alueellisesti.

Kuopiossa uusia asuntoja valmistui viime vuonna 950 ja rakennuslupia myönnettiin 1 400 asunnolle. Asuntoja valmistui siis noin puolet vähemmän kuin ennätysvuonna 2018.
Hiltunen arvioi, että uudiskohteissa on nyt Kuopiossa paljon tarjontaa, mutta myymättömien asuntojen määrä ei ole erityisemmin noussut. 

– Kovaa ylitarjontatilannetta ei ainakaan vielä ole, vaikka tietyissä ydinkeskustan kohteissa tarjontaa on paljon. Kuopiossa on nyt ostajan markkinat, Hiltunen kuvailee.

Hiltusen mukaan asuntotuotanto edesauttaa Kuopion kasvua ja kehittymistä. Työn perässä kaupunkiin muuttaville löytyy asuntoja hyvin, ja myös vuokramarkkinat ovat toimivat.

– Koska Suomessa verotus ohjaa niin vahvasti omistusasumiseen, oma asunto kannattaa ostaa, jos se vain on mahdollista. Alueilla, joilla hinnat laskevat, ostajien kuitenkin täytyy varautua siihen, että asunnon arvo voi alentua, Keskinen toteaa. 

Lähteet: ptt.fi, kuopio.fi

Kuopion kaupunki
asuntomarkkinat
#kotijaasuminen2020
#digimag

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva