Lomapuuhaa
lapsille

TEKSTI DIGIMAG/SIRPA KORHONEN KUVAT DIGIMAG ARKISTO
Kaupunkialueella riittää ulkoalktiviteetteja niin lapsille kuin vanhemmillekin. Kokosimme vinkkejä missä kesäisen päivän voi viettää. Omatoimista leikkiä ja kiipeilyä ulkoilmassa on tarjolla ainakin näissä paikoissa.

BRAHEN PUISTO

Remontoitu Brahen puisto sijaitsee upeassa maisemassa aivan Väinölänniemen kupeessa Kuopionlahdella. Puistoon on helppo tulla monestakin suunnasta. Viheralueelle voi tulla auringonottoon, piknikille, lueskelemaan ja viettämään aikaa. WC puuttuu, mutta jäätelökioski ja mattolaituri ovat aivan vieressä. 
Leikkipaikalta löytyvät muun muassa labyrintti, kiipeilytelineitä, heiluva maastoauto, keinut, hiekkalaatikko ja parkour-rata.

Brahenkatu 5, Keskusta

PEIKKOMETSÄN LÄHILIIKUNTA-ALUE

Peikkometsän lähiliikunta-alue on oivallinen lomapäivän retkikohde. Alue on suuri ja rajautuu pieniin metsäalueisiin. Tarjolla on köysirata ja mahdollisuus pelata frisbeegolfia. 
Ratsastettavien eläinhahmojen lisäksi alueelta löytyvät muun muassa juoksupyörä, pomppuverkko ja rengaskiikkulauta. Ympäröivä metsä, polut ja suuret kivet ovat myös hyviä seikkailupaikkoja.

Rautaniementie 73,
Saaristokaupunki

HAPELÄHTEEN LÄHILIIKUNTA-ALUE

Hapelähteen lähiliikunta-alue on iso ja monipuolisesti varusteltu puisto, jonka reunalla kulkee pieni joki. Idylliset sillat, joessa uiskentelevat sorsat luovat viihtyisää ja hallittua miljöötä. Leikkipuiston vieressä ovat pelikentät ja puistonpenkit. Alueen reunalla on jäätelökioski ja myös wc:t löytyvät. Leikkikentän keskellä on istuimet katetussa huvimajassa. Pelikentillä voi pallotella ja nurmialueet ovat kuin tehty frisbeen heittelyyn tai piknikille. 

Hapelähteenkatu 1, Keskusta

LIPPUMÄEN LÄHILIIKUNTA-ALUE

Lippumäen lähiliikunta-alue on erittäin suosittu vapaa-ajanviettopaikka. Leikkipaikan ympärillä avautuvat beach volley- ja koripallokentät. 
Alueella on jäätelökioski, keinuja, kiipeilytelineitä ja useita erilaisia kuntoilulaitteita. Viereisen jalkapalloilulle pyhitetyn pelikentän päädyssä sijaitsee erillinen skeittialue.

 

Rauhalahdentie 66, Petonen

PETKELKANNAN LEIKKIPUISTO

Saaristokaupungin Haukkaniemeen Rautokannantien varteen avautuu avautui kesällä 2016 aivan uusi leikkipuisto. 
Monitasoisessa puistossa riittää puuhaa monenikäisille. Keskusleikkipuistotasoisesta leikkipuistossa on laadukkaat Lappsetin leikkivälineet. 
 

Rautokannantie, 
Saaristokaupunki

TAIMISTON PUISTO

Neulamäen alueen keskiössä Pinokujan päässä sijaitseva leikkipuisto, toiselta nimeltään "Inkkaripuisto", on mukava paikka, joka virittää mielikuvituksen ja satumaisen leikin valloilleen. 
Puiston komeus on suuri inkkarilaiva, jossa pystyy kiipeilemään. Inkkarimeininkiä virittelevät toteemipaalut ja ympäröivä luonto.  
Lisäksi puistosta löytyy hyvä valikoima muita leikkivälineitä: keinuja, keinulauta ja iso hiekkalaatikko. 

Pinokuja, Neulamäki

NIIRALAN LIIKENNEPUISTO

Valkeisenlammen vieressä sijaitseva liikennesääntöjen tahdittama minimaailma viehättää monen ikäisiä polkuautoilijoita. 
Polkuautot ovat käytettävissä alkukesästä koulujen alkamiseen asti. Erilainen leikkipaikka vetää puoleensa ja liikennepuisto onkin ollut erittäin suosittu.
Ajaessa on käytettävä kypärää ja lapset ovat liikennepuistossa vanhempien vastuulla. Liikennepuisto on maksuton.

 

Huuhankatu 2, Keskusta (Niirala)

MATKUSTAJA-SATAMAN LEIKKIPAIKKA

Leikkipaikka sijaitsee Ravintola Wanhan Sataman takana kauniissa satamamiljöössä veden äärellä, mutta turvavälin päässä rannasta. Leikkipaikalla on yksi suurempi kiipeilypaikka, laiva, josta voi muun muassa laskea liukumäkeä, tasapainoilla ja leikkiä laivaa. Myös kiikut ja eväiden syöntiin sopiva pöytä löytyy. 
Leikkipaikka on ihanteellinen pysähdyspaikka vaikkapa silloin, kun odottaa sisävesilaivaa. WC:tä ei ole, mutta jäätelökioski ja Satamatorin antimet ovat aivan kulman takana. 

Matkustajasatama, Keskusta

LEHTONIEMEN PÄIVÄKODIN LEIKKIPAIKKA

Lehtoniemen päiväkodin piha Saaristokaupungissa on kaikkien käytössä silloin, kun päiväkoti on kiinni. Suurella pihalla voi palloilla ja laskea liukumäkeä. 
Kiipeilytelineen katolla sojottaa värikkäitä mäkihyppysuksia. Pihan toisella laidalla on pienehkö metsäalue, jossa voi olla vaikka piilosilla. Leikkipaikassa on monia mielikuvitusta ja omatoimisuutta ruokkivia pienempiä elementtejä.

 

Lehtoniementie 107, 
Saaristokaupunki

VALKEISENLAMMEN LEIKKIPAIKKA

Valkeisenlammenpuistosta voi nauttia lampea kiertäen. Varsinainen lasten leikkipaikka on Niiralan koulun päässä. Lammen toiselta puolelta löytyy lähiliikuntapaikka ja yleisö-WC. Lammen ympäristöön on panostettu toden teolla ja upeista istutuksista ja lenkkeilyreitistä voivat nauttia kaikki alueella liikkuvat. Leikkipuistosta löytyvät muun muassa intiaanikylä, vieterikeinut, kiipeilytelineitä ja liukumäkiä. Puiston maamerkki on pitkään viihdyttänyt pyörivä pelle. 

Valkeisenkatu 7, Keskusta

Leikkipuistot
kuopio
lapset
kesäloma
Kesä
ajanvietto
tekeminen

Saatat tykätä myös näistä jutuista

Lähetä juttuvinkki tai kuva