Oho,

taas on aikaa
hammaslääkärikäynnistä

Teksti Digimag/Heta Jyrälä KuvaPlusterveys Puijonkatu 9
Hammashoitoon kannattaa hakeutua pitkänkin tauon jälkeen. Suun terveys vaikuttaa myös yleisterveyteen.

Monilla hammastarkastukset saattavat unohtua opiskeluajan tai asepalveluksen jälkeen. Hampaiden kunnosta huolehtiminen on yhtä tärkeää kuin muukin terveydenhuolto, sillä suunterveys vaikuttaa yleisterveyteen. Onneksi suun tulehdukset ja vaivat voi ehkäistä huolellisella kotihoidolla sekä säännöllisillä hammaslääkärikäynneillä.

– Suunterveyden huoltoon liittyy myös paljon pelkoja, jolloin isoin asia on päästä hoitolan kynnyksen yli, kertoo hammaslääkäri Kirsi Karttunen.

ERI IHMISILLE pelkoa aiheuttavat eri asiat, joten omista tuntemuksista kannattaa kertoa avoimesti jo ajanvarauksen yhteydessä. Näin hoitoaikaa voidaan räätälöidä potilaan tarpeiden ja tunteiden mukaan.

Suussa piilevät matala-asteisetkin tulehdukset aiheuttavat monia harmeja sekä vaikuttavat heikentävästi muun muassa suorituskykyyn, hedelmällisyyteen ja hampaiden kiinnityskudoksiin sekä esimerkiksi diabeteksen hoitotulokseen. Lisäksi joka kolmas suomalainen aikuinen kärsii ientulehduksesta. Ientulehduksen oireita ovat vuotavat ikenet, punoitus, turvotus sekä suun paha maku ja haju.

– Useimmiten ientulehdusta hoidetaan hammaskiven poistolla. Hoitovälit ovat yksilöllisiä, joten jollekin riittää käynti kerran parissa vuodessa ja toisen tulee käydä puolivuosittain. On hienoa, kun asiakas tulee hammashoitoon, vaikka edellisestä käynnistä olisi aikaa. Tärkeintä on hoitaa suu kuntoon, kertoo Karttunen.

Plusterveys Puijonkatu 9
Puijonkatu 9 A, Kuopio, Puh. 017 261 3728
Avoinna ma, ti, to 9–16, ke 11–18, pe 9–14
www.plusterveys.fi/kuopio

Plusterveys Puijonkatu 9
Hammaslääkäri
suun terveys
hammastarkastus

Muita saman alan yrityksiä

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva