Suviseen liikuntaan

TEKSTI digimag/ilpo lommi KUVA instersport
Kesällä on ruhtinaallisesti aikaa harrastaa suviliikuntaa yksin tai ryhmässä, ulkona tai sisällä, maltillisesti tai hikeä pusertaen. Liikunta ja urheilu on parasta itse kullekin sopivasti ja miellyttävästi, mukavassa ympäristössä sekä kunnon varustein.

Säälle emme voi mitään. Jokainen osannee myös valita itselleen sopivan lajin ja ympäristön, mutta varusteasioissa olemme ammattilaisia opastamaan oikeat välineet ja varusteet lajiin kuin lajiin. Myymälässä asiakas voi nettikauppaa olennaisesti paremmin kokeilla ja vertailla niitä sekä saada heti asiantuntevaa opastusta. Esimerkiksi urheilu- ja vapaa-ajan kenkiä ostaessa kannattaa selvittää tarkkaan sopivin malli ja jopa tutkituttaa jalat mahdollista tukipohjallisten tarvetta varten, kertoo Mikko Konttinen Intersportin Kuopion keskustan myymälästä.

Hänen mukaansa moni on saanut testien avulla juuri sopivasti jalkaa tukevat jalkineet – pohjallisin tai ilman. 
‒ Urheilujalkineiden tukirakenteita on vähennetty neutraalimmiksi ja niitä pyritään korjaamaan yksilöllisesti pohjallisilla. Joillakin voi olla eri jaloissa erilainen rakennepulma tai jalkateriin voi tulla ajan mittaan muutoksia. Juoksukenkien rakenne on keventynyt ja tullut entistä rullaavammaksi. Valinnanvaraa on paljon ja kannattaa kokeilla monenlaisia kenkiä. 

MIKKO KONTTINEN arvioi, ettei uusia trendimäisiä urheilu- ja liikuntalajeja ehkä tule tälle kesälle.

‒ Kestävyysjuoksu- ja hölkkäboomi jatkuu, samoin pyöräilyn ja kuntokävelyn suosion kasvu. Pyöräilyssä ja kuntokävelyssä on tullut uusia mielenkiintoisia varusteita kuten paksurenkaiset fat bike -pyörät sekä käsivoimia kehittävät ja iskua vähentävät pumppusauvat kävelijöille. Frisbeegolf on vakiintunut kasvulajiksi ja palloiluilla on vakaa suosio. Kuopio on varustemenekistä päätellen edelleen vahva jalkapallokaupunki.

Värikkäiden, mukavien ja materiaaliltaan monenlaisiin oloihin sopivien liikunta-asujen käyttö on laajentunut urheilusta muuhun vapaa-aikaan. Niin sanotut tekniset materiaalit ovat lyöneet läpi. Niissä tulee markkinoille uusia variaatiota kaiken aikaa, selvittää Konttinen.

 

liikunta
Kesä
suviliikunta

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva