Tavoitteena kokonaisvaltainen tasapaino

Tavoitteena

kokonaisvaltainen

tasapaino

Teksti Digimag/Heta Jyrälä Kuva Shutterstock
Ayurveda-hoitoon on helpompi uskoa, kun siitä on itse saanut apua.

Kuopiolainen Kari Nokela on hyödyntänyt ayurveda-vaihtoehtohoitoa jo 35 vuotta, joista kaksi vuotta hän on toiminut ayurveda-konsulttina. 59-vuotias Nokela on filosofian kandidaatti ja hän on tehnyt työuransa matematiikan opettajana.

– Haluan päästä hyödyntämään opettajantaitojani myös vaihtoehtohoidon opettamisessa. Monet suomalaiset ayurveda-konsultit tekevät asiat eri tavalla ja hyppäävät suoraan vaikeampiin asioihin. Vähän kuin hypättäisiin ensimmäisen luokan ohi suoraan yläkouluun tai lukioon, Nokela kuvailee.

Nokelan mukaan vaihtoehtohoito perustuu suoliston kuntoon saattamisella, kun haitallinen ”ama” poistetaan kehosta. Ama on sulamatonta ruokaa, joka imeytyy verenkiertoon ja muuttuu haitalliseksi.

– Jopa 80 prosenttia ihmisistä kärsii ruuansulatuksen ongelmista, jotka voidaan korjata syömällä oikeanlaista ruokaa. Myös oikeat maustevalinnat ovat olennaisia. Tärkeintä on syödä lämmintä ja hyvin sulavaa ruokaa, kertoo Nokela.

Muut hoitoon kuuluvat asiat, kuten kehotyypin mukainen ruokavalio ja yrtteihin perustuvat asiat, eivät Nokelan mukaan toimi kunnolla, jos unohdetaan aman poistaminen kehosta. Kun ama on poissa, olo on virkeämpi henkisesti ja fyysisesti.

– KÄVIN JOITAKIN vuosia sitten epäonnistuneessa sydänleikkauksessa, jonka takia kehoni meni sekaisin. Siksi lihon, vaikka noudatan ayurvedan ohjeita. Sen sijaan tunnen itseni luovemmaksi, virkeämmäksi ja päänuppi pelaa selkeämmin, kuvailee Nokela.

Nokelan mukaan opetuksien tarkoituksena on olla ennaltaehkäisevä ja kokonaisvaltainen luonnollinen terveydenhoidon järjestelmä. Hoidon tarkoituksena on saavuttaa kehon fyysinen ja mentaalinen tasapaino.

Ayurveda-konsultti Kari Nokela
Puh. 045 124 0931
kari.nokela123@gmail.com
www.mav-ayurveda.fi

ayurveda
hoito
ruokavalio
ama
ruuansulatus
ongelmat
Kari Nokela
vaihtoehtohoito

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva