Valmentajat 

aina tukenasi 

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuvat Digimag/Mirka Happonen, Cambridge
Jos oma paino ahdistaa, kannattaa kääntyä asiantuntijoiden puoleen.

Cambridge-Ohjelma perustuu kolmeen asiaan: taso-ohjelmaan, täysravintoateriankorvikkeisiin sekä valmennukseen. Ohjelman pituus vaihtelee asiakkaan tarpeiden mukaan. Asiakkaalle kalenteroidaan suunnitelma henkilökohtaisesti.

– Asiakkaan kanssa tavataan säännöllisesti ja seurataan projektin etenemistä. Ohjelma räätälöidään aina tapauskohtaisesti, esimerkiksi sen mukaan, miltä tasolta aloitetaan. Taso-ohjelman tavoitteena on palvella koko loppuelämää, jotta kilot pysyvätkin poissa, kuvailee Cambridge Valmentaja Eveliina Jussila

Tapaamisten sisältö vaihtelee asiakkaan toiveiden mukaisesti. Yleensä asiakas punnitaan ja otetaan mitat, ohjeistetaan seuraavalle tasolle ja keskustellaan kuulumisista ja fiiliksistä. Joskus voidaan jopa kokata tai liikkua yhdessä. 

– Monille valmentajan tuki on isossa osassa ja tärkeä juttu kohti onnistumista, kertoo valmentaja Jonna Hakola

KUOPIOSSA VALMENTAA myös kolmas valmentaja Eeva-Riitta Koponen. Valmentajat tietävät mistä puhuvat, sillä kaikki valmentajat ovat päätyneet nykyiselle uralleen ohjelman kautta. Jussila tiputti ohjelman avulla 55 kiloa, Koponen 27 kiloa ja Hakola 20 kiloa.  

– Käytännön kokemuksen lisäksi päivitämme osaamistamme parin vuoden välein, jotta meillä on aina tarjolla uusin tieto ja taito, kertoo Hakola. 

Jussilan ja Hakolan tavoittaa arkisin kello 10–18 Kuopion Laihduttamolta ja Koposen Männistöstä arkisin kello 9–17.  Lisäksi Hakolalla on sopimuksen mukaan avoinna olevat toimitilat Siilinjärvellä. Valmentajiin ja ohjelmaan pääsee tutustumaan keskiviikkona 9.10.2019 kello 15–18, jolloin Laihduttamolla on kaikille avoimet ovet, luvassa ainakin arvontoja ja tarjouksia.

Cambridge Ohjelma
Laihduttamo  Kuopio (Jonna ja Eveliina)
Puijonkatu 12, Kuopio
Puh. 044 767 6001
www.cambridgeohjelma.fi 

Cambridge Valmentaja
Eeva-Riitta Koponen
Kalevalankatu 9, Kuopio 
Puh.  044 501 5115

cambridge
ruokavalio
täysravinto
korvike
laihdutus
valmennus
liikunta

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva