Luusto 

kuntoon

Teksti: Arja Kangas Kuva: www.stockvault.net
Luusto ja sen kunto ovat avainasemassa, kun ikää tulee lisää. Parempi arki sujuu, kun luut säilyvät vankkarakenteisina.

Iän karttuessa on syytä kiinnittää huomiota myös luuston kuntoon. Jo 50 ikävuoden vaiheilla luun hajoaminen kiihtyy luun muodostumista nopeammaksi ja luukudoksen määrä vähenee. Eritoten naisilla vaihdevuodet kiihdyttävät luun hajoamista muutaman vuoden ajaksi, kun taas miehillä luun määrän väheneminen on tasaisempaa ja hitaampaa.

Yleislääketieteen erikoislääkäri Markku Hyvösen mukaan luuston kunnosta pitäisi huolestua, jos luu murtuu yllättävän vaatimattomasta iskusta.

- Tuolloin on yleensä hyvä selvittää kehon luun määrä ja tiheys. Mikäli luuston keskimääräinen tiheys on normaali tai ainakin iänmukaista parempi, voi olettaa, että luun lujuus ei ole oleellisesti alentunut.

LUUSTON KUNNON heikkenemiseen vaikuttavat lukemattomat seikat.Suomen Luustoliiton mukaan Suomessa sattuu vuosittain 35 000–40 000 murtumaa, joiden taustalla on luuston haurastuminen. Yli 50-vuotiaista naisista arvioilta kaksi viidestä ja miehistä yksi seitsemästä saa ranne-, nikama- tai lonkkamurtuman jäljellä olevan elämänsä aikana.

- On täysin mahdollista, että selkärangassa luuston tiheys on osteoporoottinen, kun lonkkien ja säärien tiheys voi olla hyvä ja ikää vastaavassa kunnossa. Selän sivukuvauksella nähdään nikamat lannerangasta hartioihin asti ja niiden muoto sekä korkeus pystytään mittamaan. Luun lujuuden pettämisen merkit ilmenevät monesti rintarangassa ensimmäisenä.

HÄNEN MUKAANSA luuston kuntoa tulisi tarkastella erityisesti selkärangasta eikä pelkästään esimerkiksi sääriluusta.

- Useasti taustalla saattaa olla suolistosairaus, jolloin ravinto ei ole imeytynyt hyvin. Myös mahahappojen liikahappoisuuteen käytettävät lääkkeet heikentävät usein kalkin imeytymistä ja näitä lääkkeitä käyttävillä henkilöillä on selvä riski luuston heikkenemiseen. Tietysti myös perinnöllisyys vaikuttaa, Hyvönen listaa.

Mikäli luuston kunto todetaan iänmukaista alemmaksi, ei tilanne ole toivoton. Vaikka luun kasvaminen on hidas prosessi, voidaan muutamassa vuodessa tilanne kääntää vielä eduksi.

- Kun syyt ovat selvillä, voidaan tilanne normalisoida oikealla lääkityksellä, kalkin ja D-vitamiinipitoisuuden korjaamisella ja liikunnalla seuraavien vuosien aikana. Toki on huomioitava, onko henkilö 60-vuotias vai 80-vuotias, sillä ikää myöten tulemme kaikki hiukan kömpelömmäksi, Hyvönen toteaa.

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva