Talvi-iho vaatii

hellää hoitoa

TEKSTI Sisko Ojajärvi KUVAT Marek Bernat
Talvella viima, lämpötilan vaihtelut ja kuiva sisäilma kuivattavat ihoa. Talvi-iho vaatiikin enemmän kosteutta.

Ihon hoidon perusasia on talvellakin huolellinen puhdistus aamuin illoin. 

 - Ihoa ei tulisi pestä liian voimakkailla tuotteilla, todella kuivan ihon pesuun käy vaikka kevyt perusvoide, neuvoo proviisori Miina Holappa Uudesta Apteekista.

Alkoholipohjainen kasvovesi voi kuivattaa ihoa liikaa. Monissa kosmetiikkasarjoissa löytyy kasvoille sekä kevyempi että rasvaisempi voide.  

  - Talvella voikin ottaa käyttöön rasvaisemman version. Monella sarjalla on myös omat tuotteensa erityisesti kuivalle iholle.

Holapan mukaan iho tulee suojata pakkasella joko vaatteilla tai suojavoiteella. Jos suojavoide on kovin vesipitoinen, se voi jäätyä iholle pakkasella, ellei voidetta levitä hyvissä ajoin, noin 20 minuuttia ennen ulosmenoa. 

RASVAISEMPIKIN SUOJAVOIDE on hyvä levittää tarpeeksi ajoissa, ja ohut sipaisu riittää. Huulille löytyy omat suojaavat huulivoiteensa, ja huulet kuivuvatkin yleensä ensimmäisenä ilmojen viiletessä. Tässäkin parhaiten toimii ennakointi: huulirasva taskuun jo hyvissä ajoin ennen kuivumisoireita. 

Koko iholle levitettäviä voiteita ovat apteekin perusvoiteet, joissa ei ole turhia tuoksu- tai väriaineita. Kylpyveteenkin voi lorauttaa vaikkapa ihoöljyä.

Talvella erityisesti couperosaiho vaatii erityistä hoitoa ja suojaa. Couperosaiholla tarkoitetaan ihon pienten hiussuonten laajentumisia poskissa. 

 - Usein puhutaan katkenneista verisuonista, jotka saavat posket näyttämään punakoilta. Sellainen iho ärtyy erityisesti viimasta, kylmästä ja kuumasta, joten saunominen ja hankeen hyppääminen eivät ole suositeltavia.

Useimmilla kosmetiikkasarjoilla on tällaiselle ihotyypille omat tuotteensa, jotka suojaavat ja rauhoittavat punoitusta sekä vahvistavat pintaverisuonten seinämiä. 

Usein myös akneihon oireilu pahenee talvella. Jos ihon oman suojaavan rasvakerroksen pesee pois, iho alkaa tuottaa rasvaa lisää ja akne pahenee. Akneihoakin tulee siis rasvata, vaikkapa kevyemmillä voiteilla. 

- Helpoimmalla talvi-ihon hoidossa pääsee ennakoimalla talven tulon ja ilmojen kylmenemisen hyvissä ajoin. Suojaa iho huolellisesti ja tarvittaessa hoida kuivuutta lempeästi, muistuttaa Holappa.

 

talvi-iho
ihonhoito

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva