Pilkin

perusteet

Teksti: Jere Lehtonen Kuva: Greg Scratchley
Pilkki on muutakin kuin reikä jäässä. Lajin harrastaminen vaatii tietoa oikeista välineistä ja tekniikoista.

Pilkkiminen on siinä mielessä melkoista välineurheilua, että pilkin, vieheen ja syötin valinta on tarkkaa työtä saalista ja pilkkipaikkaa mielessä pitäen.

Aloittelijalle tekniikaltaan helpoin pilkintämuoto oppia on muutenkin suosituin tapsipilkintä. Tapsipilkinnässä pystypilkin jatkeena on 5-20 sentin siiman eli tapsin päässä pieni painokoukku eli mormuska.

Pilkki viedään nopeasti pohjan lähelle ja tehdään pari nykäisyä. Kala yleensä nappaa, kun pilkki on pysähtynyt muutamaksi sekunniksi. Erilaisilla nostoilla ja pohjaa pölläyttelemällä voi houkutella heikosti syövää kalaa. 

Tehokkaimmillaan tapsipilkintä on järvialueella paksun lumen tai jääkerroksen aikaan, ja silloin kun kala ei syö
kovin innokkaasti. 

Tapsipilkkiin soveltuu parhaiten jousikärjellä varustettu ns. haarukkavapa, jossa siima kierretään vavan kärkien ympäri. Tämä helpottaa veden syvyyden hahmottamista eri pilkkipaikoissa.

Pelkällä mormuskalla kalastetaan matalassa vedessä ja ohuella siimalla, kun parvi on havaittu, mutta se syö heikosti. Erivärisiä koukkuja vaihtelemalla löytää kalaa eniten kiinnostavan vaihtoehdon. Syöttinä voi käyttää kärpäsen tai surviaissääsken toukkaa. Mormuska on esimerkiksi kainosti syövän siian pilkkimiseen toimiva vaihtoehto, koska sen herkän syönnin havaitsee silloin helpommin.

TALVIKALASTUKSEN MM-KISAT

SUOMEN VAPAA-AJAN KALASTAJIEN liitto järjestää 23.-29. maaliskuuta Kuopiossa talvikalastuksen maailmanmestaruuskisat, eli
tuttavallisemmin MM-mormuskan 2015. Osallistujia kisoihin odotetaan 12 maasta aina Japanista ja USA:sta saakka.

Kilpailijoilla on kisavälineenään käytössä morripilkki, joka on pieni ja ohutsiimainen kevytpilkki. 

Paremmuusjärjestys ratkaistaan kahden varsinaisen kisapäivän aikana lauantaina 28. ja sunnuntaina 29. päivä.

Kisa-alueena toimivat Kallaveden matkustajasataman ja Maljalahden läheiset vesialueet jaetaan kisaruutuihin. Joukkueet arvotaan kisapäivien aamuina siten, että yhdessä kisaruudussa on yksi kilpailija joka maasta. 

Kolmen tunnin aikana eniten kaloja ruudustaan saanut kilpailija saa sijaluvukseen yksi. Jos määrät menevät tasan, paino ratkaisee.

Kymmenestä ruudusta vähiten pisteitä kerännyt maajoukkue on voittaja.

Palkintojenjako, palkintoseremonia sekä lopettajaisbanquet järjestetään sunnuntaina alkaen klo 17:30.

Perjantaina 27. päivä voi seurata joukkueiden julistamista ja virallista harjoittelua kisa-alueella.

Kilpailukeskuksena toimii Hotelli IsoValkeinen.

MORMUSKAVAPA ON lyhyt ja kevytrakenteinen. 

Mormuska pidetään jatkuvassa liikkeessä, koska sillä on tarkoitus herätellä kalan kiinnostusta. Pilkkiminen aloitetaan samaan tapaan kuin tapsillakin, mutta sitten viehettä nostetaan samalla vapaa kevyesti värisyttäen. Tärkeintä on muuttaa tekniikkaa koko ajan. 

Syömähaluisen ahvenen pilkkimistä voi harrastaa tai harjoitella värikoukulla, johon ei tule syöttiä. Värikoukulla
pilkkiminen on nopearytmistä ja onnistuu parhaiten silloin kun valoa pääsee runsaasti järveen. Koukkujen sävyvaihtoehtoja kannattaa olla reippaasti, koska pienetkin muutokset värissä vaikuttavat ratkaisevasti kalan syömähalukkuuteen.

Värikoukulla ei ole omaa uintia, joten pientä liikettä on tehtävä koko ajan. Pohjassa pölläyttely voi auttaa syöntiä, ja jos kala melkein syö, värin vaihto tekee tehtävänsä. Kun ensimmäinen ahven tarttuu syöttiin, muut seuraavat perässä. Nopealiikkeinen kalastaja saattaa ehtiä pyytää koko parven ennen kuin ahvenet menettävät kiinnostuksensa.

Värikoukkuvapa on aina jäykkäkärkinen ja erittäin kevyt, jotta tuntuma pilkkiin säilyy kalastajan kädessä. 

Kierteleviä ahvenparvia voi pilkkiä värinäpilkillä. Värinäpilkki keikahtaa veteen pudotessaan vaakaan ja saattaa uida kylki värisyttäen parikin metriä sivusuuntaan. Haavoittunutta pikkukalaa muistuttava värinäpilkki saattaa yllättäen kalan eteen uidessaan laukaista passiivisenkin parven syömään. Syöttinä voi käyttää toukkia tai ahvenensilmää.

Värinäpilkin annetaan vajota vapaasti alas löysällä siimalla. Vedessä sitä uitetaan toistuvasti eri mittaisilla ja nopeuksisilla vedoilla aina kun pilkki pysähtyy hetkeksi.

Hyvä värinäpilkkivapa on erittäin kevyt ja jäykkäkärkinen. Kun vavasta pitää kevyellä otteella kiinni, tärpin tuntee käsissä. Jos kädet ovat kohmeessa, tärpin huomaa myös siimasta. 

Viiden tai kuuden sentin mittaisella tasapainopilkillä pyydetään isompaa kalaa, kuten ahventa, kuhaa tai haukea. Vapa on jäykkä ja suorakärkinen, mutta kuitenkin kohtalaisen kevyt. Koska tärpin tuntee kädessä, ei tärpin ilmaisinta tarvita.

VAAKATASOSSA UIVIA, kaloja muodoltaan muistuttavia tasapainopilkkejä uitetaan samanlaisella tekniikalla kuin värinäpilkkiäkin. Lyhyt, mutta terävä veto saa pilkin syöksähtelemään eri suuntiin. Uusi veto tehdään heti kun pilkki palaa paikalleen. Uittorytmiä muuttelemalla ja pohjaa vähän pölläyttämällä voi saada aremmankin kalan syömään.

Aivan matalassa vedessä tasapainopilkkiä ei kannata käyttää, koska vilkas uinti voi säikäyttää ahvenet matkoihinsa. 

Luonnollisesti pilkkimiseen kuuluvat varsinaisten pilkkivälineiden lisäksi myös kunnon ulkoiluvarusteet. Jakkaraksi taittuva selkäreppu on kätevä tapa kantaa varusteet ja istuin paikan päälle. Vahingon varalle on hyvä ripustaa myös jäänaskalit kaulaansa, jotta jään pettäessä saa reunasta pitävän otteen ja voi vetää itsensä kuiville. 

Saalista varten on olemassa pilkkipönttöjä, joiden kannessa olevasta reiästä sujautetaan kalat suojaan.

Kun varusteet ovat kasassa, ei sitten muuta kuin pilkille!

pilkkiminen
pilkintä
talvikalastus

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva