Aika hengittää

Aika
hengittää

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Digimag/Mirka Happonen, Rainbow Systems
Laadukas puhdistusjärjestelmä puhdistaa sekä kodin että ilman, ja se on tarpeen hankkia vain kerran elämässä.

Kiireisessä arjessa hoidetaan työt ja lapset sekä käydään harrastuksissa, joten kodin siivoamiselle jää vähemmän aikaa. Toisaalta nykyään pölyä ei kerry samalla lailla kuin ennen, joten tehokkaan ilmanpuhdistusjärjestelmän avulla ylläpitosiivous on helppoa.

– Rainbow-laite puhdistaa huoneilmaa ja tasapainottaa kuivaa ilmaa. Laitteen avulla ilmasta häviävät pienet hiukkaset, ruuanlaiton käryt ynnä muut epämiellyttävät hajut, kuvailee Terttu Voutilainen Rainbow Systemsiltä.

PUHTAAMPI ILMA vaikuttaa terveyttä edistävästi. Voutilainen kertoo, että muun muassa astmaatikot ovat saaneet helpotusta laitteen avulla ja voineet vähentää lääkitystä merkittävästi. Myös atooppisen ihon oireet ovat vähentyneet ja flunssat lyhentyneet.

– Tavalliset imurit pyörittävät pölyn takaisin ilmaan. Rainbowissa pölyt ja roskat jäävät vesisäiliöön, josta ne voi vain kaataa viemäriin. HEPA-suodattimen avulla varmistetaan, että palautuva ilma on puhdasta, Voutilainen kuvailee.

Puhdistuslaite toimii siis sekä imurina että ilmanpuhdistajana. Esimerkiksi tavallisen makuuhuoneen ilman puhdistamiseen menee noin 20 minuuttia. Voutilainen kertoo, että varsinkin lapsiperheissä ja lemmikkitaloudessa puhdistusjärjestelmä on otettu kiitollisena vastaan, kun siivoamisen tarve vähenee.

– Kannattaa tulla tutustumaan laitteeseen Hyvinvointimessuilla ja tilata kotiesittely, jolloin tuotteeseen saa tutustua rauhassa. Samalla mukaansa saa ihanan Rainmate-ilmanraikastimen, joka tuo kotiin ylellistä tunnelmaa. Lisää muutama tippa tuoksua vesisäiliöön raikastamaan huoneilmaa, vinkkaa Voutilainen.

Laite on ollut markkinoilla 80 vuotta ja Suomessakin jo 40 vuotta. Se valmistetaan omassa tehtaassaan Amerikassa, ja Thermo Care Oy toimii sen maahantuojana. Laite on elinikäinen ystävä, sillä sen käyttöikä on 35 vuotta. 

Rainbow Systems / Thermo Care Oy
Kellonkärki 8, Kuopio
Puh. 050 566 3765
www.rainbowsystems.fi

ilma
puhdistus
järjestelmä
imuri
ilmankostutin
huoneilma
hengitys

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva