6 kulmakiveä

sisustuksen suunnitteluun

Teksti: Sirpa Korhonen Kuvat: Paula Valta
Ammattilaisen ohjeilla sisustusprojekti on helppo toteuttaa ja lopputulos on varmasti onnistunut. Sisustus Korjaamo Ky:n yrittäjä Paula Valta antaa kuusi vinkkiä, joiden mukaan toteuttaa sisustusprojekti alusta loppuun.

1. Tyyli
Ensimmäisenä kannattaa valita tyylisuunta, josta itse pitää ja jota noudattaa sisustusprojektin edetessä. Apuna voi käyttää netin kuvapalveluja tai kerätä miellyttävimmät tyylit talteen lehtien sivuilta.
- Sisustuksen tulee olla viihtyisä itse asukkaalle, eikä sen tarvitse miellyttää muita. Kerättyjen ideoiden mukaan voi tehdä itselleen sisutussäännöt, kuten määrittää värimaailman, kalustetyylit ja haluaako sisustuksesta selkeän vai runsaan koriste-esineiden puolesta, Valta neuvoo.

2. Suuret pinnat
Seinien ja lattian materiaali on helpompi valita tyylimäärittelyn jälkeen. Suurten pintojen materiaaleissa on rajattu määrä vaihtoehtoja, mutta sitäkin enemmän valinnanvaraa väreissä ja tyyleissä. Ensin kannattaa miettiä tilan käyttöaste ja valita materiaalit sen mukaan. Valoisassa asunnossa voi huoletta käyttää tummempaa väriä. 

3. Kalusteet ja mittasuhteet järkeviksi
Kiintokalusteet, kuten kaapistot ja keittiökalusteet, kannattaa valita ennen muita kalusteita. Valittuun tyyliin sopivat kalusteet, jotka ovat myös mittasuhteiltaan ympäristöön istuvat, antavat hyvän pohjan jatkosuunnittelulle. Valta antaa oivan vinkin kalusteiden valintaan ja sijoittamiseen.
- Kalusteiden tulisi olla riittävän reiluja ja käytännöllisiä, sekä vähintään puolen metrin päässä toisistaan. Mieti, miten mahdut imurin kanssa tilassa liikkumaan, jotta et sijoita kalusteita liian ahtaasti.

Sisustuksen tulee olla viihtyisä itse asukkaalle, eikä sen tarvitse miellyttää muita. 

4. Valoa tarpeeksi
Valaistuksen suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon tilan toiminnallisuus, mihin toimintoihin valoa tarvitaan. Valaistusta ei kuitenkaan koskaan ole liikaa. Kiinteät valot kannattaa sarjoittaa eri kytkimille, jolloin valaistusta voi muuttaa tilanteen mukaan. 

5. Tekstiilit
Sisustustekstiileiden valinnassa tulee ottaa huomioon niin sanottu likaantumisaste. Lemmikkieläintaloudessa kannattaa lähteä liikkeelle materiaalivalinnoista ja suosia luonnonkuitua. Keveitä ja sileäpintaisi mattoja kannattaa suosia huoneissa, jotka näkevät elämää. Pehmeyttä tuovat matot ovat taas omiaan makuuhuoneisiin ja rauhallisempiin tiloihin. Verhovalinnoilla voi helposti korostaa kotiin valittua tyyliä. 

6. Pien- ja koriste-esineet
Koriste-esineet ovat piste iin päälle. Kannattaa suosia isoja esineitä, jotka näkyvät ja korostavat sisustusta. Perisynti on esine, joka ei anna ilmettä ja jää muun sisustuksen jalkoihin.
- Kun muistaa tämän järjestyksen, projekti on helppo viedä loppuun. Jos kohdetta ollaan vasta rakentamassa, niin esimerkiksi valaistus ja suuret pinnat täytyy valita jo ensimmäisenä. Tärkeintä on kuitenkin tehdä valintoja oman maun mukaan. Trendit tulevat ja menevät. On huomioitava elämän rytmi ja mitä kodin täytyy kestää ja miten toimia. Kannattaa satsata kuluviin materiaaleihin, tutustua ennakkoluulottomasti eri vaihtoehtoihin ja materiaalien ominaisuuksiin, Valta kannustaa.

 

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva